Lukioon pääsyä halutaan helpottaa Jämsässä – sisäänpääsyn keskiarvorajaa ollaan laskemassa

Keskiarvoraja on ollut 7,3 mutta nyt se halutaan laskea seitsemään.

lukiokoulutus
Nuori mies ylioppilaslakki päässä.
Viime keväänä Jämsän lukiosta valmistui lähes 70 uutta ylioppilasta.Derrick Frilund / Yle

Jämsässä pohditaan lukioon pääsyyn oikeuttavan keskiarvorajan laskua.

Keskiviikkona kokoontuvalle sivistyslautakunnalle esitetään, että lukioon pääsyn keskiarvorajaksi asetetaan tasan seitsemän nykyisen 7,3 sijaan. Uusi raja olisi voimassa tulevan vuoden syksyllä alkavassa lukiokoulutuksessa.

Muutosta perustellaan sillä, että nykyisin Jämsässä on naapurikuntia korkeampi kynnys ja lukiokoulutuksen ulkopuolelle jää oppilaita, joille se voisi olla mielekäs vaihtoehto.

Nykyisillä pääsyvaatimuksilla lukion on Jämsässä läpäissyt 90 prosenttia opiskelijoista kun koko maan keskiarvo on 75 prosenttia.

Keskiarvorajan laskemisesta on keskusteltu sekä lukion henkilöstön että opiskelijakunnan kanssa. Molempien kanta on, että rajaa voidaan hieman laskea mutta sitä ei kannata kokonaan poistaa.

Esityksen mukaan keskiarvorajan laskeminen edellyttää lisäpanostusta lukion erityisopetukseen. Asia on huomioitu lukiokoulutuksen talousarviovalmistelussa.

Samassa kokouksessa käsitellään myös valtuustoaloitetta, jossa ehdotetaan lukion opiskelijoille ilmaisia kannettavia tietokoneita.