Asunnottomuuden kokenut Emma, 23, takertui rutiineihin hammasharja rinkassa: Valehtelin itselleni, että halusin olla vapaa reppureissaaja

Naisten asunnottomuus ei ole vähentynyt samassa tahdissa kuin miesten ja syynä on se, että palvelut on tehty miehiä varten.

asunnottomuus
Emma katselee kirpparilla valaisimia
Asunnottomuutta kokeneen Emman tulevaisuus näyttää valoisaltaHenrietta Hassinen/ Yle

Helsinkiläisestä Emmasta on viime aikoina tullut ahkera huonekalukirppisten asiakas. Puoli vuotta sitten hän muutti ensimmäiseen omaan asuntoonsa ja hankki kaiken sisustukseen tarvittavan kerralla. Hän oli säästänyt rahaa niitä varten ja osan lahjoittivat ystävät.

Kaikki huonekalut puuttuivat, sillä Emma oli ollut asunnottomana. Omaisuus oli mahtunut yhteen rinkkaan.

Jaksoin, koska kielsin asioiden edes olevan huonosti.

Emma

Emma oli asunnottomana useaan eri otteeseen yhteensä vuoden verran. Asunnottomana elämästä puuttui pysyvyys. Oli uuvuttavaa, kun joka päivä oli etsittävä paikka, jossa levätä.

– Jaksoin, koska kielsin pitkään asioiden edes olevan huonosti. Valehtelin itselleni, että halusin elää niin ja olla vapaa reppureissaaja, jolla on vaihtoehdot auki. Todellisuudessa minulla ei juuri ollut vaihtoehtoja.

Pysyvää yöpaikkaa ei ollut. Useimmiten yösija löytyi kavereiden tai tuttavien luota. Välillä Emma yöpyi ulkona, esimerkiksi hylätyssä autossa tai ostoskeskuksen portaikossa.

Toiveissa arkirutiini rikkinäisessä elämässä

Emma halusi turvattomassa tilanteessa pitää itse yllä jonkinlaista säännöllisyyttä. Hänellä oli aina rinkassa mukana vaihtovaatteita ja kaikki kosmetiikkatuotteet, joita hän omisti: hammasharja ja -tahna, saippua, rasva ja kasvojenpesuaine.

– Aamuisin menin aina vessaan pesulle missä ikinä pääsinkin, että voisin kokea olevani edes vähän siisti. Yritin rakentaa täysin rikkinäiseen elämään jotakin turvaa tuottavia rakenteita, kertoo Emma.

Naisille katu tuo seksuaalisen hyväksikäytön riskin

Emma kertoo, että asunnottomana nainen saa kadulla apua paljon helpommin kuin mies. Avuntarjoukset eivät aina kuitenkaan ole vilpittömiä: yöpaikkaa vastaan saatetaan vaatia seksiä.

Asunnottomana naisilla on myös tutkimusten mukaan melkoinen riski joutua kohtaamaan hyväksikäyttöä tai väkivaltaa. Itsemääräämisoikeudesta voi olla mahdotonta pitää kiinni kun vaihtoehtona on yö ulkona.

Naiset saattavat myös pysytellä väkivaltaisissa suhteissa asunnottomuuden tai lasten menettämisen pelossa.

Naisten osuus asunnottomista on kasvanut

Suomi on ainoa EU-maa, jossa asunnottomuus on saatu vähenemään viime vuosina.

Naisten osuus asunnottomista on kuitenkin kasvanut. Vuonna 2018 Suomessa oli yli 1200 yksinelävää asunnotonta naista, mikä on noin neljäsosa kaikista asunnottomista.

Miksi naisten asunnottomuus ei ole vähentynyt yhtä paljon kuin miesten?

– Kun enemmistö asunnottomista on miehiä, on palveluja kehitetty miesten tarpeisiin ja näin saatukin asunnottomuutta vähennettyä, kertoo NEA-hankkeen projektipäällikkö Leena Lehtonen.

– Naisten tarpeet ovat kuitenkin osin omanlaisiaan, ja niitä ei ole vielä otettu riittävästi huomioon.

NEA on Y-Säätiön koordinoima hanke, joka selvittää naisten asunnottomuuden syitä ja kehittää niihin ratkaisuja.

Emma istuu tuolilla kirpputorilla
Kun Emma oli asunnottomana, hän ei katsellut kirpparilla huonekaluja, koska niille ei olisi ollut paikkaaHenrietta Hassinen/ Yle

Turvallisuus on keskeistä naisten toipumiselle

Turvallisuus ja sen puute toistuvat Emman puheessa jatkuvasti, kun hän kertoo asunnottomuudestaan. Myös Lehtonen pitää turvallisuutta erityisen tärkeänä lähtökohtana asunnottomien naisten tukemisessa.

– Naiset tarvitsevat enemmän turvallisia paikkoja, joissa he voivat alkaa selvittää tilannettaan. He tarvitsevat ennen kaikkea rauhaa.

Myös matalan kynnyksen kohtaamispaikat ja asumisyhteisöt ovat miesvaltaisia ja niissä tapahtuu häirintää, vaikka ne sinänsä ovat auttamiseen tähtääviä paikkoja. Varsinkaan nuoret naiset eivät välttämättä ole turvassa niissäkään.

