Apple piilotti Taiwanin lipun hongkongilaisten ja macaolaisten iPhone-käyttäjien puhelimista

Kiinassa lippu on ollut piilotettuna jo vuodesta 2017.

Taiwan
Iphione ja sovelluksia
Wikileaksin julkaisemat dokumentit kertovat CIA:n yhteistyökumppaneineen kehitelleen haittaohjelmia, joilla murretaan sovellusten ja älykännyköiden tieturvaa vakoilun mahdollistamiseksi.Andrew Gombert/EPA

Matkapuhelinvalmistaja Apple on piilottanut Taiwanin lipun iPhone-puhelimista, joiden alueeksi on asetettu Hong Kong tai Macao.

Asiasta kertoo teknologiajulkaisu The Verge (siirryt toiseen palveluun).

Taiwanin lippu katosi iPhonen emoji-näppäimistöstä syyskuun lopun järjestelmäpäivityksen myötä.

Taiwanin lippu on ollut piilotettuna Manner-Kiinan iPhoneista vuodesta 2017 lähtien.

Taiwan on Kiinan edustalla oleva saari, jonka itsenäisyyttä Kiina ei tunnusta.

Kiinaan kuuluvalla Hong Kongin erityishallintoalueella on nähty usean kuukauden ajan hallituksen vastaisia mielenosoituksia.

Kiina on Applelle sekä tärkeä markkina-alue että merkittävä valmistusmaa monille sen puhelimissa, tableteissa ja tietokoneissa esiintyville osille.

Apple on aiemmin muun muassa sensuroinut hongkongilaisia kappaleita sen musiikkipalvelu Apple Musicin Kiina-versiossa.