Marokkolainen toimittaja tuomittiin vankilaan abortista – historioitsija: ”Kyse on politiikasta ja kostosta yhtä perhettä kohtaan”

Ihmisoikeusjärjestöt tuomitsevat Hajar Raissounin vankilatuomion. Raissounin lähipiiriin kuuluu vaikutusvaltaisia henkilöitä.

Marokko
Mies ilmaisi tukensa marokkolaistoimittaja Hajar Raissounille oikeudenkäynnin aikana Rabatissa Marokossa 16. syyskuuta.
Mies ilmaisi tukensa marokkolaistoimittaja Hajar Raissounille oikeudenkäynnin aikana Rabatissa Marokossa 16. syyskuuta.Jalal Morchidi / EPA

Poliisi pidätti 28-vuotiaan Hajar Raissounin elokuun lopulla. Raissouni pidätettiin yhdessä hänen sulhasensa kun he olivat lähdössä gynekologin vastaanotolta maan pääkaupungissa Rabatissa.

Raissouni työskentelee toimittajana itsenäisessä Akhbar al-Youm -sanomalehdessä. Raissouni tulee vaikutusvaltaisesta perheestä. Toinen hänen enoistaan on merkittävän islamistiryhmän entinen johtaja ja toinen tunnettu valtiokriitikko ja lehden päätoimittaja.

Maanantaina marokkolainen oikeusistuin antoi Raissounille vuoden vankilatuomion avioliiton ulkopuolisesta seksistä ja abortista. Nainen on kiistänyt syytteet.

Raissounin sulhanen sai vuoden ja naista hoitanut lääkäri kahden vuoden vankilatuomion. Lääkäri määrättiin myös kahden vuoden hoitokieltoon osallisuudesta rikokseen ja laittoman abortin suorittamisesta. Myös klinikalla työskennelleet lääkärin avustaja ja yksi sairaanhoitaja saivat ehdolliset tuomiot.

Abortti on Marokossa laiton, ellei äidin henki ole uhattuna. Myös avioliiton ulkopuolisesta seksistä rangaistaan.

– Olemme kauhistuneita tästä tuomiosta, Raissounin asianajaja Abdelmoula El Marouri kertoo uutistoimisto Reutersille.

El Marourin näkemyksen mukaan puolustuksella oli lääketieteellisiä ja lakiin perustuvia todisteita, joilla olisi pitänyt tulla vapauttava tuomio. Lääkärin mukaan Raissounilta poistettiin klinikalla veritulppa.

Puolustus pitää oikeusjuttua poliittisesti motivoituneena hyökkäyksenä Raissounia, hänen perhettään ja Raissounin työnantajaa kohtaan. Puolustus aikoo valittaa oikeuden päätöksestä.

"Musta päivä vapaudelle"

Tapaus on suututtanut ihmisoikeusaktivisteja, jotka pitävät oikeudenkäyntiä poliittisena vainona.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin aluejohtaja Ahmed Benchemsi kuvaili tuomiota ”mustaksi päiväksi vapaudelle Marokossa”.

Amnesty International on vaatinut toimittajan vapauttamista. Ihmisoikeusjärjestön mukaan kyseessä on ”musertava vastaisku” naisten oikeuksille maassa.

– Kyse on politiikasta ja itsenäisen ajattelun tukahduttamisesta sekä kostosta yhtä perhettä kohtaan, sanoi oikeudenkäyntiin osallistunut historioitsija Maati Monjib AFP:n mukaan.

Raissounin eno Ahmed Raissouni on oikeus ja kehitys -puoluetta läheisen islamistiryhmän entinen johtaja. Puolue johtaa Marokon koalitiohallitusta. Toinen eno, Souliman Raissouni, puolestaan on Akhbar al-Youm -lehden päätoimittaja ja äänekäs valtion kriitikko.

Hänen näkemyksensä mukaan valtio yrittää tehdä tilit selviksi hänen ja hänen perheensä kautta että Hajar Raissouni on joutunut tilanteessa syntipukiksi.

Lääkärintarkastus vastoin tahtoa

Raissouni ja hänen sulhasensa kertovat solmineensa avioliiton uskonnollisessa seremoniassa. Pari on valmistellut virallisia papereita avioliiton lainvoimaista rekisteröintiä varten.

Raissounin mukaan poliisi vei hänet uuteen lääkärintarkastukseen vastoin hänen tahtoaan. Naisen kertoman mukaan häneltä kyseltiin myös hänen työstään sanomalehdessä ja hänen enoistaan.

Marokkolaisen ihmissoikeusjärjestön mukaan ilman naisen suostumusta tehty lääkärintarkastus on verrattavissa kidutukseen.

Syyttäjä sivuutti oikeudenkäynnissä syytökset siitä, että Raissounin pidätyksessä ja hänelle tehdyssä lääkärintarkastuksessa olisi ollut jotain säännönvastaista. Syyttäjän mukaan jutulla ei ole mitään tekemistä Raissounin ammatin kanssa ja pidätys oli laillinen.

Toimittaja oli haastatellut protestiliikkeen johtajan isää

Ihmisoikeusjärjestöt pitävät Raissounin oikeudenkäyntiä osana jatkumoa, jossa kriittisiä toimittajia hiljennetään.

Viime vuonna toimittaja Hamid El Mahdaoui sai kolmen vuoden vankilatuomion siitä, että hän ei ollut ilmoittanut rikoksesta valtiota vastaan. El Mahdaoui seurasi Rifin alueella korruptionvastaisia mielenosoituksia, joissa vaadittiin lisää työpaikkoja. Myös 25 aktivistia sai yli vuoden vankilatuomiot.

Myös Raissouni on uutisoinut Rifin mielenosoituksista. Hän haastatteli toukokuussa protestiliikkeen johtajan Nasser Zefzafin isää.

Lähteet: Reuters, AFP, AP