Useassa Pohjois-Pohjamaan kunnassa säästetään muilla keinoin kuin irtisanomisilla – Raahessa ollaan valmiita luopumaan jopa raatihuoneesta

Kunnissa haetaan säästöjä esimerkiksi palveluverkkoa tiivistämällä.

yhteistoimintamenettely
Raahen kaupunkinäkymä syyspäivänä.
Raahen kaupunginjohtajan mukaan etenkin väestön ikärakenteen muutos pakottaa säästölinjalle. Kuvassa Raahen kaupunkikuvaa 8.10.2019.Risto Degerman / Yle

Useissa kunnissa on meneillään yhteistoimintaneuvottelut kuntien talouden ajauduttua ongelmiin.

Yt-kutsuja ovat henkilöstölleen lähettäneet muun muassa Raahe, Siikalatva ja Tyrnävä. Yleensä kuntien yt-neuvotteluissa ei päädytä yksityisellä puolella nähtyihin isoihin irtisanomisiin. Lomautuksia on nähty, mutta useimmiten luotetaan eläköitymiseen, hallinnon uudelleenjärjestelyyn ja koulutukseen.

Esimerkiksi Raahessa yt-neuvottelut eivät päätyneet irtisanomisiin, mutta koko kaupungin organisaatio ja varsinkin kiinteistöpolitiikka joudutaan arvioimaan uudelleen. Organisaatiouudistus toteutetaan vuosina 2019–2025.

Raahen kaupunginjohtaja Ari Nurkkala kertoo, että henkilökuntaa ei vähennetä irtisanomisilla, vaan taloudelliset ongelmat ratkaistaan säästöjä hakemalla, kuten palveluverkkoa tiivistämällä ja tehostamalla toimintaa palvelutasoa laskematta.

– Perinteiset ja perustavat syyt ovat väestön ikärakenteen muutos ja muuttoliikenne, mutta myös sairastavuuden kasvu, joka voidaan johtaa ikärakenteen muutokseen. Syyt ovat olleet tiedossa koko ajan, kertoo Nurkkala.

Raahessakin etsitään säästöjä kiinteistöistä. Perinteinen raatihuone voi saada uuden omistajan.

– Me olemme henkisesti valmistautuneet luopumaan esimerkiksi raatihuoneesta, päättää Nurkkala.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).