Islannin ensimmäinen nainen arvostelee maailman presidenttipuolisoille varattua roolia – "älykkäät naiset pelkistetään rekvisiitaksi"

Islannin presidentin puoliso Eliza Reid ei suostu enää matkustamaan jatkuvasti edustamassa miehensä kanssa.

ensimmäinen nainen
Eliza Reid ja Guoni Thorclarius, sekä Sauli Niinistö ja Jenni Haukio presidentinlinnan edustalla.
Kimmo Brandt / AOP

Presidentin puolisona päivät vaihtelevat mielenkiintoisella tavalla, mutta yksi asia nousee häiritsevästi esiin.

– Mihin tahansa minä tai samassa asemassa olevat menemmekin, meille annetaan vain herraskainen sivurooli, kirjoitti Eliza Reid New York Times (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan.

Reid kritisoi erityisesti puolisoiden mielikuvituksettomia ohjelmia tärkeiden poliittisten ja taloudellisten kokousten aikana. Kun miehet puhuvat oikeista asioista, naisten tehtävä on vielä nykypäivänäkin olla vain miehensä jatke, jolla ei ole muuta tekemistä kuin maistella viinejä ja katsella tanssiesityksiä (siirryt toiseen palveluun) ja maisemia.

Reid nosti esiin erityisesti Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin Instagram-päivityksen, jossa hänen puolisonsa Yhdysvaltain, Ranskan ja Japanin johtajien puolisoiden kanssa tähyävät G7-kokouksen aikana Ranskan Biarritzissa liehuvissa asuissaan merelle. Tekstiksi Tusk kirjoitti kuvassa olevan "voiman kepeä puoli".

– On ikävä nähdä, miten älykkäät ja itsenäiset naiset pelkistetään miehensä rekvisiitaksi ja miehensä poliittisten toimien pehmentäjäksi, kirjoitti Reid.

Reidin mukaan puolisot nostetaan esiin vain heidän vaatevalintojensa takia ja, kuten Tuskin päivitys osoittaa, heidän vaatimattomasta ja lempeästä käytöksestään.

Islannin presidentin Guðni Thorlacius Jóhannesson vaimo Reid on ammatiltaan kirjailija ja toimittaja. Hän on syntyperältään kanadalainen. Reid nosti jo syyskuun alussa esiin maailman presidenttien puolisoiden kapean roolin.

– En ole mieheni käsilaukku, Reid kirjoitti tuolloin Faceboo (siirryt toiseen palveluun)k-päivityksessään. Hän jakoi samalla Guardianin mielipidekirjoituksen (siirryt toiseen palveluun), jossa pohdittiin G7-kokouksen jälkeen sitä, tulisiko presidenttien puolisoiden kieltäytyä matkustamasta edustustilaisuuksiin ympäri maailmaa miesten työn perässä.

Reid kertoi, että ei matkusta enää miehensä kanssa pelkästään edustamaan, vaan yrittää valita valtiovierailut ja matkat, joissa kummankin panosta tarvitaan ja jossa hänellä on mahdollisuus osallistua ainakin yhteen puhetilaisuuteen. Reid kertoo myös matkustavansa mielellään yksin "epävirallisena edustajana".

Presidenttikauden alussa Reid arveli (siirryt toiseen palveluun)voivansa muotoilla rooliaan haluamallaan tavalla.

Reidin mukaan hän on edelleen kiitollinen asemastaan Islannin ensimmäisenä naisena ja tuntee olevansa etuoikeutettu, mutta haluaa nostaa esiin tehtävän vanhanaikaisen puolen. Reidin mukaan hänen on oletettu jättäneen työnsä miehensä presidenttikauden ajaksi ja häneltä kysytään myös usein sitä, kuka hoitaa lapsia hänen ollessaan ulkomailla.

Eri maissa puolison asema vaihtelee

Ranskassa Emmanuel Macronin presidenttikauden alussa selvennettiin puolison roolia. Samalla tehtävät täsmentyivät (siirryt toiseen palveluun) ja läpinäkyvyyttä kerrottiin lisättävän. Presidentin puolison tehtävät ja varallisuus määriteltiin ensimmäistä kertaa.

Ranskan presidentin puolison tärkein tehtävä on huolehtia edustamisesta ja olla matkoilla seuralaisen roolissa. Puoliso ei saa palkkaa eikä hänellä ole omaa budjettia, mutta hänen kuuluu vastata tapaamispyyntöihin ja tukea hyväntekeväisyys-, kulttuuri- ja sosiaalista työtä. Tehtäväänsä puoliso saa tukea presidentin kansliasta.

