Kuhmon kaupunki aloittaa yt-neuvottelut – säästöjä mahdollisesti jopa 80 henkilötyövuoden verran

Yt-neuvotteluista on suljettu pois lomautuksen mahdollisuus.

yhteistoimintamenettely
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Kuhmon kaupungihallitus päätti eilisessä kokouksessaan aloittaa kaupungin koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut.

Syy on taloudellinen, sillä tämän hetkisen ennusteen mukaan Kuhmon talous on painumassa tänä vuonna 2,5 miljoonaa euroa miinukselle, kun alunperin odotettiin ainoastaan puolen miljoonan alijäämää. Isoin merkitys tässä taloustilanteessa on sote-kuluilla, sillä sote kuluttaa kaupungin budjetista yli 60 prosenttia.

– llman sosiaali- ja terveydenhuollon menojen taittamista laskuun, kaupungin sopeuttamistehtävä on erittäin vaikea. Sote-menojen osuus kaupungin toimintakuluista on yli 60 %. Alle 40 %:n kuluista on vaikea tehdä riittäviä säästöjä, Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä kertoo.

Sotekulujen kehityksestä riippuen, Kuhmon kaupungin henkilöstöstä pitäisi säästää seuraavan kolmen vuoden aikana 32-80 henkilötyövuoden verran.

– Nyt aloitettava yhteistoimintamenettely on aiheiltaan laaja. Pois ovat suljettu ainoastaan lomautukset, jotta voidaan taata hyvähenkinen neuvottelu- ja työskentelyilmapiiri. Tavoitteena ovat pysyvät rakenteelliset ja toiminnalliset järjestelyt.

On todennäköistä, että nyt suunniteltu kuuden viikon neuvotteluaika ei riitä.

– Kannattaa henkisesti varautua siihen, että neuvottelut jatkuvat taloussuunnitteluvuosien 2021 ja 2022 osalta vielä pidempään.

Myös Kajaani ja Paltamo ovat aloittaneet yt-neuvottelut. Kainuun sote päättää omista yt-neuvotteluistaan 9. lokakuuta.

– Koko Kainuun osalta on äärimmäisen tärkeää, että voimme saada sosiaali- ja terveydenhuollon menot laskuun, Määttä sanoo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)