Jokien ja järvien pinnat vihdoin nousussa

Sateita on odotettu pitkään ja nyt viime päivien sateet ovat saaneet vedenpinnat nousuun.

vesistöt
Lapuanjoessa virtasi 25.7.2018 Lakaluoman myllyn kohdalla tavallista vähemmän vettä.
Kuivuus on vaivannut pohjalaisia vesistöjä jo toista vuotta. Kuva on Lapuanjoelta. Antti Kettumäki/Yle

Alkuviikon runsaat sateet ovat saaneet alueemme jokien ja järvien pinnat nousuun. Esimerkiksi Alajärven Kuninkaanjoki nousi vuorokaudessa yli kaksi metriä. Tiistain aikana Alajärvellä satoi koko kuukauden sademäärä eli noin 50-60 milliä.

Hydrologi Bertel Vehviläinen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo, että myös Kyrönjoen ja Lapuanjoen pinnat ovat nousseet ja vedentulo on tervetullutta, sillä lähtötaso on matala.

– Jokiin mahtuu vielä vettä. Tosin pienet uomat ovat nopeasti syystulvakorkeudessa, sanoo Vehviläinen.