Kuntien verotulovajaus kasvaa - ongelmia tulorekisterissä ja verokorttien uudistuksessa

Esimerkiksi Lempäälään ennustetaan 2,4 miljoonan verotulovajausta. Koko maan kunnille tulevaa rahaa roikkuu matkalla jo 600 miljoonaa.

Lempäälä
Veroilmoitus
Henrietta Hassinen / Yle

Kuntien verotuloja myöhästyy koko ajan enemmän. Kuntaliiton syyskuun arvion mukaan kunnilla on veroja saamatta jo 600 miljoonaa euroa, kun loppukesällä puhuttiin 400 miljoonasta.

Aikanaan rahojen pitäisi tulla, mutta niitä tarvittaisiin heti. 600 miljoonaa on 2-3 prosenttia kuntien kaikista verotuloista. Alijäämät on katettava muilla tuloilla, säästöillä tai velanotolla.

Lempäälän tilanne on tyypillinen. Nyt näyttää siltä, että verotulot jäävät ennustetusta lähes kaksi ja puoli miljoonaa. Lempäälän talousarvion verotuloarvio vuodelle 2019 on yhteensä 98,75 miljoonaa euroa.

Syynä pidetään verokorttiuudistuksen ja tulorekisterin ongelmia. Uudesta tulorekisteristä on kuulunut palautetta, että se on helppokäyttöinen - silloin, kun se suostuu toimimaan.