10 miljoonan lämpölaitos takaa, että kemiläisten kaukolämpö tuotetaan jatkossa puhtaammin ja edullisemmin

Uuden lämpölaitoksen rakentaminen työllistää kotimaisia urakoitsijoita ja puu tuodaan lähialueilta.

kaukolämpö
Havainnekuva Kemin Karjalahdelle rakennettavasta lämpölaitoksesta
Havainnekuva Kemin Karjalahdelle rakennettavasta lämpölaitoksesta.Havainnekuva / Kemin energia ja vesi

Uuden lämpölaitoksen rakentaminen alkaa tällä viikolla Kemin Karjalahdella. Energiapuuta käyttävän lämpölaitoksen on määrä olla valmis noin puolentoista vuoden kuluttua.

Uuden biolämpölaitoksen ansiosta kaukolämmön tuotannon hiilidioksidipäästöt putoavat kolmannekseen aiemmasta, sillä nykyisessä lämpölaitoksessa poltetaan enimmäkseen turvetta.

Uusi laitos nousee nykyisen viereen. Sen piippu kohoaa 60 metrin korkeuteen. Laitos koostuu kolmesta rakennuksesta: kattilarakennuksen pinta-ala on noin 800 neliömetriä, polttoainevaraston noin 600 neliömetriä ja seulomon vajaat 100 neliömetriä.

Investoinnin ansiosta kaukolämmön asiakashintaa ei jouduta nostamaan, kun kustannuksiltaan kalliin turpeen osuus pienenee. Yli puolet kemiläisistä on kaukolämmön piirissä.

– Joudumme hankkimaan kaikille poltettaville fossiilisille polttoaineille päästöoikeuksia. Viimeisten kahden vuoden aikana päästöoikeuksien hinnat ovat viisinkertaistuneet, perustelee kaukolämpöjohtaja Jani Peurasaari.

Kotimaista työtä ja puuta lähialueelta

Peurasaaren mukaan kaikki lämpölaitoksen laitteet tilataan kotimaisilta konepajoilta ja myös rakennustyöt tehdään kotimaisten urakoitsijoiden voimin. Urakka työllistää myös paikallisia yrityksiä.

Uudessa lämpölaitoksessa poltettava energiapuu tulee 100 kilometrin säteeltä, Peurasaari kertoo. Koska laitos voi hyödyntää puusta sen osan, joka ei kelpaa metsäteollisuuden raaka-aineeksi, puunhankinnassa voidaan tehdä yhteistyötä paikallisten tehtaiden kanssa.

– Tehtaille menee kuitupuuta, joten voidaan ajatella, että samasta puusta me voimme ottaa ne energiajakeet eli latvat, oksat ja kannot. Käytämme myös sahanpurua ja kuorta eli koko puu tulee käytettyä hyväksi, Peurasaari kertoo.

Lämpölaitoksen rakentaminen maksaa runsaat 10 miljoonaa euroa.