Raaseporin tasoristeysturmakuskin syytteet kumoon käräjäoikeudessa: ei tuomiota eikä rangaistusta

Kolme varusmiestä kuoli ja viisi loukkaantui syksyllä 2017, kun henkilöjuna törmäsi puolustusvoimien miehistönkuljetusautoon Skogbyn tasoristeyksessä Raaseporissa.

Raaseporin tasoristeysturma
Raaseporin onnettomuus tasoristeys ilmakuva 2
Skogbyn tasoristeys Raaseporissa kuvattuna Hangon suunnasta Tammisaaren keskustaan päin 27.10.2017.Jaani Lampinen / Yle

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on antanut ratkaisunsa asiasta tänään torstaina. Puolustusvoimien ajoneuvon kuljettajaa syytettiin kolmesta kuolemantuottamuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja palvelusrikoksesta.

Käräjäoikeus perustelee syytteiden hylkäämistä muun muassa heikolla näkyvyydellä autotieltä lähestyvän junan suuntaan. Tapahtuma-aikaan satanut räntä heikensi näkyvyyttä entisestään.

Henkilöjunan kuljettaja varoitti lähestyvää ajoneuvoa pillillä, mutta käräjäoikeuden mukaan on mahdollista, että ääni ei kuulunut ajoneuvon sisään.

Käräjäoikeus huomauttaa myös, että kyseistä tasoristeystä ei ole huomioitu puolustusvoimien riskianalyyseissä, eikä varusmiehiä ole varoitettu risteyksen ylittämiseen liittyvistä vaaroista.

– Tuomioistuinhan on tässä päätynyt siihen, että kyse on ollut tapaturmasta, eikä päämieheni moitittavasta menettelystä. Olen tähän ratkaisuun päämieheni puolesta erittäin tyytyväinen, puolustuksen asianajaja Mikko Puhakka iloitsee.

Varusmiesliitto paheksui syytteitä jo oikeudenkäynnin aikana. Myös liitto on tyytyväinen käräjäoikeuden ratkaisuun.

– Syytteiden hylkääminen on tärkeä viesti siitä, että syitä tälle ikävälle tapahtumalle oli monia, mutta varusmies tai hänen toimintansa ei ollut niistä suurin tai missään nimessä ainoa. Tuomio olisi tarkoittanut sitä, että hän olisi ollut yksin vastuussa tästä tilanteesta, Varusmiesliiton puheenjohtaja Matias Pajula huomauttaa.

Sokgbyn tasoristeyksen viereen on tuotu muistokynttilöitä.
Skogbyn tasoristeykseen tuotuja muistokynttilöitä lokakuussa 2017.Paula Tiainen / Yle

Syyttäjä vaati kuljettajalle ensin tuntuvaa sakkorangaistusta tai ehdollista vankeutta. Hän kuitenkin pyörsi rangaistusvaatimuksensa kaksipäiväisen oikeudenkäynnin aikana.

Turma sattui, kun VR:n kiskobussi törmäsi vartioimatonta tasoristeystä ylittäneeseen puolustusvoimien miehistönkuljetusajoneuvoon Raaseporin Skogbyssä 26.10.2017. Onnettomuuspaikka sijaitsee noin 10 kilometriä Tammisaaren keskustasta länteen.

Onnettomuudessa kuoli neljä ihmistä, heistä kolme oli varusmiehiä ja yksi junamatkustaja, jonka kuolinsyyllä ei lopulta ollut yhteyttä törmäykseen.

Puolustusvoimien auto oli matkalla Syndalenin harjoitusalueelle ja kiskobussi niin ikään Hangon suuntaan.

Juttua muokattu 3.10.2019 klo 16:11. Lisätty Puhakan kommentti.

Lue myös

Mitä tarkoittaa, että syyttäjä luopui rangaistusvaatimuksesta Raaseporin tasoristeysonnettomuudessa? Professori: Ei sido tuomioistuinta, mutta käytännön vaikutus on merkittävä

Vuosi Raaseporin tasoristeysonnettomuuden jälkeen – uusi "hätänumero" ja neljä muuta asiaa, joihin Raaseporin tasoristeysonnettomuus vaikuttaa

Onnettomuustutkintakeskus Raaseporin turmasta: Vaarallisin tutkimamme tasoristeys, maastokuorma-auton kuljettajan oli lähes mahdotonta nähdä takaviistosta lähestyvää junaa

Raaseporin tuhoisan onnettomuuspaikan tasoristeys suljetaan tänään

Tämän tiedämme Raaseporin onnettomuudesta nyt – juna törmäsi varusmiehiä kuljettaneeseen kuorma-autoon