Jo lukuisat oppilaitokset käyttävät kännykkäsovellusta uhkatilanteissa – Kuopion koulusurma lisännyt kiinnostusta

Sovellusta käyttävät myös sairaanhoitopiirit ja pelastuslaitokset.

turvallisuus
Mies tutkailee sovellusta kännykästä.
Sovelluksella voidaan viestittää muun muassa tulipalon sattuessa.Miki Wallenius / Yle

Suomessa on noin 20 oppilaitosta, joissa on otettu käyttöön kriisiviestintäsovellus Secapp. Yhtiön toimitusjohtaja Kari Aho kertoo, että sovelluksesta kiinnostuneiden tahojen yhteydenotot ovat lisääntyneet Kuopion tiistaisen koulusurman jälkeen.

Hämeenlinnan seudulla koulutuskuntayhtymä Tavastia ottaa kännykkäsovelluksen käyttöön loppuvuoden aikana. Sitä käyttää yhtymän henkilökunta eli noin 400 työntekijää, mutta käyttö on vapaaehtoista.

Turvallisuuspäällikkö Reijo Lehtonen kertoo, että Tavastiassa on jo pidempään pohdittu, miten viestiä mahdollisista vaara- tai uhkatilanteista.

– Poistumisharjoituksissa on huomattu, että kuulutusjärjestelmissä on aina jotain teknistä vikaa. Tämäkin rakennus on aika iso, eikä kuulutusta välttämättä kuule kaikkialla. Toinen kysymys on, pääseekö uhkatilanteessa kukaan kuulutushuoneeseen.

Koulutuskuntayhtymä Tavastian turvallisuuspäällikkö Reijo Lehtonen.
Turvallisuuspäällikkö Reijo Lehtonen pitää mahdollisena, että jatkossa sovellus tulee myös opiskelijoiden käyttöön.Miki Wallenius / Yle

Opiskelijoiden puhelimiin sovellus ei ole toistaiseksi saatavilla Tavastiassa. Sitäkin mietitään jatkossa, Lehtonen sanoo.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradiassa sovellus on tulossa yli 20 000 toisen asteen opiskelijan käyttöön. Myös Oulun ja Jyväskylän ammattikorkeakoulujen opiskelijat voivat halutessaan ladata sovelluksen.

Hätäviestiä ei voi olla huomaamatta

Sovellus perustuu puhelimen sijaintitietoihin. Sen avulla voidaan lähettää kohdennettuja viestejä esimerkiksi tulipalon syttyessä tai jos koulussa liikkuu uhkaava henkilö.

Sovellus toimii kaksisuuntaisesti. Esimerkiksi luokkahuoneesta voidaan antaa tietoa myös ulospäin.

– Käytäntönä on kysymys, oletteko turvassa? Siihen vastataan ok tai not ok, selittää koulutuskuntayhtymä Tavastian it-päällikkö Petri Nuorteva.

Nuortevan mukaan suomalaissovellus valittiin sen monikanavaisuuden takia. Sillä lähetetyt viestit menevät perille tekstiviestinä, sähköpostina ja sovelluksen kautta.

– Monikanavaisuus auttaa, jos viesti ei jotain kautta jostain syystä mene perille, Nuorteva sanoo.

Kriisiviesti pomppaa näytölle ja ohittaa puhelimen äänettömyysasetukset. Puhelin parahtaa niin, ettei sitä voi olla huomaamatta.

Koulutuskuntayhtymä Tavastian it-päällikkö Petri Nuorteva.
Petri Nuorteva pitää kriisiviestisovellusta hyvänä, mutta henkilökunnan täytyy harjoitella sen käyttöä.Miki Wallenius / Yle

Sijaintitietojen käyttö on epäilyttänyt opiskelijoita Jyväskylässä (siirryt toiseen palveluun) (Helsingin Sanomat). Tavastian it-päällikkö Nuorteva suosittelee, että käyttäjä antaa sovellukselle oikeuden käyttää paikannustietoja rajattuna aikana, kuten arkipäivinä kello 8–16.

Oppilaitosten lisäksi sovellusta käyttävät muun muassa sairaanhoitopiirit ja pelastuslaitokset.

"Ollaan mahdollisimman hiljaa ja näkymättömiä"

Pelkän puhelinsovelluksen varassa Tavastian turvallisuus ei ole. Turvallisuuspäällikkö Reijo Lehtosen mukaan oppilaitoksissa on lisätty turvakameroita vuosien varrella ja poistumisharjoituksia tehdään säännöllisesti.

Sisätiloissa suojautumisesta on annettu luentoja. Nyt suojautumista aletaan myös harjoittelemaan.

– Esimerkiksi jos alueella liikkuu uhkaava henkilö, tulee käsky suojautua sisälle. Silloin opettaja ottaa ryhmän johtoonsa ja ovet lukitaan. Avoimissa oppimistiloissa suljetaan verhot ja ikkunat, piiloudutaan ja ollaan mahdollisimman hiljaa ja näkymättömiä, Lehtonen kuvailee.

Turvallisuuspäällikkö uskoo, että koulurakennuksissa päivystävä vahtimestari toisi turvaa opiskelijoille. Se ei kuitenkaan ole taloudellisesti mahdollista.

Lehtonen pitää mahdollisena, että tulevaisuudessa metallinpaljastimetkin voivat olla Tavastian oppilaitoksissa todellisuutta.

– Jos sen tyyppinen uhkakuva alkaa yleistyä, täytyy meidänkin reagoida. Toivottavasti yhteiskunta ei kuitenkaan mene siihen suuntaan.