1. yle.fi
  2. Uutiset

Onko puurakentaminen hyväksi terveydelle? Kainuussa toteutetaan ensi vuonna ainutlaatuinen tutkimus

Puurakentamisen terveysvaikutuskista ei ole olemassa vielä juurikaan tutkimuksia.

puurakennukset
Puukoulu Kuhmossa Tuupalan koulu
Kuhmon Tuupalan koulu toimii ensi vuonna tutkimusesimerkkinä puurantemaisesta. Arkistokuva. Ville-Pekka Ikola

Kuhmon kaupunki ja Oulun yliopiston Kainuun yksikkö alkavat yksissä tuumin tutkia puurakentamisen terveysvaikutuksia.

Puurakentamisen terveyshyödyistä ei ole olemassa juurikaan tutkimuksia, mutta kohta on. Kuhmon kaupungin ja Oulun yliopiston yhteistyöllä tehdään nimittäin ensi vuonna tutkimus, jossa puurakentamisen hyötyjä tutkitaan suuressa ja pitkään kestävässä tutkimuksessa. Tutkimuksen suorittaa Oulun Yliopiston Kainuussa toimiva mittaustekniikan yksikkö.

– Suurinosa olemassa olevista tutkimuksista on seurannut puun vaikutuksia lyhytaikaisesti ja kontrolloidusti. Olemassa olevien tutkimusten pohjalta ei voi tietää millaisia todellisia viakutuksia puurakentamisella on. Tämän tutkimuksen ihmisjoukko on jo niin suuri, että on mahdollista saada tilastollisestikin merkittävää tietoa, mittaustekniikan yksikön tutkimuspäällikkö Pekka Kilpeläinen sanoo.

Tutkimuksen rahoittaa Metsäsäätiö ja alueellinen maaseuturahasto. Kuhmo on saanut Metsäsäätiöltä 120 000 euron rahoituksen puurakentamisen edistämiseen. Osa rahoituksesta käytetään puurakentamista koskevaan tiedottamiseen.

Tutkimusmittauksia tehdään Kuhmon uudessa puukoulussa, ja verrokkikohteena toimii toinen koulu, jota puolestaan ei ole rakennettu puusta.

Tutkimuksessa mitataan esimerkiksi ilman kosteutta, hiilidioksidipitoisuutta, lämpötilaa, sisäilman mikrobiologista tilaa ja muita fysikaalisia ominaisuuksia. Tutkimuskohteena ovat myös oppilaiden stressitasot.

– Tutkimuksessa on mahdollista saada paljon hyödyllistä, koulutoiminnan järjestämiseen vaikuttavaa tietoa. Oppilaiden stressitasoja mitataan pitkin vuotta ja esimerkiksi syysloman molemmin puolin, jolloin saadaan tietoa siitä, miten syysloma vaikuttaa oppilaiden jaksamiseen.

Tutkimuksen alustavia tuloksia on saatavilla noin vuoden kuluttua.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi