Oulun ja Vaalan uudet vankilat odottavat vapauttavaa rahoituspäätöstä

Vaalassa valmisteluissa ollaan Oulua pidemmällä. Pelson korvaavan vankilan rahoituspäätöstä odotetaan marraskuussa.

Oulu
Pelson vankila.
Vankilatoiminta alkoi Pelsossa jo yli 80 vuotta sitten vuonna 1935.Risto Degerman / Yle

Vaalan ja Oulun uusien vankiloiden suunnittelu etenee. Rikosseuraamuslaitos viimeistelee vankiloiden hankesuunnitelmia rahoituspäätöksiä varten.

Vaalassa kunta on jo aloittanut kaavoituksen, ja hanke etenee valtion raha-asiainvaliokunnan käsittelyyn todennäköisesti marraskuussa.

Oulun hanke ei näillä näkymin ehdi tämän syksyn käsittelyyn, arvioi Rikosseuraamuslaitoksen erikoissuunnittelija Asko Miettinen.

– Oulussa on enemmän eri osapuolia ja valmisteltavaa, mikä vaikuttaa valmisteluun ja aikatauluihin, Miettinen kertoo.

Raha-asiainvaliokunnan jälkeen vankilahankkeet menevät vielä oikeusministeriön käsittelyyn.

Vaalan vankila korvaa pitkään palvelleen Pelson vankilan. Uusi vankila on tulossa lähemmäs kuntakeskustaa. Oulun vankilaa suunnitellaan Hiukkavaaraan.

Hankkeita viedään eteenpäin omissa aikatauluissaan siten, että Vaalan uusi vankila voisi olla käytössä vuoden 2024 alussa ja Oulu seuraavana vuonna.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)