1. yle.fi
  2. Uutiset

Kannuksen pikkujoulusurmaa puidaan seuraavaksi hovioikeudessa

Päätekijä ja syyttäjä ovat valittaneet tuomiosta.

Kannus
Kannuksen rautatieaseman edusta.
Kannuksen rautatieaseman ratapiha päätyi viime joulukuussa surmapaikaksi.Ville Viitamäki / Yle

Kannuksessa viime joulukuussa tapahtuneen henkirikoksen käsittely jatkuu hovioikeudessa.

Tuomiosta ovat valittaneet sekä päätekijä että syyttäjä. Syyttäjä valittaa nuoremman veljen tuomiosta, ja tämä puolestaan on tehnyt vastavalituksen.

Nuori mies kuoli työpaikan pikkujouluillan lopuksi ulkona jouduttuaan pahoinpidellyksi. Syytetyt ja uhri olivat samassa työpaikassa.

Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi elokuussa kannuslaisen miehen syyntakeettomana törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Hänet todettiin syyntakeettomaksi ja ohjattiin hoitoon. Mies itse vastusti mielentilatutkimuksen lopputulosta.

Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan yli 30 000 euron korvaukset ja 15 000 euroa oikeudenkäyntikuluja. Summia soviteltiin syyntakeettomuuden vuoksi.

Veljeksistä nuorempi tuomittiin ehdolliseen pelastustoimen laiminlyönnistä. Syyttäjä vaati hänelle tuomiota avunannosta.

LUE MYÖS:

Työkaverin pahoinpitelemä nuori mies kuoli pikkujouluiltana – syyntakeeton päätekijä hoitoon, veljen avunantosyyte lieveni

Lue seuraavaksi