Ylen mittaus: Perussuomalaiset repi etumatkaa, SDP sukelsi ja keskusta elpyi

Puheenjohtajan vaihdos pysäytti keskustan alamäen – ainakin hetkeksi. 

puolueiden kannatus
Lokakuun puoluekannatus -grafiikka
Joonas Haverinen / Yle

Antti Rinteen (sd.) hallituksen ensiaskeleet ovat kuluttaneet pääministeripuolueen kannatusta.

Taloustutkimuksen Yle Uutisille tekemän puoluekannatusmittauksen mukaan SDP:n kannatus putosi syyskuussa alle kuudentoista prosentin.

Sosiaalidemokraattien kannatus on jäänyt Ylen mittauksissa alle kuudentoista prosentin viimeksi kesällä 2017.

Antti Rinteen toukokuussa 2014 alkaneen puoluejohtajakauden heikoimmat luvut mitattiin kesällä 2015, kun eduskuntavaaleissa murskatappion kärsineen ja oppositioon päätyneen SDP:n suosio romahti alle viidentoista prosentin.

Tästä linkistä löydät lisää tietoja Ylen kannatusmittauksesta ja puolueiden kannatusmuutoksista pitkällä aikavälillä.

Viime kevään eduskuntavaaleissa SDP nousi vajaan kahdeksantoista prosentin ääniosuudellaan niukasti suurimmaksi puolueeksi. Rinne käytti tilaisuutensa ja muodosti viiden puolueen keskustavasemmistolaisen hallituksen.

Antti Rinne med mikrofoner framför sig.
Hallitusvastuu on painanut pääministeri Antti Rinteen johtaman SDP:n kannatusta alaspäin. Lehtikuva

Perussuomalaisten vaalikiri kestää

Vaalitaistelun loppusuoralla Jussi Halla-ahon (ps.) johdolla ilmiömäiseen kiriin yltänyt perussuomalaiset hävisi vaaleissa SDP:lle alle 8 000 ääntä.

Pian vaalien jälkeen tehdyissä kannatusmittauksissa perussuomalaiset oli jo suosituin puolue, ja hallitusratkaisun selvittyä suurimman oppositiopuolueen kannatus on jatkanut nousuaan.

Perussuomalaisten etumatka toiseen oppositiopuolueeseen, kokoomukseen, on venynyt jo lähes neljään prosenttiyksikköön.

Perussuomalaiset omilla poluillaan

Eduskuntavaalien tasaisen tuloksen jälkeen arvioitiin, että Suomessa on siirrytty pysyvästi tilanteeseen, jossa puoluekartalla on useita keskisuuria puolueita ja yli kahdenkymmenen prosentin kannatuksen kerääminen olisi vaikeutunut.

Jussi Halla-aho eduskunnassa 12.9.2019
Jussi Halla-ahon perussuomalaiset on nyt selvästi suosituin puolue.Pekka Tynell / YLE

Kesän aikana perussuomalaiset onnistui kuitenkin nopeasti ylittämään kahdenkymmenen prosentin rajan ja repimään samalla selvän eron muihin keskisuuriin puolueisiin.

Halla-ahon perussuomalaisten nousu on ollut nopeaa. Syyskuussa 2018 Taloustutkimus mittasi perussuomalaisille noin yhdeksän prosentin kannatuksen. Vuoden aikana perussuomalaisten suosio on tuplaantunut.

Perussuomalaiset vetää omaa, muista puolueista erottuvaa linjaa EU-, ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikassa. Maailmantalouden myllerryksissä hävinneet ja syrjäytyneet tuntuvat löytävän turvan perussuomalaisista.

Keskustan johto sai hengähdysaikaa

Syyskuun alussa Kouvolassa kokoontunut keskustan ylimääräinen puoluekokous valitsi puolueen uudeksi puheenjohtajaksi aluepolitiikan kunnianpalautusta ajaneen elinkeinoministeri Katri Kulmunin.

Ylen mittauksissa keskustan kannatus on kesän aikana seilannut yhdentoista ja kahdentoista prosentin lukemissa eli selvästi alle kevään eduskuntavaalien 13,8 prosentin katastrofituloksen alapuolella.

