"On turvallisempaa katsoa tilanne ensin droonilla kuin laittaa oma pää pantiksi" – Poliisi saa lisää drooneja Kainuuseen

Drooneista saadaan suoraa kuvaa poliisin johtokeskukseen.

poliisi
Poliisi lennättää droonia.
Droonia lennättää vanhempi Itä-Suomen poliisilaitoksen konstaapeli Kari Mård. Arkistokuva.Heikki Haapalainen / Yle

Kainuun poliisilaitoksilla on muutaman vuoden ajan pystytty droonien avulla suorittamaan turvallisemmin rikospaikkatutkintaa.

Komisario Juha Niemelän mukaan drooni lisää poliisin turvallisuutta, sen avulla pystytään muun muassa hoitamaan kohteen tiedustelu turvallisen matkan päästä.

– On turvallisempaa katsoa tilanne ensin droonilla kuin laittaa oma pää pantiksi.

Drooni välittää tilannekuvaa esimerkiksi aseellisesta uhkasta, joita Kainuussakin on ollut.

Drooneista on ollut hyötyä myös erilaisissa vaaratilanteissa, kuten vaarallisten rikollisten piirityksissä. Oulun poliisilaitoksella on tällä hetkellä käytössään 14 droonia, niistä neljä on Kajaanissa ja yksi Sotkamossa. Jatkossa drooneja löytyy myös Suomussalmen ja Kuhmon poliisilaitoksilta.

– Niitä on käytetty liikenneonnettomuuksien kartoituksessa ja esimerkiksi kadonneen henkilön etsinnässä niitä käytetään toistuvasti.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!