Kaikki eivät ajattele vain ilmastonmuutosta – kestävä arki voi syntyä halusta säästää rahaa: "Näkyy hinnoissa, jos ihmiset saadaan tukemaan asioita"

Kestävillä arjen valinnoilla voi ohjata sitä, mitä oman lähikaupan hyllystä löytyy ja kuinka paljon rahaa säästyy.

hiilijalanjälki
Tepposen perhe istuu kahvipöydässä
Simo ja Katri Tepponen sekä lapset Onni, 7, Väinö, 5, ja Martti, 3, pyrkivät arjessa tekemään kestäviä valintoja myös silloin, kun ne maksavat hiukan enemmän. Kaupungin kokeilu on ollut kiinnostava, mutta ei ole tuonut valmiiksi valveutuneelle perheelle kovin paljon uutta. Kare Lehtonen/Yle

Keittiön pöydän ympärillä on kuusi tuolia. Pöydän päässä on ikkuna, ulkona sataa vettä. Tiskipöydän äärellä seisoo Kirsti Sandell, joka pitelee kädessään muovirasiaa. Sandell irrottaa kannen ja laskee puhtaat ja kuivat rasian osat seinän vieressä seisoviin koreihin. Ne toimivat kodissa muovinkierrätysastioina.

– Muoviroskaa tulee todella paljon. Me viemme muovit kauppareissuilla kierrätysastioihin. Prismassa on yksi ja tässä lähellä myös, Sandell kertoo.

Kirsti Sandell asuu omakotitalossa Lappeenrannan keskustan tuntumassa miehensä ja kanssa. Viisihenkisen perheen lapsista yksi asuu vielä kotona. Omasta pihasta löytyy sekajäteastia ja biojätteelle komposti, joka tekee ruoantähteistä kuulemma erinomaista multaa.

Jätteiden kierrätys ei ole Sandelleille mikään uusi asia, mutta viime aikoina perhe on kiinnittänyt erityistä huomiota omaan asumiseensa ja elämäntyyliinsä.

Kaikki lähti sattumasta.

Kirsti Sandelle laittaa virrat päälle kauko-ohjattuun jatkojohtoon.
Kirsti Sandell esittelee kaukosäädintä, jolla tv:n saa pois sähköverkosta ilman johtojen irrottamista. Sandell on mukana Greenreality kodit -kokeilussa yhdessä miehensä kanssa. Silva Nieminen / Yle

Kirsti Sandell surffaili kaupungin sivuilla, kun silmiin osui mielenkiintoinen ilmoitus. Lappeenrannan kaupunki etsi koteja mukaan EU:n rahoittamaan Greenreality kodit (siirryt toiseen palveluun) -testiryhmään.

Mukana on 45 erilaista kotia. Tarkoitus on kannustaa koteja pienentämään hiilijalanjälkeä. Kodit testaavat erilaisia kestävää arkea edistäviä tapoja elää. Kokeilujakso kestää kuukauden, ja sen tuloksia hyödynnetään tulevaisuudessa muidenkin kaupunkilaisten käyttöön. Vastaava kokeilu löytyy myös Lahdesta.

Mihin omilla valinnoilla voi vaikuttaa?

Sitran teettämän Resurssiivinen kansalainen -kyselyn (siirryt toiseen palveluun)mukaan 78 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista pitää kestävien elämäntapojen noudattamista tärkeänä. 69 prosenttia ajatteli, että omilla kulutukseen liittyvillä valinnoilla on vaikutusta ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Myös Tepposen perhe lähti mukaan kokeiluun, kun äiti Katri Tepponen huomasi ilmoituksen kaupungin sivuilla. Simo Tepponen oli heti mukana ideassa, sillä perheessä oltiin jo valmiiksi kiinnostuneita aiheesta. Vanhempien lisäksi lapset Onni, 7, Väinö, 5, ja Martti, 3, noudattavat vegaanipainotteista ruokavaliota kotona.

– Me olemme jo jonkin aikaa hyvin omatoimisesti yrittäneet tehdä asioita parantaaksemme hiilijalanjälkeämme. Ruokavalion lisäksi aloimme ottaa selvää kaikista muistakin jutuista, Katri Tepponen kertoo.

Tepposen perhe istuu kahvipöydässä
Katri Tepponen kertoo lasten olevan nuoresta iästään huolimatta tiedostavia ruokailun ja kierrättämisen suhteen. Kare Lehtonen/Yle

Tepposet uskovat, että omilla valinnoilla voi vaikuttaa. Perhe asuu sähkölämmitteisessä rivitalossa. Lämmityskustannuksia pyritään pitämään aisoissa ilmalämpöpumpun avulla, mutta kulutettava sähkö ostetaan silti mahdollisimman ekologisesti tuotettuna.

