Irakissa korruptionvastaisia mielenosoituksia – kaksi kuollut, satoja loukkaantunut

Mielenosoituksissa vastustettiin korruptiota, työttömyyttä sekä julkisten palveluiden huonoa laatua.

Irak
Mielenosoitusta Bagdadissa hajotettiin muun muassa vesitykkien avulla.
Mielenosoitusta Bagdadissa hajotettiin muun muassa vesitykkien avulla.MURTAJA LATEEF / AOP

Turvallisuusjoukot hajottivat mielenosoituksia voimakeinoin eri puolilla Irakia tiistaina. Mielenosoitukset alkoivat rauhallisesti Bagdadissa, kun yli 1000 ihmistä marssi Tahririn aukiolla korruptiota, työttömyyttä ja julkisten palveluiden huonoa laatua vastaan.

Mielenosoittajat vaativat maan hallinnon vaihtamista, sillä hallitus on epäonnistunut julkisten palveluiden parantamisessa sekä uusien työpaikkojen luomisessa.

Irakin turvallisuusjoukot kuitenkin hajottivat mellakoinniksi yltyneitä mielenosoituksia käyttämällä muun muassa kyynelkaasua, kumiluoteja, tainnutuskranaatteja sekä vesitykkejä.

Viranomaisten antamien tietojen mukaan Bagdadissa on kuollut yksi ja noin 200 on loukkaantunut mielenosoituksessa. Myös Nasiriyyan kaupungissa on kuollut yksi sekä loukkaantunut kymmeniä.

Viranomaisten mukaan loukkaantuneista noin 40 oli turvallisuusjoukkojen jäseniä.

Tiistain levottomuudet Irakin pääkaupungissa Bagdadissa olivat pahimmat yli vuoteen.

Aiheesta lisää:

Bussi-iskussa kuoli ainakin 12 Irakissa

Miltä näyttää irakilaisten arki? Nina Järvenkylä matkusti maahan, jonka todellisuus on uutiskuvia moninaisempi

Suomi keskeyttää sotilaskoulutuksen Pohjois-Irakissa toistaiseksi – Syynä heikentynyt turvallisuustilanne

Lähteet: AP, Reuters, AFP