Äidin lihavuus lisää lapsen verenpainetaudin ja valtimotaudin riskiä

Raskausajan diabeteksella on luultua vähäisempi vaikutus lapsen terveyteen.

ylipaino
Lapsi mittaa vatsanympärystään
AOP

Äidin lihavuudella on yhteys lapsen varhaiseen lihavuuteen, kohonneeseen verenpaineeseen ja valtimokovettumataudin esiasteeseen. Sen sijaan raskausajan diabeteksella on luultua vähäisempi vaikutus lapsen terveyteen. Asia selviää juuri julkaistusta Helsingin yliopistollisen sairaalan (HUS) tutkimuksesta (siirryt toiseen palveluun).

Sydän- ja verisuonisairaudet ovat länsimaissa aikuisten yleisin kuolinsyy. Monesti ne alkavat kehittyä jo lapsuusiässä ja mahdollisesti jo sikiöaikana.

Lihavuuden kehittymiseen tulisi puuttua jo varhaislapsuudessa

HUS:n tutkimuksessa havaittiin, että äidin lihavuudella on yhteys lapsen varhaiseen lihavuuteen. Lisäksi tutkimuksessa huomattiin, että näiden lasten verenpaine oli koholla ja heidän kaulavaltimonsa seinämän lihaskerros oli paksuuntunut. Tätä muutosta pidetään valtimokovettumataudin varhaisena esiasteena. Eniten valtimoseinämän ja sydämen koon muutoksiin vaikutti lapsen liian suuri paino.

– Lihavuuden kehittymiseen kannattaa puuttua jo varhaislapsuudessa, vaikka muutoksia ei vielä voida havaita verisuonissa ja sydämessä. Teini-iässä tai sen jälkeen lihavuuteen vaikuttaminen on tunnetusti paljon vaikeampaa, toteaa tiedotteessa lastenkardiologi, dosentti Taisto Sarkola.

Sen sijaan raskausajan diabeteksella ei ollut vaikutusta lapsen lihavuuteen tai sydän- ja verisuonitaudin riskiin ainakaan vielä kuuden vuoden iässä.

Mukana 201 äiti-lapsiparia

HUS:n tutkimuksessa seurattiin 201 äiti-lapsiparin terveyttä kuusi vuotta lapsen syntymän jälkeen. Tutkittavana oli perheitä, joissa raskaana olevan äidin lihavuus ylitti painoindeksin 30 tai hänellä oli aikaisemman raskauden aikana todettu raskausdiabetes.

Seuraavaksi HUS:ssa on aikomus tutkia verenpaineen siirtymisestä sukupolvelta toiselle. Tutkittavana on raskauden aikana korkeasta verenpaineesta kärsineitä perheitä ja heidän 8–11-vuotiaita lapsiaan. Verenpaine on vahvasti periytyvä.

Lue myös:

Lihavuusleikkauksiin olisi tarvetta nykyistä enemmän: "Voidaan jopa parantaa alkanut sokeritauti"

Mitä dieetin jälkeen, kysyy elämäntyöstään palkittu lihavuustutkija Pertti Mustajoki – myös Anna Kontulalle tiedonjulkistamispalkinto

Tutkimus: Lapsen runsas ruutuaika lisää riskiä ylipainoon – Liikunta ei välttämättä pelasta

Karkkihyllyt piiloon, pähkinät halvemmiksi, ilmaisia kehonkoostumusmittauksia – näin ylipainoiset ihmiset ja asiantuntijat ratkaisisivat suomalaisten lihomisen