Virpi Tuomaalasta on tulossa Keminmaan hoiva- ja hoitotyönjohtaja – perusturvajohtajan virka laitetaan auki

Nykyinen hoiva- ja hoitotyönjohtaja Eila Metsävainio ja perusturvajohtaja Seija Parviainen ovat irtisanoutuneet.

Keminmaa
Keminmaa, logo
Kunnanhallitus päätti tiistaina myös esittää valtuustolle kehitysvammahuollon vastaavan ohjaajan viran lakkauttamista.Antti Heikinmatti / Yle

Keminmaan hoiva- ja hoitotyönjohtajaksi ollaan valitsemassa kunnan kehitysvammahuollon vastaava ohjaaja Virpi Tuomaala. Kunnanhallitus myönsi tiistaina viran täyttöluvan siten, että Tuomaala siirretään virkaan 1.1.2020 alkaen.

Tuomaalan valinnasta on aiemmin väännetty kättä hyvinvointilautakunnassa, jossa kolme vasemmistoliittolaista ja yksi Keminmaalaisten Parhaaksi -ryhmän jäsen vastusti hänen valintaansa. Lautakunta päätyi Tuomaalan kannalle äänin 6 - 4.

Kunnanhallitus päätti tiistaina myös esittää valtuustolle kehitysvammahuollon vastaavan ohjaajan viran lakkauttamista.

Kunnan nykyinen hoiva- ja hoivatyönjohtaja Eila Metsävainio on irtisanoutunut virastaan.

Myös Keminmaan perusturvajohtaja Seija Parviainen on irtisanoutunut virastaan. Kunnanhallitus päätti tiistaina julistaa perusturvajohtajan viran haettavaksi.

Hakuaikaa on 25. lokakuuta kello 15.00 asti.

Lue lisää:

Useita korkeita viranhaltijoita on irtisanoutunut Keminmaassa

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).