Savon ammattiopisto ei palaa enää tiloihin, joissa Kuopion kouluhyökkäys tapahtui – johtaja: "Tämä on kaikille parempi ratkaisu"

Liiketalouden opiskelijat jatkavat opiskelua Savon ammattiopiston muissa Kuopion yksiköissä, kunnes uudet tilat otetaan käyttöön.

Kuopion koulusurma
Heikki Helve kertoo Sakkyn avaamisesta uudelleen.
Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve päätti, ettei kauppakeskus Hermanin toisen kerroksen opetustiloihin palata enää.Sami Takkinen / Yle

Savon ammattiopisto sulkee kuopiolaisen kauppakeskus Hermanissa sijaitsevat toisen kerroksen opetustilat, joissa tapahtui kouluhyökkäys viime viikolla.

– Tämä on kaikille parempi ratkaisu. Tapahtunut jää tapahtumapaikan osalta historiaan. Tiloihin liittyy paljon erilaisia tunteita ja muistoja, Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve kertoo.

Päätös toisen kerroksen tilojen lopullisesta sulkemisesta syntyi, kun Helve vieraili tiloissa maanantaina.

– Olen hakenut tuen kuntayhtymän hallitukselta, mutta päätös tilojen sulkemisesta on viime kädessä minun, Helve sanoo.

Kauppakeskus Hermanin toisessa kerroksessa ei enää järjestetä opetusta. Sen sijaan kauppakeskuksen ensimmäisen kerroksen tilat uudistetaan opetuskäyttöä varten.

Helve kertoo Sakkyn avaamisesta uudelleen tapahtumien jälkeen.
Heikki Helveen mukaan uudet tilat liiketalouden opetukselle otetaan käyttöön vaiheittain marraskuun alusta alkaen.Sami Takkinen / Yle

Tavoitteena on, että liiketalouden opetus jatkuu uusissa tiloissa vaiheittain marraskuun alusta alkaen.

– Opiskelijoita ja henkilökuntaa ei jätetä yksin. Valmistelemme, millaista tukea he tarvitsevat palatessaan takaisin, vaikka toinen kerros onkin poissa käytöstä, Helve huomauttaa.

Liiketalouden opiskelijat jatkavat opiskelua muissa yksiköissä

Kauppakeskus Hermanissa olleet liiketalouden opiskelijat palasivat tiistaina takaisin opetuksen pariin.

– Opetustoiminta on alkanut muihin yksiköihin sijoitettuna ryhmien lukujärjestyksien mukaan. Lähiopetusta on pystytty järjestämään hyvin opiskelijoille, Savon ammattiopiston rehtori Birgitta Kankaanpää kertoo.

Birgitta Kankaanpää kertoo koulun tilanteesta.
Savon ammattiopiston rehtorin Birgitta Kankaanpään mukaan lähiopetusta liiketalouden opiskelijoille on pystytty järjestämään hyvin muissa Kuopion yksiköissä.Sami Takkinen / Yle

Väliaikaiset tilat liiketalouden opiskelijoille on järjestetty muista Kuopion yksiköistä siihen saakka, kunnes he pääsevät muuttamaan uusiin tiloihin kauppakeskus Hermanissa.

– Pyrimme jatkamaan opetusta opetussuunnitelman mukaisesti, jotta pääsisimme takaisin arkeen. Se auttaa palautumaan tilanteesta, Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve sanoo.

Lue lisää:

Poliisin voimankäyttö Kuopion koulusurman jälkeen oli hätävarjelua – ampuminen oli perusteltua

Kuopion kouluhyökkäyksen epäilty vangittiin todennäköisin syin epäiltynä murhasta ja 9 murhan yrityksestä – KRP ei usko, että teko oli taustaltaan terroristinen

Kuopion kouluhyökkääjä on sulkeutunut nuori mies, joka kirjoitti kaksi laudaturia – lukiokaveri kuvaa "täysin näkymättömäksi"

Yle seurasi hetki hetkeltä: Kuopion kouluhyökkäyksestä epäilty on koulun oppilas, yksi nainen kuollut ja 10 loukkaantunut, yhden tila kriittinen