Kirjailijoiden mielestä ilmastonmuutos on hankala aihe taiteessa – katso Ylen lähetykset Turun kirjamessuilta Areenassa

Kirjamessut tuo tänä vuonna lavalle runsaasti myös teatterimaailman tähtiä.

kirjamessut
Kallen Kantapöytä goes Turun kirjamessut
Kallen Kantapöytä goes Turun kirjamessut

Perjantaina alkaneiden Turun kirjamessujen pääteemana on teatteri.

Muita teemoja ovat muun muassa ilmastonmuutoksen kulttuurivaikutukset ja lukutaito. Messuilla nähdään yli 700 esiintyjää, 400 ohjelmanumeroa ja satoja näytteilleasettajia.

Yle on mukana messuilla omalla osastollaan messukeskuksen sisääntuloaulassa.

Perjantain ohjelmistosta lähetettiin ensimmäisenä Yle Areenassa taiteilija Seela Sellan haastattelu. Sella kertoi elämäänsä vaikuttaneista kirjoista kirjamessujen ohjelmajohtajan Jenni Haukion haastattelemana.

Taiteilija Seela Sella kertoo elämäänsä vaikuttaneista kirjoista Jenni Haukion haastattelussa Turun kirjamessuilta.

Sankaritarinoita pojille

Tarinamuotoinen tietokirja käsittelee sankaruutta rajojen rikkomisen näkökulmasta. Keskustelijoina Suomen rock-taivaan kiintotähti Michael Monroe ja kirjan toimittaja Aleksis Salusjärvi. Haastattelijana Nina Honkanen.

13.20–13.50 Fiore A-halli

Rock-muusikko Michael Monroe ja Sankaritarinoita pojille -kirjan kirjoittaja Aleksis Salusjärvi keskustelevat sankaruudesta rajojen rikkomisen näkökulmasta Turun kirjamessuilla.

Kallen kantapöytä

Kirjailijat Roope Lipasti, Satu Rasila ja Riku Korhonen kävivät ajankohtaista keskustelua kirjoista ja kirjoittamisesta toimittaja Kalle Talosen johdolla.

Kaikki kolme olivat yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutoksesta on vaikea kirjoittaa muuta kuin dystopiaa eli ahdistavaa kuvaa tulevaisuudesta.

Korhonen kertoi jopa laskeskelleensa, että kirjan kirjoittaminen voi jo sinänsä olla vahingollista ilmastolle. Hän käytti esimerkkinä omaa kirjaansa, jota oli painettu 5 000 kappaletta.

14.50–15.20 Kuisti B-halli

Turun kirjamessut Plus

Myös Radio Suomen Lounais-Suomen iltapäivä oli Turun kirjamessujen vilinässä. Kalle Talonen ja Johanna Manu tekivät lähetystä kuvan kanssa. Vieraana muun muassa Turun kirjamessujen ohjelmajohtaja Jenni Haukio.

Radio Suomen Lounais-Suomen iltapäivä on Turun kirjamessujen vilinässä. Seuraa Kalle Talosen ja Johanna Manun tekemää lähetystä kuvan kanssa. Vieraana muun muassa Turun kirjamessujen ohjelmajohtaja Jenni Haukio.

Areena-lähetykset Turun kirjamessuilta jatkuvat lauantaina. Silloin lavalla nähdään muun muassa Vesa-Matti Loiri ja hänen elämäkerturinsa Jari Tervo.