– Me päätimme siirtyä ekologisesti tuotettuun energiaan, vaikka se on kuluttajalle kalliimpi. Omalla satsauksellamme tuemme uusiutuvan energian tuottajia, Simo Tepponen kertoo.

Tepposet uskovat, että omilla valinnoilla voi vaikuttaa tulevaisuudessa myös hintoihin. Tepposet käyttävät kasviperäisiä ruokavalmisteita, jotka vielä muutamia vuosia sitten olivat kalliita ja vaikeasti saatavilla. Nyt perhe on huomannut, että härkikset, kauramaidot ja muut vastaavat tuotteet ovat edullisempia ja niitä löytyy jokaisesta lähikaupasta. Niiden valikoima on myös kasvanut hurjasti.

– Ihmiset pitäisi saada massoittain tukemaan asioita. Silloin se näkyy myös positiivisesti hinnoissa, Simo Tepponen sanoo ekologisesta sähköstä.

Tepposet ovat kiinnostuneita myös itse tuottamaan energiaa, esimerkiksi aurinkopaneelin avulla.

Mitä jos koko ilmastokeskustelu ärsyttää?

Mutta on niitäkin, joita koko ilmastonmuutoskeskustelu ärsyttää. Silloin voi olla vaikea motivoitua tekemään kestäviä valintoja arjessa ilmaston nimissä. Lappeenrannan kaupungin Greenreality kodit -testijakson osallistujille onkin jaettu runsaasti tietoa siitä, mihin kaikkeen kestävät valinnat vaikuttavat. Tietopaketissa asiat on konkretisoitu teoiksi.

Jos koko maapallon hyvinvointi ja jäätiköiden sulamiset tuntuvat liian korkealentoisilta, voi asiaa ajatella yksinkertaisemminkin. Jos esimerkiksi kodin sisälämpötilaa laskee kahdella asteella, säästää vuodessa 10 prosenttia lämmityskustannuksista.

Sähkölämmitteisessä kodissa voidaan puhua jo ihan merkittävästä summasta.

Kirsti Sandell tutkii matkapuhelintaan.
Kirsti Sandell on seurannut sähkönkulutusta tarkemmin kaupungin kokeilujakson aikana. Sen ansiosta kännykän laturi irrotetaan nykyisin aina seinästä lataamisen jälkeen. Silva Nieminen / Yle

Sähkön käyttöä kannattaa muutenkin seurata. Vähentämällä sähkönkulutusta kulutuspiikkien aikana voi pienentää sähkölaskua sekä voimaloiden sähköntuotantotarvetta. Sähkölaskussa se voi näkyä jopa 10 prosentin pudotuksena.

Kirsti Sandell seuraa sähkönkulutusta kirjautumalla paikallisen energiayhtiön sivuille, joka näyttää kodin sähkönkäyttötilanteen.

– Siellä olen ihmetellyt sähkön kulutusta ja sitä, mistä tietyt huiput johtuvat. Olemme alkaneet kiinnittää huomiota omaan sähkön kulutukseen. Emme pidä televisiota, tulostinta ja kännykkälaturia koko ajan valmiudessa vaan otamme ne pois seinästä, kun niitä ei käytetä.

Löydä oma motivaatiosi

Ihmisillä on erilaisia motivaattoreita toimia. Yksi vähentää autoilua ilmastonmuutosta ajatellen, toinen lisätäkseen liikuntaa. Suomalaisia yhdistää halu olla onnellisia ja elää hyvää elämää. Se voi tarkoittaa ihmisille hyvin erilaisia asioita.

Sitra laati yrityksiä varten erilaisia kuluttajaprofiileita (siirryt toiseen palveluun), joista kävivät ilmi ihmisten erilaiset motivaatiot. Haastatteluissa kävi ilmi, että fiksu kuluttaminen on vielä pieni motivaattori. Fiksulla kuluttamisella tarkoitetaan omien tarpeiden lisäksi maapallon kantokyvyn huomioimista.

Haastateltavat kokivat fiksua asumista ja liikkumista koskevien palveluiden olevan vielä vaikeasti ymmärrettävissä, tavoitettavissa ja ostettavissa.

Elämäntapapalapeli, jossa ohjeita ekologisempaan elämiseen.
Greenreality kodit -kokeiluun kuuluvat pitkät listat ekoteoista, joilla on myös konkreettista vaikutusta talouteen. Silva Nieminen / Yle

Kirsti Sandell kertoo kaupungin kokeilussa mukana olon vaikuttaneen ennen kaikkea asenteeseen. Ekologinen näkökulma on tullut mukaan päätöksentekoon.

– Alkuun mietin, että kuinka isoja muutoksia elämässä pitää tehdä. Mutta eivät ne ole olleet isoja. Olemme kiinnittäneet huomiota lämmitykseen, suihkuaikoihin ja pitäneet kasvisruoka- ja kalapäiviä enemmän, Sandell kertoo.

