Valtiokonttori: Kuopion koulusurmassa vahinkoja kärsineet voivat hakea korvausta valtiolta

Korvausten myöntäminen perustuu rikosvahinkolakiin.

Kuopion koulusurma
Kuopion yliopistollisen sairaalan sisäänkäynti.
Valtiokonttori esittää tiedotteessaan myös osanottonsa uhreille ja heidän omaisilleen. Timo Hartikainen / AOP

Kuopiossa tiistaina tapahtuneesta koulusurman kohteeksi joutuneet voivat hakea korvausta valtiolta, tiedottaa valtiokonttori (siirryt toiseen palveluun).

Teossa rikoksen kohteeksi joutuneille ja heidän erittäin läheisille henkilöille, kuten vanhemmille, voidaan valtiokonttorin mukaan myöntää korvauksta esimerkiksi sairaanhoitokuluista, jotka ovat aiheutuneet rikoksesta, ansionmenetyksestä sekä kivuista ja säryistä. Korvausten myöntäminen perustuu rikosvahinkolakiin, tiedotteessa taustoitetaan.

Kuolemantapauksessa valtion varoista korvataan hautaamisesta johtuvat kulut sekä kohtuullisesti asiaan liittyvät kulut. Surmansa saaneen läheiselle korvataan lisäksi henkilövahingosta johtuvat tarpeelliset sairaanhoitokulut sekä ansionmenetys.

Valtion varoista maksettava korvaus on toissijainen suhteessa muihin korvauksiin, tiedotteessa huomautetaan. Näin ollen korvauksesta vähennetään se, minkä hakija on oikeutettu saamaan tai jo saanut muun lain tai vakuutuksen perusteella.

Tiedotteessaan valtiokonttori myös esittää osanottonsa uhreille ja omaisille.

Lisätietoja korvauksista ja korvausten hakemisesta kerrotaan Valtiokonttorin verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun)

Yle seuraa Kuopion kouluhyökkäyksen jälkiselvittelyä hetki hetkeltä. Seuranta-artikkeliin pääset tästä.