Kulkevatko bussit hyvin vai huonosti? – Ely-keskus kerää käyttäjien mielipiteitä Kainuun joukkoliikenteestä

Asiakaskyselyssä toivotaan vastauksia myös niiltä, jotka eivät nyt käytä joukkoliikennettä.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY)
Passagerare i minibuss
Joukkoliikenteestä saa nyt sanoa sanasensa aivan vapaasti. Kuvituskuva. Yle/ Fredrika Sundén

Ely-keskus on julkistanut asiakaskyselyn (siirryt toiseen palveluun), jossa se tiedustelee ihmisten kokemuksia ja kehitysehdotuksia, liittyen Kainuun joukkoliikenteeseen. Tutkimuksella halutaan selvittää, miten joukkoliikennettä tulisi kehittää, kun nykyiset liikennöintisopimukset päättyvät kesällä 2021.

Samanlaista kyselyä ei ole tehty aiemmin, minkä takia kyselyvastauksilla on suuri painoarvo.

– Asiakaskyselyn perusteella pyritään tunnistamaan joukkoliikenteen muutostarpeita. Esimerkkeinä tällaisista ovat joukkoliikenteen reittien tai aikataulujen muuttaminen sellaisiksi, että ne lisäisivät joukkoliikenteen käyttöä, Ely-keskuksen joukkoliikennevastaava Samuli Kallio sanoo.

Ely-keskus toivoo vastauksia myös niiltä ihmisiltä, jotka eivät tällä hetkellä käytä joukkoliikennettä. Kyselyssä voi esittää mielipiteitä, kehotuksia ja ehdotuksia muun muassa joukkoliikenteen aikatauluista ja reiteistä.

Ely-keskus on tehnyt jo päätöksen Waltti-järjestelmästä luopumisesta kesällä 2021. Kajaanin kaupunki kuitenkin tulee säilyttämään Waltti -järjestelmän Kajaanin kaupunkiliikenteessä. Tässä vaiheessa ei vielä tiedetä, mikä järjestelmä korvaa Waltti-järjestelmän Ely-keskuksen järjestämässä liikenteessä.

– Muutoksessa pyritään varmistamaan, että Kajaanin kaupungin matkakortit kävisivät jatkossa myös ELY-keskuksen järjestämässä liikenteessä Kajaanin kaupungin sisäisillä matkoilla, Kallio sanoo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti?Lataa se tästä!