Kivilompolo sai uuden tulliaseman

Tulliasema uusittiin, koska 50 vuotta vanha asema oli käyttöikänsä päässä.

Enontekiö
Kivilompolon uusi tulliasema.
Kivilompolon uusi tulliasema.Rami Peiponen

Enontekiön Kivilompolon uusi tulliasema vihitään käyttöön tiistaina. Suomen ja Norjan rajalla olevalla tulliasemalla on kolme rakennusta.

Uuden aseman rakentaminen maksoi noin 2,7 miljoonaa euroa ja lisäksi tie- ja liikennealueiden rakentaminen maksoi 2,4 miljoonaa euroa. Samalla tulli hankkii uusia valvontalaitteita.

Kivilompolon tulliasema uusittiin, koska 50 vuotta vanha asema oli käyttöikänsä päässä. Samalla liikennejärjestelyt uusittiin, eivätkä tullimuodollisuudet enää haittaa tieliikennettä. Esimerkiksi rekka- ja henkilöautoille on asemalla omat kaistat.

Suomen tullin aikoo uudistaa myös kaksi muuta Norjan rajalla sijaitsevaa tulliasemaansa. Vuonna 2017 valmistuneen Kilpisjärven ja nyt valmistuneen Kivilompolon jälkeen vuorossa ovat Karigasniemen ja Utsjoen tulliasemat. Norjan tulli suunnittelee vastaavalla tavalla uudistavansa omalla puolella rajaa sijaitsevat Neidenin ja Polmakin tulliasemat.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).