Pikkusiilit eivät selviä talvesta – "Ensin lämpö, neste ja sitten vasta ruoka"

Loppukesästä syntyneet siilit saattavat tarvita ihmisen apua talven yli selviämiseen.

siili
Pieni siili hanskalla
Pieni siili nahkahanskan päällä.Arto Loukasmäki / Yle

Kainuussa on törmätty vielä siileihin, vaikka niiden pitäisi olla jo talvihorroksessa. Toisaalta tämä on hyvä merkki siitä, että siilikanta voi hyvin, mutta huonojakin puolia asiassa on.

– Kesän yli jatkuva ruokinta voi johtaa siihen, että naarailla on vielä voimaa tehdä yksi poikue loppukesällä. Nämä poikaset sitten eivät ehdi kerätä massaa talvehtimista varten, Kainuun eläinsuojeluyhdistyksen Tommi Karsikas kertoo

Kun siili ei ehdi kerätä tarpeeksi massaa, sen horrostaminen viivästyy ja pieniä siilejä voi nähdä juoksentelemassa pihapiireissä vielä kylmälläkin kelillä. Tähän aikaan vuodesta pihamailla näkyvät siilit eivät todennäköisesti selviä talvesta.

Siilit heräilevät normaalisti 7–10 päivän välein horroksesta ja jos on lämmintä, ne saattavat käydä kävelemässä ympäristössä. Tai sitten ne lähtevät etsimään ruokaa.

– Yleensä siilin pitää olla 800-grammainen, että se voi selvitä talvesta. Sitä pienemmät tarvitsevat yleensä ravinnollista apua ja lähtevät hortoilemaan ja etsimään lisäravintoa, Karsikas sanoo.

Ihmisen apu voi olla monelle siilille pelastus, mutta ohjeita tulee pyytää ammattilaisilta. Eläinsuojelulakiin on kirjattu, että kun olet havainnut siilin, joka mielestäsi tarvitsee apua, tulee ensimmäisenä ottaa yhteyttä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen.

Syksyllä pihoissa tallustelevat pienet siilit tarvitsevat Karsikkaan mukaan ensimmäiseksi lämpöä ja vettä.

– Siili tarvitsee lämpöä syödäkseen ja juodakseen. Jos ruumiinlämpö ei ole tarpeeksi korkea, niin todennäköisesti siili tukehtuu ruokaan. Ensin lämpö, neste ja sitten ruoka, Karsikas tiivistää.

Kylmän kanssa kamppailevien siilien auttamiseksi voi myös rakentaa pesän tai ainakin luoda hyvät mahdollisuudet pesän rakentamiselle. Karsikkaan mukaan tuuheat puskat ja jopa lehti ja risukasat ovat hyviä paikkoja siilin pesinnälle. Laudastakin voi rakentaa pienen mökin, mutta se ei välttämättä ole tarpeellista.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)