Järvenpään kaupunki haluaa vuokralle Perhelään – sopimus olisi omiaan edistämään pysähdyksissä ollutta rakennushanketta

Samalla kaupunki saa keskustasta kaipaamansa toimitilat, nyt virkamiehet on hajautettu eri puolille kaupungintalon sulkemisen jälkeen.

Järvenpää
Järvenpään keskustassa parhaalla liikepaikalla on nyt tyhjä hiekkamonttu.
Järvenpään keskustan parhaalla liikepaikalla on nyt tyhjä hiekkamonttu.Vesa Marttinen / Yle

Järvenpään kaupunki haluaa vuokrata toimitiloja kaupungin keskustaan rakentuvasta Perhelän korttelista.

Kaupunginhallitus esittää, että vuokrasopimus tehdään 15 vuodeksi ja koskemaan puolikasta Perhelän toimistotiloista.

Korttelia koskeva toteuttamissopimus tuodaan kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätöksentekoon vielä tämän vuoden aikana.

Jos hanke toteutuu, Perhelän tiloihin muuttaa noin 250 kaupunkikonsernin työntekijää, jotka tällä hetkellä on hajautettu useisiin toimipisteisiin kaupungintalon sulkemisen jälkeen. Kaupungintalossa oli sisäilmaongelmia.

Korttelin rakentaminen on ollut pysähdyksissä Lujatalon vetäydyttyä hankkeesta aivan viime metreillä.

Perhelä on tällä hetkellä Järvenpään tärkeimpiä rakennushankkeita. Tammikuussa 2019 Perhelän aiesopimuskumppaniksi valittiin YIT, jonka kanssa kaupunki on suunnitellut hanketta eteenpäin.