Harri Ahokas luuli tekevänsä koko uransa tehdastyöläisenä, kunnes tulipalo puuttui peliin – prosessimiehestä tuli ihmisten hoitaja

Porin pigmenttitehdas paloi tammikuussa 2017. Tähän mennessä yli 250 ihmistä on irtisanottu tehtaan alasajon takia.

uudelleenkoulutus
Harri Ahokas kouluttautuu lähihoitajaksi.
Harri Ahokkaan 30 vuoden ura prosessityöntekijänä vaihtui lähihoitajan opintoihin.Rami Koivula / Yle

– Tervetuloa taloon. Täältä sinä tulet jäämään eläkkeelle.

Näin sanottiin porilaiselle Harri Ahokkaalle, kun hän vuonna 1989 asteli silloiselle Vuorikemialle töihin.

Tässä uskossa hän työskenteli Porin pigmenttitehtaalla lähes 30 vuotta. Tehtaan nimi ehti vaihtua useampaan otteeseen, mutta prosessihoitajan työt jatkuivat vuosikymmenestä toiseen.

Joulukuussa 2018 työt kuitenkin päättyivät.

Tulipalo tuhosi tehtaan

Venatorin pigmenttitehdas Meri-Porissa paloi pahasti tammikuussa 2017. Tuotantoa ei saatu tulipalon jälkeen takaisin samalle tasolle, jolla se aiemmin oli.

Uudelleenrakentamistyöt keskeytyivät viimeksi viime heinäkuun alussa, kun työmaalla sattui onnettomuus. Kolme ihmistä loukkaantui.

Syyskuussa Venator kertoi tiedotteessaan, että uudelleenrakennustöiden kustannukset ovat olleet yllättävät ja nousseet liian suuriksi. Siksi koko tehdas päätettiin sulkea vuoteen 2021 mennessä.

Joulukuussa irtisanottiin yli 250 ihmistä. Harri Ahokas oli heistä yksi.

– Irtisanominen oli šokki. Tämän vuoden lokakuussa olisi tullut 30 vuotta täyteen tehtaalla, Ahokas kertoo.

Huntsman Pigments tulessa.
Venatorin (ent. Huntsman) tehdas paloi pahoin tammikuussa 2017.Joona Haarala / Yle

Viisikymppisenä koulun penkille

Harri Ahokas joutui 51-vuotiaana uuteen tilanteeseen. Hän oli työskennellyt 30 vuotta koneiden kanssa ja nyt piti päättää, mitä seuraavaksi tekisi.

– Aloin aika nopeasti miettiä, mitä lähtisin tekemään. Uuden opiskelu nousi sitten ykköseksi.

TE-toimiston avustuksella Ahokas haki opiskelemaan lähihoitajaksi. Opinnot alkoivat maaliskuussa ja tällä hetkellä hän on työharjoittelussa palvelukoti Palmu-Porissa, joka tarjoaa tehostettua palveluasumista. Ammattiin valmistuminen on edessä keväällä 2021.

– Lähihoitajan ammatti ei ole oikeastaan ikinä ollut mielessä. Eikä uuden opiskelukaan. Mutta hienoa aikaa tämä on ollut. Ihmisten auttamista.

"Rohkeasti kokeilemaan uutta"

Satakunnasta on kuultu viime kuukausien aikana paljon ikäviä talousuutisia. Yt-neuvotteluista ovat ilmoittaneet muun muassa Porissa Sampo-Rosenlew ja Raumalla UPM.

Harri Ahokas tietää, että irtisanomisilmoitus voi tuntua maailmanlopulta. Siitä huolimatta hän kehottaa katsomaan eteenpäin.

– Jokainen käy oman päänsä sisällä vaihtoehtoja läpi. Rohkeasti kokeilemaan uutta. Vaikka minullakin prosessihoitajan työt ovat vaihtuneet ihmisten ruokkimiseen, pesemiseen ja lääkkeiden jakamiseen, on hienoa päästää auttamaan ihmisiä.

Venatorin 250 irtisanotusta suurin osa on työllistynyt uudestaan viime joulukuun jälkeen.

Satakunnan TE-keskuksen mukaan syyskuun alussa työttömänä oli vain noin 60 tehtaalta irtisanottua. Venator aikoo ajaa tehtaan alas vuoteen 2021 mennessä, jolloin irtisanottavien määrä kasvaa yhteensä yli 450 työntekijään.

Satakunnan TE-toimiston muutosturva-asiantuntija Juri Raikkerus on positiivisesti yllättynyt siitä, että Venatorilaiset ovat työllistyneet hyvin.

– Venatorilaisilla on pitkä työkokemus ja he ovat tottuneet tekemään töitä, se on heille eduksi. Heillä on myös motivaatio uuden oppimiseen nopeastikin kohdallaan.

Työkavereita on ikävä

Venatorilta tähän mennessä irtisanotuista 127 on työllistynyt muualle, 20 aloittanut opiskelut ja muutamia siirtynyt yrittäjiksi.

Harri Ahokas kertoo kaipaavansa Venatorilta erityisesti työkavereitaan.

– Olemme olleetkin yhteyksissä. Meillä oli älyttömän hyvä ryhmähenki. Siellä yövuorossa pohdittiin irtisanomisilmoitusten jälkeen, että mitäs seuraavaksi.

Lähihoitajaopiskelijan seuraava työharjoittelu on edessä ensi keväänä. Ahokkaalla on jo paikka haussa – Kanadassa.

– Torontossa on paikka, jonne otetaan kaksi suomalaista opiskelijaa. Vielä en tiedä, tärppääkö.

Harjoittelu rapakon takana kestäisi viisi viikkoa. Perheellinen mies aikoo lähteä matkaan yksin, vaimo ja kaksi tytärtä jäisivät Suomeen.

– Enköhän minä siellä viisi viikkoa itsekseni pärjää, Ahokas sanoo nauraen.

Aiheesta aiemmin:

Meri-Porin pigmenttitehtaalta irtisanoneet työllistyneet hyvin – "Tilanne on kaiken kaikkiaan äärimmäisen hyvä"

Venatorin pigmenttitehtaan yt-neuvottelut päättyivät Porissa – 253 ihmistä menettää työnsä

Venator sulkee tulipalossa pahoin vaurioituneen Porin titaanidioksiditehtaan – yt-neuvottelut alkavat maanantaina, 450 ihmistä menettää työpaikkansa

Porin suuren tehdaspalon kustannukset kymmeniä miljoonia euroja