1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. legot

Suomalainen Lego-johtaja: ”Lelujen myynnin siirtyminen verkkoon oli yllätys"

Legon suomalaisjohtaja pitää lelumaailman kilpailua kireänä, koska kansainvälisillä lelumarkkinoilla myynti on viime vuosina siirtynyt vahvasti verkkoon.

legot
Legoja
Carolina Husu / yle

– Lapsuuteni Lego-laatikosta on jokainen palikka vielä tallessa. Lapseni ovat leikkineet niillä ja viime vuosien aikana laatikkoni on kasvanut, sanoo asiantuntija Zina Kranck Radio Suomen Päivä -ohjelman haastattelussa.

Suomalainen Zina Kranck on tanskalaisen Lego Groupin tuotegrafiikan ja materiaaliosaston muotoilujohtaja. Hän ei usko, että lasten mielikuvitus kärsii Legolle ominaisista rakennussarjoista, joissa on mukana valmis kokoamisohje.

– Leikki on aina kehittävää ja siihen kuluu monien taitojen oppiminen yhtä aikaa, Kranck sanoo.

– Rakennuspaketit kertovat aina jonkin tarinan. Esimerkiksi Star Wars –alus on osina paketissa ja niitä toki kootaan ohjeiden mukaisesti. Toiveena kuitenkin olisi, että alus puretaan ja kootaan uudelleen tai keksitään osista jotakin muuta, Kranck sanoo.

Muotoilujohtaja toivoo perheiden kokoontuvan yhteiseen tekemiseen.

– On tärkeää, että esimerkiksi vanhemmat ovat mukana leikkimässä ja kokoamassa. Joskus lapset lannistuvat siitä, että rakennussarja voikin olla liian vaikea.

Lelut siirtyneet verkkoon

Ikoniset rakennuspalikat ja muukin lelumyynti on viime vuosina siirtynyt verkkoon. Monet tunnetut lelukaupat ovat hävinneet, kuten viime vuoden lopussa konkurssiin ajautunut tanskalainen lelujätti Top-Toy ja sen pyörittämät ketjut BR ja ToysRUs.

Myös Lego paini vaikeuksissa 2000-luvun alkuvuosina ja muutoksen tuulia on yhä ilmassa.

– Kilpailu on kireää. Lelumarkkinat ovat viimeisen parin vuoden aikana muuttuneet todella paljon. Kivijalkamyymälät eivät kanna, myynti siirtyy internetiin. Muille aloille tämä ei varmaankaan ole uusi asia, mutta lelualalle se on ollut yllätys, Kranck toteaa.

– Muutos jatkuu edelleen.

Maailman suurimmat lelumessut kokoavat tammi-helmikuun vaihteessa arviolta 67 000 kävijää Saksan Nürnbergiin.

Messujen verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun) leluteollisuuden asiantuntija arvioi, että huolimatta epävakaasta alan markkinatilanteesta erityisesti elokuvat vauhdittavat kansainvälistä leluteollisuutta.

Kuluvan vuoden aikana teattereihin on tullut muun muassa Toy Storyn sekä Disneyn tunnettujen elokuvien uusia versioita. Myös Lego on lähtenyt mukaan elokuvateollisuuteen.

– Mutta kuten aina, jotkut elokuvat saavuttavat suosiota ja toiset eivät, ennakoi lelukonsulttiyritys Kids Brand Insightin toimitusjohtaja Steve Reece.

Reece arvioi, että leluteollisuus on kuitenkin jälleen iskussa tai ainakin elpymässä isojen toimijoiden katoamisen jälkeen.

Korjaus 8.10. klo 10.20: Jutun otsikkoa muutettu ja sisältöä täydennetty.

Lue seuraavaksi