Cream-yhtyeen rumpali Ginger Baker on kuollut

Bakerin on sanottu kuuluneen rock-musiikin kolmen suurimman rumpalin joukkoon.

Ginger Baker
Ginger Baker soittaa rumpuja
Ginger Baker keikalla Brightonissa viime huhtikuussa.Judy Totton / AOP

1960-luvun merkittävimpiin rock-yhtyeisiin kuuluneen Creamin rumpali Ginger Baker on kuollut 80-vuotiaana. Suru-uutisen kertoo hänen perheensä.

Baker tunnettiin rock-musiikin uudistajana, mutta myös räjähtävästä temperamentistaan.

Hän syntyi vuonna 1939 Etelä-Lontoossa ja perehtyi nuoruusvuosinaan blues- ja jazz-musiikkiin, joiden vaikutteet olivat havaittavissa hänen myöhemmässä musiikissaan.

Rumpujen soittamiseen hän kertoo päätyneensä sattumalta.

– En ollut koskaan istunut rumpusetin ääreen, mutta kun istuin - osasinkin soittaa! Yksi muusikko kääntyi ympäri ja sanoi: "Hitto vieköön, meillä on rumpali". Ja itsekin ajattelin: "Hitto vieköön, minä olen rumpali", hän kertoi vuonna 2009 Independent-lehdelle.

18-vuotiaana hän soitti jazz-kitaristi Diz Disleyn kanssa, mutta yhteistyö loppui, kun Baker sytytti hotellihuoneen tuleen Euroopan-kiertueen aikana.

Vuonna 1966 Baker perusti Cream-yhtyeen Eric Claptonin ja Jack Brucen kanssa, vaikka Bakerin välit Bruceen olivat tulehtuneet.

Creamista tuli 1960-luvun psykedeelisen rockin yksi kulmakivi. Sen tuotanto, joka käsittää neljä LP:tä, on myynyt yli 15 miljoonaa levyä. Bakerin jykevä rumputyyli jossa hän käytti kahta bassorumpua, on inspiroinut lukuisia nuoria rumpaleita.

Yhtye hajosi jo vuonna 1968, joskin se julkaisi vielä yhden albumin seuraavana vuonna. Baker soitti myös Blind Faith -yhtyeessä Eric Claptonin kanssa, mutta yhtye jäi lyhytikäiseksi.

Baker muutti Nigeriaan vuonna 1971 ja soitti siellä paikalliset muusikkojen kanssa. Myöhemmin hän asui useissa maissa, innostui poolon pelaamisesta ja meni naimisiin elämänsä aikana neljä kertaa.

Creamin jäsenet palasivat kaikkien yllätykseksi yhteen vuonna 2005, mutta paluu päättyi katastrofiin, kun Baker ja Bruce alkoivat karjua toisilleen kesken keikan New Yorkissa.

Baker kärsi monista sairauksista, joita hän piti Jumalan rangaistuksena hänen tulisen luontonsa aiheuttamista välikohtauksista.

– Olin ilkeä, saatoin tahallani sotkea levytyssession kiukuttelemalla ja räjähtää pienestäkin asiasta, hän kertoi.

Rolling Stone -lehti on nimennyt Bakerin yhdeksi rockin historian kolmesta tärkeimmästä rumpalista.

Lue lisää:

BBC: Ginger Baker: Legendary Cream drummer dies aged 80 (siirryt toiseen palveluun)

The Guardian: Ginger Baker, wild and brilliant Cream drummer, dies aged 80 (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AP, AFP