Ruokakaupassa ilmastotekoja

S-ryhmä kertoi syyskuussa uudesta palvelustaan, joka kertoo kuluttajan ostoskorin hiilijalanjäljen. Esimerkiksi Lappeenrannalla on petrattavaa. Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) kertoi, että S-ryhmän vertailussa selviää lappeenrantalaisten ruokaostosten olevan ilmaston kannalta Suomen raskaimpia.

Osittain sitä voi selittää juustoturismilla. Venäjän rajan tuntumassa Oltermannia ja muita juustoja myydään huimat määrät myös pois vietäväksi.

Tepposten ostoskorista löytyy ruokakaupassa pääosin kasviperäisiä tuotteita. Lapset syövät kotona samoja ruokia kuin vanhemmat, mutta juovat esimerkiksi maitoa ja syövät omien kanojen munia. Perheen kuopus on aina juonut kauramaitoa ja on siihen tyytyväinen. Koska lapset ovat kasvaneet ekologisten arvojen ympäröiminä, ovat ne pienille luonnollinen osa arkea.

Katri Tepponen laittaa kaurajuomia jääkaappiin
Katri Tepponen esittelee vegaanipainoitteistaruokaa syövän perheen jääkaappia. Nuorin lapsista juo kauramaitoa, mutta kaksi vanhempaa ovat tottuneet juomaan lehmänmaitoa. Kare Lehtonen/Yle

– Päiväkodissa lapset saavat syödä mitä haluavat ja isompana tehdä omat päätöksensä. Jos kotona on ruokaa, joka vaikuttaa lihalta, he kysyvät, että miksi syömme tätä? Roskista he kysyvät, että mihin tämä laitetaan ja lajitellaan, Katri Tepponen kertoo.

Ekologista elämää lapsille opetetaan myös tavaroiden kanssa. Jos jotain pitää hankkia, mietitään sen todellista tarvetta ja sitten selvitetään, onko se mahdollista ostaa käytettynä.

Elämässä pitää olla armollisuutta

Vaikka sekä Sandellien että Tepposten perusarvoissa ekologisuus on korkealla, on heilläkin joitain asioita ratkottavanaan.

Tepposet käyttäisivät mielellään enemmän bussia, mutta harvat vuorovälit lapsiperheen kanssa ovat osoittautuneet haastaviksi. Auto on siis usein pääasiallinen matkustusmuoto.

– Ja aikaisin aamulla tai myöhemmin illalla ei mene busseja enää ollenkaan, Simo Tepponen sanoo.

Kaupungin kokeilussa mukanaolo on tarjonnut myös mahdollisuuden sähköauton testaamiseen. Tepposet sanovat sen olleen yksi kokeilun kiinnostavimmista asioista, vaikka liittyy siihen epäilyksiäkin.

– Jos yhtäkkiä kaikki bensa-autot heitettäisiin pois ja kaikki ajaisivat sähköautoilla, millä se energia sitten tuotetaan? Suomessa ekologisia vaihtoehtoja ei ole tarpeeksi. Pitäisikö sitten polttaa enemmän hiiltä tai turvetta? Se on iso kysymys, Simo Tepponen pohdiskelee.

Tepposen perhe istuu kahvipöydässä
Simo Tepponen kertoi kokeilun kiinnostavimmaksi osuudeksi sähköauton testaamisen. Vilkas lapsiperhearki ja hankalat bussiaikataulut ovat usein haastava yhtälö, jonka vuoksi omaa autoa käytetään usein. Kare Lehtonen/Yle

Kirsti Sandell kertoo perheen pyöräilevän lyhyemmät matkat mahdollisuuksien mukaan. Vaikealta tuntuvat tunteet liittyvät autoiluun.

– Tällä hetkellä yhteisomistus ja auton vuokraaminen tuntuvat vaikeilta, vaikka auto vain seisoisikin pihalla. Varmaan se on tottumiskysymys, Sandell miettii.

Kestävästä arjesta kiinnostuneille Sandell ja Tepposet suosittelevat pieniä askelia. Vähemmän lihaa, kilpailuta sähkösopimus, kulje pyörällä ja ota kauppaan mukaan kestokassi.

– Kokonaisuus ratkaisee. Ekoilu ei voi mennä kaiken muun yläpuolelle niin, että ei nauti elämästä. Pitää ottaa pieniä askelia. Vaikka ei siirtyisi kokonaan kasvisruokavalioon, voi tehdä edes yhden kasvisruoan viikossa, Katri Tepponen sanoo.

Testaa oma hiilijalanjälkesi Ylen ilmastokoneella ja katso, miten voit pienentää sitä.

Tepposen perheen keittö
Tepposilla on omia kanoja, joiden munia löytyy kennossa. Lapset syövät myös päiväkodissa niitä ruokia, joita itse haluavat.Kare Lehtonen/Yle