Kuntalaiset lähtivät hienosti vedensäästötalkoisiin: vesi riittää toistaiseksi Petäjävedellä – pahimmillaan vesipula voi jatkua kuukausia

Uuden vedenottamon perustaminen on tänään esillä kunnanhallituksessa.

vedenottamot
Iso sininen puhdasta juomavettä - tarralla varustettu astia Petäjävedellä kadulla.
Petäjävedellä jaetaan käyttövettä kolmessa paikassa.Niko Mannonen / Yle

Petäjäveden kunnanjohtaja Eero Vainio kiittelee kuntalaisia vedensäästötalkoisiin osallistumisesta. Käyttövesi on toistaiseksi riittänyt, vaikka tilanne on Vainion mukaan edelleen kriittinen.

– Kuntalaiset käyttävät vettä säästäväisemmin. Jos tämä linja jatkuu, me selviämme tästä tilanteesta.

Kunta ajautui viime viikolla vesipulaan, kun kunnan päävedenottamon pohjaveteen sekoittui pintavesiä rankkasateen seurauksena. Jo ennestään kuivuudesta kärsineen vedenottamon käyttö keskeytettiin.

Suljetun vedenottamon vedenlaatua mitataan jatkuvasti. Vesipula voi Vainion mukaan helpottaa melko nopeastikin jos suljettu vedenottamo voidaan ottaa jälleen käyttöön.

Toistaiseksi asukkaita kuitenkin pyydetään puolittamaan normaali vedenkulutuksensa. Vainion mukaan muutoksista tiedotetaan ripeästi (siirryt toiseen palveluun) muun muassa kunnan verkkosivuilla.

Kuntalaisten vedensäästökeinot ovat Vainion mukaan moninaiset. Vessanpönttöjä vedetään säästeliäästi ja osa pissii pihalle. Suihkuaikoja sekä -käyntejä on rajoitettu ja jonkin verran väkeä on käynyt kunnan yleisessä saunassa sekä naapurikuntien uimahalleissa.

Päiväkodeissa käytetään desinfioivia kosteuspyyhkeitä ja käsihuuhteita.

Kunnanhallitus käsittelee tänään uuden vedenottamon perustamista. Vainion mukaan vedenottamoon liittyen on suunnitteilla koepumppauksia tälle viikolle.

Vainio sanoo, että vesipula voi pahimmillaan jatkua vielä kuukausia. Kestoa on vaikea arvioida, sillä siihen vaikuttavat muun muassa sateisuus sekä pohjavesien pintojen kehitys.

– Jos koepumppaukset menevät hyvin ja asia etenee päätöksenteossa, niin muutaman kuukauden päästä meillä on uusi vedenottamo käytössä, edellyttäen että saamme ympäristölupa-asiat kuntoon. Huonoimmassakin tilanteessa vesipula päättyy viimeistään uuden vedenottamon myötä.

Kuntalaisille on avattu käyttöveden jakelupisteet Kyläsepän pihalle, paloasemalle ja kunnan varikolle. Pisteet ovat auki ympäri vuorokauden ja juoma- ja ruokavesi kehotetaan hakemaan niistä.

Lue myös: Petäjäveden poikkeuksellinen vesipula jatkuu – päiväkodissa käytetään kosteuspyyhkeitä, kuntalaisille vinkataan pihalle pissaamista: "Tämä ei ole mikään vitsi"