Asiantuntijoiden vinkit työhyvinvointiin – suojaa itsesi tietotulvalta, äläkä unohda suolistoa

Unelmien työpäivän päätapahtuma järjestettiin tänä vuonna Tampereella. Katso tallenne suorasta lähetyksestä Yle Areenassa.

työhyvinvointi
Kuinka omasta työpäivästä voi tehdä paremman?
Kuinka omasta työpäivästä voi tehdä paremman?

Jätä aikaa palautumiselle ja kehu työkaveria. Asiantuntijoiden mukaan oman työhyvinvoinnin parantamiseen voi vaikuttaa hyvin pienilläkin teoilla.

Yksi nykytyöntekijän haasteista on jatkuva tietotulva.

– Aivotyön tekemisen lisääntyminen johtuu uudenlaisista ohjelmistoista ja digitulvasta. Meidän pitäisi suojata itsemme häiriötekijöiltä ja turvata keskittymistä vaativat hetket, kertoo kehittämispäällikkö Mia Vahlsten Työterveyslaitokselta.

Vahlstenin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että työelämässä pitäisi muistaa fyysisen ergonomian lisäksi myös kognitiivinen ergonomia.

Yleiseen työhyvinvointiin voi vaikuttaa myös ravitsemuksella. Apuja voi löytyä jopa suolenmutkasta.

– Meillä on valtavat mahdollisuudet ravinnon kautta muokata omaa bakteerikantaa ja sitä kautta saada tehokkaampaa aivotoimintaa, kertoo ravitsemuksen asiantuntija Annika Havaste.

Perjantaina vietetään Unelmien työpäivän teemapäivää, jonka päätapahtuma järjestetään tänä vuonna Tampereella Varalan urheiluopistolla.

Urheiluopistolla on erikoistuttu työyhteisöjen virkistyspäivien järjestämiseen.

– Valveutuneet työnantajat haluavat ennalta huolehtia työkyvystä, kuvailee Varalan hyvinvointipalvelupäällikkö Minni Suni.

Yle Tampereen toimittajat Anna Sirén ja Katri Tapola haastattelivat joukon työhyvinvoinnin asiantuntijoita. Tallenne suorasta lähetyksestä on katsottavissa Yle Areenassa.

Muita haastateltavia olivat asiantuntija Elina Ravantti Työturvallisuuskeskuksesta, mentaalivalmentaja Jouko Mikkola Suomen Mentaalivalmennuksesta sekä kehonkielen kouluttaja Niko Visuri.

Päivitetty klo 16.01 juttuun tallennettu striimi ja haastateltavien kommentit.