"Kestämätön taloudenpito uhkaa hyvinvointipalveluita?" – kokoomus haastoi hallitusta välikysymyksellään, Yle seurasi hetki hetkeltä keskustelua

Kokoomus haastoi Antti Rinteen (sd.) hallitusta siitä, ovatko hallituksen työllisyystoimet tarpeeksi jämeriä.

välikysymykset
Petteri Orpo
Kokoomuksen johtaja Petteri Orpo esitti Antti Rinteen hallitukselle ensimmäisen välikysymyksen tiistaina.

Pääministeri Antti Rinne (sd.) joutui tiistaina vastaamaan ensimmäiseen välikysymykseen hallituksen johdossa.

Oppositiopuolue kokoomus oli laatinut välikysymyksensä hallituksen työllisyyspolitiikasta. Kokoomus perusteli välikysymystään sillä, että se haluaa tietää konkreettiset keinot, joilla hallitus pyrkii 75 prosentin työllisyystavoitteeseen.

Kokoomus myös kysyi, leikkaako hallitus suunnitelluista lisämenoistaan, jos se ei pysty päättämään työllisyysmenoista.

– Kestämätön taloudenpito ja velaksieläminen uhkaavat suomalaisten hyvinvointipalveluita, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi puheenvuorossaan.

Hallituspuolueiden edustajat sanoivat, että työllisyystoimien toimeenpano on edennyt suunnitellusti. He myös muistuttivat, että hallitus on ollut pystyssä vasta kolme kuukautta.

– Välikysymyksen keskeinen väite on, että hallitus lisää menoja ilman käsitystä tuloja lisäävistä toimista. Tosiasiassa hallitus etenee uudistuksissa täsmälleen aikataulussa ja asetettujen askelmerkkien mukaan kohti työllisyystavoitetta ja julkisen talouden tasapainoa, valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) totesi.

Lintilä listasi toimia, joita hallitus laittoi alulle budjettiriihessä. Budjettiriihessä hallitus panosti työllisyyspalveluihin, lisäsi voimavaroja palkkatukeen ja nosti työttömyysputken alaikärajaa vuodella.

Työttömyysputken alaikärajan nostaminen tosin tuli työmarkkinaosapuolten pöydästä, jossa sovittiin eläkeuudistuksen jatkotoimista. Hallitus toi budjettiriiheen syyskuussa 25 kohdan listan työllisyystoimista, jossa ei ollut erikseen mainittu toimien työllisyysvaikutuksia.

Keppiä vai porkkanaa?

Hallituspuolueen edustajat useaan otteeseen toistivat, että kokoomus haikailee välikysymyksellään vain aktiivimallin perään. Rinteen hallitus on ilmoittanut, että se purkaa aktiivimallin vuodenvaihteessa.

– Tämä välikysymys on aktiivimallivälikysymys. Kysymys on siitä, vaikka kokoomus muuta sanotte, että hallituksen työllisyystoimet eivät kelpaa siksi, että siellä ei kuriteta tarpeeksi työttömiä, demarikansanedustaja Pia Viitanen sanoi.

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) muistutti, että myös työttömyysputken alaikärajan nostamisessa on kyse keppipolitiikasta.

Hallitusohjelman mukaan ensi vuoden budjettiriihessä pitää olla näkymä 30 000 uudesta työllisestä. Jos näin ei ole, hallitusohjelman mukaan ”budjettiriihessä arvioidaan aiemmin päätettyjä menolisäyksiä”.

– Miten hallitus aikoo varmistaa, etteivät nyt palkattavat opettajat, hoitajat, poliisit ja muut työntekijät joudu kohtuuttomaan tilanteeseen, kun kertaluonteiset rahat loppuvat ja hallitus mahdollisesti peruu pysyviä menolisäyksiä. Vastaus taitaa todellisuudessa valitettavasti olla, ettette mitenkään, Kai Mykkänen (kok.) kysyi.

Hallitusohjelmassa on muun muassa sovittu hoitajamitoituksen nostamisesta ympärivuorokautisissa hoivayksiköissä. Samalla poliisien määrää on tarkoitus nostaa 300:lla.

Kokoomus ei kutsunut opposition suurinta puoluetta perussuomalaisia mukaan välikysymykseensä. Puolue perusteli ratkaisuaan sillä, ettei se halunnut tehdä kompromisseja kysymyksensä laadinnassa.

Perussuomalaiset esittivätkin hallitukselle oman epäluottamuslauseensa, koska se ei ole asettanut suomalaisten työllistymistä ja yrittäjyyttä etusijalle politiikassaan.

– Kotimaisuus tulee asettaa etusijalle kaikessa ilmasto- ja teollisuuspolitiikassa. Työvoiman saatavuusharkintaa on pikemminkin tiukennettava kuin löystettävä, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoi puheenvuorossaan.

Liike Nyt ja kristillisdemokraatit kannattivat kokoomuksen epäluottamuslausetta hallitukselle.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.