WHO: Venäjän tiukempi alkoholipolitiikka tepsii – juominen on vähentynyt jopa 43 prosentilla

Terveysjärjestön raportin mukaan venäläiset myös elävät aiempaa vanhemmiksi.

alkoholinkulutus
Olutta tuopissa.
Olut tunnustettiin virallisesti alkoholijuomaksi Venäjällä vasta 2010-luvulla. Marko Väänänen / Yle

Perinteisesti Venäjä kenties tunnetaan vodkasiepoistaan, mutta Maailman terveysjärjestön WHO:n tiistaina julkaisema raportti (siirryt toiseen palveluun) näyttää juomatavoissa tapahtuneen suunnanmuutoksen.

Julkaisun mukaan venäläisten alkoholinkäyttö henkeä kohti on vähentynyt 43 prosentilla vuodesta 2003. Erityisesti laittomasti valmistetun viinan kulutus on laskenut.

Juomisen vähentymisen myötä myös alkoholin liikakäyttöön liittyviä sairauksia on aiempaa vähemmän. Vuosien 2003 ja 2017 välillä esimerkiksi rekisteröityjen alkoholiin liittyvien psykoosien määrä laski 64 prosentilla, raportti kertoo.

Venäläiset elävät aiempaa pidempään

WHO:n mukaan alkoholin ongelmakäyttö on ollut yksi pääsyy Venäjän isoihin kuolleisuuslukuihin 90-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella.

Alkoholin käytön vähennyttyä venäläisten keskimääräinen elinikä on pidentynyt. Vielä 90-luvulla miesten eliniän odote oli huonoimmillaan vain 57 vuotta. Vuonna 2018 eliniänodote miehillä on miltei 68 vuotta.

Myös venäläisnaiset elävät aiempaa vanhemmiksi. Heidän eliniänodotteensa vuonna 2018 oli 78 vuotta.

WHO:n mukaan nimenomaan alkoholinkäyttötottumuksilla on ollut merkittävä vaikutus eliniän pidentymiseen. Järjestö muistuttaa kuitenkin, että myös esimerkiksi ruokailutottumukset, tupakointi ja stressi vaikuttavat eliniänodotteeseen.

Taustalla tiukempi alkoholipolitiikka

Venäläisten alkoholinkäyttö on vähentynyt nimenomaan presidentti Vladimir Putinin valtakaudella.

WHO:n raportin mukaan taustalla ovat maan alkoholipolitiikassa 90-luvulta lähtien tapahtuneet muutokset, jotka ovat pureutuneet sekä laittoman viinan valmistamisen kitkemiseen että yksilöiden alkoholinkulutuksen ohjaamiseen.

Venäjä on muun muassa nostanut alkoholin verotusta ja määritellyt alkoholituotteille minimihintoja. Myös alkoholimainontaa on rajoitettu ja alkoholijuomien saatavuutta rajoitettu.