1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjois-Korea

Pohjois-Korea vahvistaa testanneensa onnistuneesti sukellusveneestä laukaistavaa ballistista ohjusta

Valtionmedian mukaan Pohjois-Korean johtaja onnitteli ohjustestin suorittaneita tiedemiehiä lämpimästi.

Pohjois-Korean valtiollisen median julkaisema kuva sukellusveneestä laukaistusta ballistisesta ohjuksesta. Kuva: KCNA / AOP

Pohjois-Korean valtionmedia KCNA uutisoi torstaina, että maan keskiviikkona onnistuneesti testaamat uudet ballistiset Pukguksong-3 -ohjukset on suunniteltu laukaistavaksi sukellusveneestä.

Pohjois-Korea oli tiistaina vahvistanut jatkavansa ydinaseneuvotteluja Yhdysvaltojen kanssa.

Valtionmedian mukaan uudenlainen sukellusveneestä laukaistava ballistinen ohjus eli SLBM-ohjus "hillitsee ulkoisia uhkia ja vahvistaa maanpuolustusta".

KCNA sanoo myös, että ohjukset laukaistiin pystysuunnassa, ja että ohjustestillä ei ollut haitallista vaikutusta ympäröivien valtioiden turvallisuudelle.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un lähetti ohjustestin suorittaneille tiedemiehille "lämpimät onnittelut", KCNA kertoo.

Aiheesta lisää:

Pohjois-Korea teki jälleen ohjuskokeen – ohjus laukaistiin ilmeisesti sukellusveneestä

Pohjois-Korea: Ydinaseneuvottelut Yhdysvaltain kanssa jatkuvat lauantaina