USA:n hallinnon viranomainen: Trumpin päätös ei tarkoita, että Yhdysvallat vetää kokonaan joukkonsa Syyriasta

Trumpin ilmoitus joukkojen vetämisestä Syyriasta ja Yhdysvaltain kurdiliittolaistensa hylkäämisestä on aiheuttanut vastalauseiden ryöpyn sekä demokraattien että republikaanien keskuudessa.

Syyria
Donald Trump
Donald TrumpBrendan Smialowski / AFP

Yhdysvaltain hallinnon viranomaisen mukaan Yhdysvallat ei ole vetämässä joukkojaan Syyriasta. Viranomainen kertoo, että Yhdysvallat kyllä siirtää joukkojaan Syyrian pohjoisrajalta, mutta että maa ei ole vetäytymässä kokonaan Syyriasta.

Toimittajille puhunut viranomainen kertoi, että noin 50 amerikkalaissotilasta on siirretty Syyrian rajan tuntumasta muualle Syyriaan Turkin uhattua joukkojensa hyökkäävän alueelle.

Viranomainen kertoi lisäksi, että "Turkki ei vaikuttaisi juuri nyt" olevan tekemässä operaatiota Koillis-Syyriaan.

Toisaalta vain hetki amerikkalaisviranomaisen ilmoituksen jälkeen Turkin puolustuministeriö ilmoitti, että kaikki valmistelut maan suunnittelemalle sotilasoperaatiolle on saatu valmiiksi.

Trump sai yllätysilmoituksestaan valtavasti kritiikkiä

Yhdysvalloissa demokraattien lisäksi moni republikaani ilmaisi maanantaina tyrmistyksensä presidentti Donald Trumpin päätökseen vetää Yhdysvaltain joukot Pohjois-Syyriasta Turkin operaation tieltä.

Moni arvostelija on ollut pöyristynyt siitä, miten Trumpin hallinto on kohtelemassa kurdeja, jotka ovat olleet sen vankkoja liittolaisia Isisin vastaisessa taistelussa Syyriassa.

Yhdysvaltalaissotilaita turkkilaisen panssariajoneuvon vierellä al-Hashishan kylässä Syyriassa.
Yhdysvaltalaissotilaita turkkilaisen panssariajoneuvon vierellä al-Hashishan kylässä Syyriassa.Delil Souleiman / AFP

Arvosteluryöpyn jälkeen Trump näytti hieman perääntyvän päätöksessään ja varoitti Twitterissä kovasanaisesti Turkkia. Trump uhkasi tuhoavansa Turkin talouden, jos se tekee jotain, mitä hän "suuressa viisaudessaan pitää kiellettynä".

Myöhemmin maanantaina Trump kertoi varoittaneensa Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdoğania, että Turkki on "suurissa ongelmissa", mikäli yksikään amerikkalaissotilas haavoittuu Koillis-Syyriassa, josta Yhdysvallat on nyt siis aikeissa Trumpin päätöksen myötä vetäytyä.

Erdoğan uhkasi maanantaina, että Turkki saattaa hyökätä "minä hyvänsä yönä ilman varoitusta". Maan valtionmedian mukaan Turkki olisi lähettänyt jo maan Syyrian-vastaiselle rajalle lisää sotilasjoukkoja.

Iran vastustaa Turkin sotilasoperaatiota

Iran tukee Syyrian itsemääräämisoikeutta ja vastustaa Turkin hyökkäystä Koillis-Syyriaan, kertoi Iranin valtionmedia myöhään maanantai-iltana.

Iranin valtion yleisradioyhtiö IRIB kertoi maan ulkoministerin Mohammad Javad Zarifin ilmoittaneen maanantaina Iranin kannasta puhelimitse turkkilaiselle virkaveljelleen Mevlut Cavusoglulle.

IRIBin mukaan Zarif kertoi vastustavansa Turkin sotilasoperaatiota ja painotti Syyrian itsemääräämisoikeutta omiin alueisiinsa.

Lisäksi Zarif vetosi puhelussaan terrorismin vastaisen taistelun tärkeydestä Syyriassa sekä vakauden ja turvallisuuden tuomisesta maahan, kertoo IRIB.

Aiheesta lisää:

Presidentti Trumpille arvosteluryöppy Syyria-päätöksestä: ”Katastrofaalinen virhe”, ”Kurdien pettäminen ja kuolemaan jättäminen”

Turkin Erdoğan haluaa puskea Syyriaan perustamaan "turvavyöhykettä" – Mitä se käytännössä tarkoittaa?

Syyrian kurdit varoittavat Turkin hyökkäyksen vaaroista: Isis-vankien ja al-Holin vartiointiin ei riitä sotilaita, jos Turkki iskee kurdialueelle

USA:ssa Trumpin liittolainen vaatii presidentin Syyria-päätöksen kumoamista, Grahamin mukaan kurdien hylkääminen tahraa Yhdysvaltain kunnian

Lähteet: Reuters