Vaasan kerrostalopalossa ei epäillä rikosta – SPR auttaa kotinsa menettäneitä: "Osa ihmisistä oli ilman takkia ja kenkiä"

Torstaisessa palossa menetti omaisuutensa toistakymmentä perhettä. SPR:n avulla heille on saatu ensihätään esimerkiksi vaihtovaatteet.

tulipalot
Torstaina 3. lokakuuta 2019 Vanhassa Vaasassa syttyneen kerrostalon rakenteista on purettu muun muassa peltiä.
Tulipaloalue on eristetty ja siellä liikkuminen on kielletty. Talon ympärillä on esimerkiksi rakenteista purettua peltiä. Anne Elhaimer / Yle

Vaasassa torstaina iltapäivällä palaneen kerrostalon palonsyyntutkinta on käynnissä. Pohjanmaan poliisi suorittaa tutkintaa palopaikalla.

Poliisin mukaan palon syttymissyy on vielä epäselvä, mutta asiassa ei epäillä rikosta.

Poliisi on saanut vihjeitä paloon liittyen, mutta kaipaa edelleen havaintoja, kuvia tai videoita osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun). Niitä kaivataan etenkin ajalta ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

Paloalue eristetty

Perjantaiaamuna pelastuslaitos oli paikalla varmistamassa aluetta ja keräämässä sammustuskalustoa pois.

Kuningattarenpolulla palanut kolmikerroksinen talo on ympäröity pelastuslaitoksen eristysnauhalla ja alueella liikkuminen on kielletty.

– Eristetyllä alueella voi olla esimerkiksi irtonaisia osia, jotka aiheuttavat vaaraa, sanoo Pohjanmaan pelastuslaitoksen paloesimies Esa Mäki.

Poliisin mukaan tulipalo oli saanut alkunsa talon ulkopuolella, asunnon terassilta ja lähtenyt leviämään seiniä pitkin välikattoon. 17 asunnon talo tuhoutui palossa täysin. Asukkaita talossa oli 24.

Apua asukkaille

Suomen punaisen ristin Vaasan suomalainen osasto hälytettiin torstaina iltapäivällä mukaan auttamaan tulipalossa kotinsa menettäneitä perheitä. Pyyntö tuli sosiaalipäivystyksestä.

Asuntoja palaneessa talossa oli lähes kaksi kymmentä. SPR:n mukaan perheet olivat enimmäkseen aikuistalouksia.

– Sosiaalipäivystyksestä soiteltiin talon asukkaille ja varmistettiin, että kaikki olivat saaneet tiedon tapahtuneesta, suomalaisen osaston puheenjohtaja Kristiina Brisk-Mosander sanoo.

Palaneen talon asunnoista ei päässyt hakemaan mitään omaisuutta, joten heti torstaina SPR:n koulutetut vapaaehtoiset kävivät kaupassa hakemassa evakuoiduille perustarvikkeita.

– Meillä on ohjeellinen ostoslista siitä, mitä ostetaan apua tarvitseville ensihätään. Osa ihmisistä oli ilman takkia tai kenkiä, ja nyt jokainen on saanut vaihtovaatteet ja esimerkiksi hygieniatuotteita, Brisk-Mosander sanoo.

SPR:n Vaasan suomalaisen osaston puheenjohtaja Kristiina Brisk-Mosander
Kristiina Brisk-Moisander kertoo, että SPR pääsi mukaan auttamistyöhön heti tulipalon satuttua torstaina iltapäivällä.Antti Haavisto / Yle

Ostoksia jatketaan perheiden kanssa vielä tänään. Brisk-Mosander kertoo, että rahat tulevat SPR:n katastrofirahastosta.

– Voin sanoa, että eilen käytettiin suunnilleen osastomme viime viikolla keräämän Nälkäpäivä-keräyksen tuoton verran rahaa. Todennäköisesti katastrofirahastosta palautuu Vaasaan nyt enemmän kuin mitä osastomme keräsi, Brisk-Mosander arvioi.

Varsinaisen henkisen kriisiavun järjestää tulipalossa kotinsa menettäneille joku muu taho kuin SPR:n suomalainen osasto. Vapaaehtoiset on kuitenkin koulutettu myös henkiseen tukeen ja jos joku haluaa esimerkiksi ostoksia tehdessä jutella tapahtuneesta, häntä kuunnellaan ja tarvittaessa henkilö ohjataan oikeanlaisen avun piiriin.

Yksityisten tahojen järjestämien keräysten suhteen Brisk-Mosander toteaa, että niissä on huolehdittava huolellisesta avun koordinoinnista.

– Hyvä, että halutaan auttaa. Nämä ihmiset ovat kuitenkin jo kokeneet kriisin, on huolehdittava, että he saavat juuri sitä apua, mitä tarvitsevat. Ei esimerkiksi niin, että aikuiset saavat lastenvaatteita tai joku perhe viisi kahvinkeitintä, Brisk-Mosander muistuttaa.

Vanhan Vaasan kerrostalopalo työllistää palokuntaa vielä pitkään –"Käytiin sammuttamassa yksi palopesäke hetki sitten"

Yksi vietiin sairaalaan kerrostalopalosta Vaasassa – poliisi toivoo kuvia ja videoita palopaikalta