Helsingin asukkaista yli neljäsosa on vieraskielisiä 15 vuoden kuluttua – Pääkaupunki päätti parantaa englanninkielisiä palveluitaan

Eniten parannuksia on luvassa kaupungin digitaalisiin palveluihin ja asiakaspalveluun.

englannin kieli
Ilmakuva Helsingin kantakaupungista.
Kaupunki lisää englannin kielisiä palveluja kaikilla toimialoilla vuoteen 2021 mennessä. Tiina Jutila / Yle

Helsingissä tulee toimeen jatkossa entistä paremmin englannin kielellä.

Helsingin kaupunki aikoo lisätä verkkosivujensa englanninkielistä sisältöä.

Lisäksi kaupunki selvittää asiakaspalvelu- ja neuvontatehtävissä toimivien työntekijöidensä kielitaidon. Kaupunki haluaa myös työntekijöidensä kielitaidon selvästi näkyville.

Helsinki seuraa siis Espoon jalanjälkiä, joka päätti pari vuotta sitten, että siitä tulee Suomen ensimmäinen kolmikielinen kaupunki.

Kaupungin elinvoimaisuus edellyttää englannin kieltä

Helsinki perustelee tarvetta englannin kielen lisäämiseen elinvoimaisuudella.

Jotta Helsingin elinkeinoelämä pysyy elinvoimaisena, täytyy alueelle houkutella huomattava määrä lisää kansainvälistä osaamista ulkomailta.

Helsingin vieraskielisen väestön määrän ennustetaan kasvavan lähes 100 000 henkilöllä vuoteen 2035 mennessä.

Tällä hetkellä noin kaksi kolmasosaa kaupunkiin muuttavista tulee Suomen ulkopuolelta.

Helsingin vieraskielisen väestön määrän ennustetaan kasvavan lähes 100 000 henkilöllä vuoteen 2035 mennessä. Tällöin Helsingin asukkaista vieraskielisiä olisi hieman yli neljäsosa.

Tämän vuoden alussa vieraskielisten asukkaiden osuus kaikista helsinkiläisistä oli 15,7 prosenttia.

Englanti tulee kaikille toimialoille

Kaupunki lisää englanninkielisiä palveluja kaikilla toimialoilla vuoteen 2021 mennessä. Tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun) kaupunki on listannut erinäisiä toimenpiteitä, joilla englanninkielisiä palveluita pyritään kohentamaan.

Esimerkiksi maahanmuuttajien palveluja parannetaan pilottina toimineen International House Helsinki toiminnan vakinaistamisella. Tähän yhteyteen on tulossa keskitetty englanninkielistä työllisyyteen, koulutukseen sekä asumiseen liittyvää neuvontaa.

Helsingin kaupunki kertoo myös pyrkivänsä vaikuttamaan valtioon, jotta ylioppilastutkinto voitaisiin tulevaisuudessa suorittaa englannin kielellä.

Jatkossa terveysasemille voi tehdä ajanvarauksen myös englanniksi. Lisäksi kulttuuri ja vapaa-ajan toimiala lisää englanninkielistä toimintaa erityisesti nuorille ja lapsille.