Brigitte Macron ja Menania Trump rannalla Cote des Basque´ssa Biarritzin G7-kokouksen yhteydessä.
Julien de Rosa / EPA

Macron suunnitteli palkkaa (siirryt toiseen palveluun) ja virallisempaa roolia puolisolle, mutta suunnitelmasta luovuttiin.

Yhdysvaltojen ensimmäisen nainen ei saa palkkaa (siirryt toiseen palveluun), mutta saa nauttia presidentinvirkaan kuuluvista eduista, kuten henkilökunnasta ja yksityislennoista. Roolista on jatkuvaa keskustelua (siirryt toiseen palveluun).

Yhdysvaltojen presidentinpuolisona Melania Trumpin tiedetään haluavan keskittyä roolissaan lasten aseman parantamiseen ja nettikiusaamisen vähentämiseen. Rouva Trumpin "Ole paras" -kampanja keskittyy lasten hyvinvointiin, sosiaalisen median käyttöön sekä lapsiin, joihin opioidikriisi erityisesti vaikuttaa.

Melania Trump on päässyt otsikoihin ensimmäisen kauden aikana useammin vaatetuksensa ja joulukoristeluidensa kuin lausuntojensa takia. Trumpin mukaan hän saattaa olla maailman kiusatuin henkilö.

Trumpin edeltäjät Michelle Obama sekä Laura Bush olivat aktiivisempia puheiden pitäjiä (siirryt toiseen palveluun) miestensä presidenttikausien alkuvuosina kuin Melania Trump. Trump on kuitenkin jatkanut (siirryt toiseen palveluun)Obaman aloittamaa kasvitarha-hanketta Valkoisen talon pihalla ja hänen kalenterinsa on täynnä edustustehtäviä.

Joachim Sauer ja Angela Merkel.
Lukas Barth-Yuttas / EPA

Saksan liittokansleri Angela Merkel ei usein ole ottanut puolisoaan virallisiin tilaisuuksiin, sillä Reutersin (siirryt toiseen palveluun) mukaan teoreettisen kemian professori Joachim Sauer ei halua minkäänlaista roolia itselleen. Sauer esimerkiksi matkusti kerran erillään Merkelistä heidän lomamatkalleen Italiaan, jotta hänen ei tarvitse lentää yksityiskoneella ja maksaa siitä symbolista maksua.

Saksan liittokanslerin virallisilla sivuilla (siirryt toiseen palveluun) ei ole erillistä osiota puolisolle.

Suomessa puolisot edustaneet enemmän tai vähemmän

Suomen tasavallan presidentin puolison roolia ei ole tarkkaan määritelty. Suomen itsenäisyyden aikana istuvien presidenttien puolisot ovat edustaneet hyvin eri tavoin: toiset enemmän, toiset vähemmän.

Entisten Suomen presidenttien puolisot Tellervo Koivisto ja Pentti Arajärvikin pitivät Ylen vuoden 2018 haastattelussa hyvänä sitä, että puolison roolia ei ole määritelty selkeästi.

– Minusta on hyvä, ettei rooli ole selkeä, että säilyy mahdollisuus vaihtaa rooleja ja muuttaa käytäntöjä, sanoi Koivisto tuolloin.

Suomen nykyisen presidentin Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukio on ollut Turun kirjamessujen ohjelmajohtaja vuodesta 2012. Hän on julkaissut kolme runokokoelmaa.

Haukio ilmoitti heti puolisonsa virkakauden alussa, ettei ollut aikeissa antaa uudesta asemastaan syvähaastatteluja.

Presidenttien puolisot Jenni Haukio ja Brigitte Macron Ehrensvärdin haudalla Suomenlinnassa.
Eva Brunell / Yle

Haukioon on kiinnitetty presidenttikauden aikana paljon huomiota, varsinkin pariskunnan yhteisen lapsen syntymän aikaan.

Viime kesänä Suomessa seurattiin tarkkaan Haukion vaatetusta tämän tavatessa Yhdysvaltain presidentin puolison. Melania Trump oli valinnut tuolloin, ettei hänellä ole omaa ohjelmaa. Vierailu ei ollut valtiovierailu, jolla ohjelma on rajatumpi. Naisten kerrottiin keskustelleen muun muassa lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista.

Haukio on julkisuudessa puhunut kirjallisuudesta ja kielestä sekä kirjoittanut (siirryt toiseen palveluun) kolumneissaan luonnosta, suomalaisesta arjesta ja eläinten oikeuksista.

Suomessa presidentin puoliso (siirryt toiseen palveluun) ei saa palkkaa tai korvausta asemansa vuoksi. Leskeksi jäätyään puoliso on oikeutettu perhe-eläkkeeseen, joka on puolet presidentin eläkkeestä.