Olisi turvallisempaa, jos naiset auttaisivat naisia.

Emma

NEA-hankkeessa on huomattu, että tarvittaisiin lisää erityisesti naisille suunnattuja matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja ja asumisyhteisöjä. Myös Emma ajattelee samoin:

– Olisi turvallisempaa, jos naiset auttaisivat naisia. Silloin toisista voisi saada samaistumispintaa ja vertaistukea.

Sininauhasäätiö onkin tässä kuussa käynnistämässä pelkästään naisille suunnattua päiväkeskustoimintaa Helsingissä.

Emman nauravat silmät näkyvät kirpparihyllyjen välistä
Emman on nykyään helpompi hymyilläHenrietta Hassinen/ Yle

Kuka voi joutua asunnottomaksi?

Miten Suomessa, jossa auttamisjärjestelmät toimivat, voi olla asunnottomia? Ei kai asunnottomaksi pitäisi täällä joutua, jos hoitaa asiansa hyvin?

– Ei se aina ole itsestä kiinni. Onko reilua sanoa, että esimerkiksi asunnottomaksi joutuva nuori ei ole hoitanut asioitaan hyvin, jos hänen taustansa ei anna hyviä eväitä elämään? kysyy NEA-hankkeen Lehtonen.

Ero, sairaus tai työttömyys ovat monen asunnottomuuden taustalla. Ne voivat kohdata melkein ketä tahansa. Riski joutua asunnottomaksi noissa tilanteissa vaihtelee kuitenkin ihmisestä toiseen.

Riippuu paljon esimerkiksi verkostoista, perhesuhteista ja rahatilanteesta, selviääkö kiperästä paikasta joutumatta asunnottomaksi. Ihmisen voimavarat, verkostot ja elämänhallinta eivät ole myöskään kaikkina aikoina yhtä hyvät.

Siksi se, onko asunnottomuus jollakin tavalla oma syy, ei ole yksiselitteinen kysymys. Tätä voi olla vaikea hahmottaa silloin, kun asiat ovat itsellä kunnossa.

Vaikeus tottua rauhoittumaan

Asunnottoman Emman elämään alkoi löytyä parempi suunta, kun hän sai riittävän monipuolista apua. Hän sai aluksi paikan asumisyhteisöstä, josta sai vertaistukea ja rauhaa ongelmien käsittelyyn. Nyt Emma asuu omassa asunnossa.

Sisustaminen on ollut Emmalle tärkeä tapa tottua omaan kotiin, ottaa sitä haltuun ja tehdä siitä vähitellen oman näköinen.

Totuttelemista onkin ollut. Emma ei vielä oikein osaa nimittää asuntoa kodiksi. Ajoittain oma koti tuntuu luonnottomalta ja siihen on vaikea sopeutua.

Paikalleen, omaan asuntoon pysähtyminen pakottaa myös kohtaamaan itsensä ja tunteensa rankan elämänvaiheen jälkeen.

– On vaikea opetella viihtymään itseni kanssa kotona. Minulle olisi edelleen paljon helpompaa juosta pitkin kyliä suorittamassa asioita, sanoo Emma.

Nola-koira auttaa minua pitämään tätä kotina. Tuntuu, että koti on siellä, missä koira on.

Emma

Emmalla on onneksi yksi, joka vetää häntä kotiin ja torjuu siellä yksinäisyyden tunnetta. Hän otti koiran heti asunnon saatuaan. Nola-koiran kanssa hän viihtyy kotona paremmin ja lisäksi koira velvoittaa tulemaan kotiin ajoissa.

– Muuten varmasti keksisin itselleni koulun jälkeen loputtomasti tekemistä, ettei tarvitse tulla tänne olemaan yksin, Emma sanoo.

Emma ja Nola-koira metsässä
Nola-koiran seura tuo Emman uuteen asuntoon kodin tuntuaThomas Hagström/ Yle

Hyviä muutoksia

Vaikka tottuminen on vaikeaa, huomaa Emma kuitenkin monen asian muuttuneen parempaan suuntaan. Aikaisemmin keskeistä oli selviytyminen, mutta nyt asiat ovat toisin:

– Kun on kiinteä paikka, josta käsin elää elämää, niin silloin avautuu paljon muutakin - voi alkaa harjoittaa älyllistä toimintaa, sanoo Emma.

Tärkein asia, jonka elämänmuutos on tuonut, liittyy omaan asemaan suhteessa ympäröiviin ihmisiin.

– Se, että olen saanut asunnon, opiskelupaikan, pysyviä ihmissuhteita ja vastuuta, tuo valtavasti vapautta. Tuntuu, että olen paljon enemmän yhteiskunnan jäsen kuin silloin, kun minulla ei ollut mitään näistä.

Emma esiintyy jutussa vain etunimelläään aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Asunnottomien yötä vietetään torstaina 17.10. YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä. Tapahtumia on yli 30 paikkakunnalla eri puolilla Suomea.

Lue myös:

Sara, 28, on viettänyt yli viisi vuotta rappukäytävissä ja kodittomien suojissa: "En ymmärrä vieläkään, miten siihen pisteeseen joutuu"