The Economist kirjoitti Suomen uhkapeliongelmasta: Pelaaminen kuin kansalaisvelvollisuus – "Valtio tottunut luottamaan uhkapelirahaan"

Lehden mukaan suomalaiset eivät koskaan harmistuisi häviämisestä, koska he tietävät, että veikkausvarat menevät hyviin tarkoituksiin.

Rahapeliriippuvuus
Mies pelaa rahapeliä.
Tarja Hiltunen / Yle

Brittiläinen talouslehti The Economist ruotii torstaina julkaistussa artikkelissaan (siirryt toiseen palveluun) viimeaikaista Veikkauksen kohua ja uhkapeliongelmaa Suomessa.

Lehden artikkelissa kuvaillaan, kuinka suomalaisilla oli vuosikymmeniä kestänyt lauantairituaalinsa: ensin saunaan ja sen jälkeen lottoarvonnan katsominen televisiosta.

Lehden mukaan suomalaiset eivät koskaan harmistuisi häviämisestä, koska he tietävät, että veikkausvarat menevät hyviin tarkoituksiin.

Jutun mukaan asiat ovat muuttuneet hieman, mutta uhkapelaamista pidetään Suomessa laajalti kansalaisvelvollisuutena samalla tavalla kuin äänestämistäkin.

Lehti kirjoittaa, että kolmasosa suomalaisista aikuisista uhkapelaa viikoittain.

Lehden näkemyksen mukaan Suomessa kärsitään vaarallisesta uhkapeliriippuvuudesta kahdessa mielessä. Lehti kuvailee, miten Suomen valtio on tottunut luottamaan uhkapelirahaan.

– Edellinen vuonna 2015 perustettu keskustaoikeistolainen hallitus supisti sosiaali- ja terveyspalveluiden menoja sillä odotuksella, että Veikkaus auttaisi korvaamaan erotuksen suuntaamalla rahojaan hyviin tarkoituksiin, talouslehti kertoo.

Norjassa vähemmän peliongelmaisia

The Economistin laskujen mukaan Suomen uhkapelituotot ovat kasvaneet yli 30 prosenttia vuosina 2006–2016 ja nyt 3,3 prosentilla aikuisväestöstä on uhkapeliongelma (siirryt toiseen palveluun). Naapurimaa Norjassa uhkapeliongelmaisten määrä on alle prosentin. Jutussa sanotaan myös, että vain noin 5 prosenttia pelaajista tuo puolet uhkapelituotoista.

Jutussa kerrotaan, että Norja on suitsinut uhkapeliongelmaa pakollisella tunnistautumisella, mutta Suomi on tehnyt asialle tähän mennessä vain vähän. Lehti kuitenkin muistuttaa, että muutoksia on tulossa myös Suomessa.

Veikkaus on päättänyt perustaa eettisen neuvoston, koska uhkapeleihin rohkaisevaksi tulkitusta radiomainoksesta tuli kohu.

Jutussa myös sanotaan, että pääministeri on vihjaillut uudistuksista ja peliautomaattien poistamista kaupoista ja ravintoloista vaativa kansalaisaloite on kerännyt yli 30 000 allekirjoitusta.

Lue myös:

Veikkaus vähentää peliautomaattien määrää 3 000:lla, tunnistautuminen pakolliseksi, markkinointia karsitaan – pelituotot laskevat merkittävästi

Veikkaus vähentää peliautomaattien määrää 3 000:lla, tunnistautuminen pakolliseksi, markkinointia karsitaan – pelituotot laskevat merkittävästi