Kulmunin ensimmäisen puheenjohtajakuukauden aikana mitattu alle kolmentoista prosentin kannatus ei aiheuta keskustan piirissä vielä riemun kiljahduksia, mutta keskustan uuden johdon näkökulmasta suunta on nyt oikea.

Syksyn seuraavat kannatusmittaukset kertovat, onko keskustan kannatuskäänne pysyvää vai vain hetken huumaa.

Katri Kulmuni svingar ordförandeklubbar i Kouvola.
Katri Kulmunin nousu keskustan johtoon on piristänyt puolueen kannatusta.Lehtikuva

Kokoomus polkee paikallaan

Kokoomus tähtäsi eduskuntavaaleissa pääministeripuolueeksi. Lopputuloksena oli niukka tappio SDP:lle ja perussuomalaisille.

Hallitustunnusteluissa kokoomusjohtaja Petteri Orpolle jäi tyhjä käsi. Vuodesta 1987 lähes yhtämittaisesti hallituksessa istunut kokoomus putosi oppositioon.

Elokuussa kokoomuksen kannatuksessa näkyi pientä nousua, kun ensimmäiset tiedot valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) budjettiehdotuksesta tulivat julki. Kokoomus moitti hallitusta holtittomasta taloudenpidosta, menojen lisäämisestä ja verojen korotuksista.

Hallituksen syyskuinen budjettiriihi ei näytä antaneen lisää potkua kokoomuksen kannatukselle. Kokoomuksen kannatusluvut painuivat syyskuussa takaisin eduskuntavaalien seitsemäntoista prosentin tuloksen tasolle.

Kokoomus yrittää nousta oppositiossa Rinteen hallituksen kärkihaastajaksi, mutta ainakin toistaiseksi oppositiotuuli on nostanut vain perussuomalaisten purjeita.

Vihreiden suosio kantaa hallitusta

Hallituspuolueiden: SDP:n, keskustan, vihreiden ja vasemmistoliiton ja RKP:n, yhteinen kannatus on kutistunut eduskuntavaalien 55,7:stä 54,7 prosenttiin.

Hallituspuolueista vain vihreiden kannatus on nyt korkeammalla kuin eduskuntavaalitulos. Vihreiden suosio on vakiintunut 14,5 prosentin lukemiin. Eduskuntavaaleista vihreiden kannatus on noussut kolme prosenttiyksikköä.

Hallituksen sisällä vihreiden kesällä valitun puheenjohtajan, sisäministeri Maria Ohisalon äänenpaino on kasvamassa, kun SDP ja keskusta tuskailevat kannatusvuotojaan.

Vihreillä on edelleen vaikeuksia muuttaa kannatusluvut ääniksi vaaleissa, vaikka kevään eduskuntavaaleissa tämä kuilu jo hieman kapeni.

Hallituksen vasemmalla laidalla Li Anderssonin vasemmistoliitto näyttää juuttuneen kahdeksan prosentin vakiolukemiin.

Harkimo kokoomuksen kiusanhenki

Pienistä puolueista hallitukseen palannut RKP ja oppositiossa jatkava kristillisdemokraatit ovat säilyttäneet uskolliset tukijansa, mutta uusia aluevaltauksia ei ole näkyvissä.

Hjallis Harkimo står framför en vägg med texten Liike Nyt.
Harry Harkimon Liike Nyt nakertaa kokoomuksen kannatusta.Lehtikuva

Harry Harkimon puolueeksi rekisteröintiä odottava Liike Nyt saa tasaisesti alle kahden prosentin kannatuslukemia. Kevään 2021 kuntavaaleissa uudella puolueella on näytön paikka. Pääkaupunkiseudulla se nakertaa lähinnä kokoomuksen nurkkia.

Kokoomuksessa muistetaan vielä, että harkimolaiset veivät Orpolta pääministeriäänet. Kokoomus hävisi SDP:lle koko maassa runsaat 22 000 ääntä ja Liike Nyt keräsi esimerkiksi Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireissä yhteensä yli 38 000 ääntä.

Lue myös:

"Kestämätön taloudenpito uhkaa hyvinvointipalveluita?" – kokoomus haastoi hallitusta välikysymyksellään, Yle seurasi hetki hetkeltä keskustelua