Kajaanin Hokki kannustaa fanejaan verenluovutukseen – ahkerin luovuttaja palkitaan, ja avainpelaaja pukee päähänsä Veripalvelun Punakypärän

Yhteistyössä on mukana leikkimielistä kilpailua, mikä toivottavasti lisää luovuttajien määrää.

Kajaanin Edustushokki (Hokki)
Jääkiekkoilija Markus Still
Kajaanin Hokki

Mestiksen ja SPR:n Veripalvelun viime vuonna alkanut yhteistyö näkyy nyt myös Kajaanin Hokissa. Yhteistyöllä halutaan houkutella ihmisiä luovuttamaan verta tärkeään tarkoitukseen. Joukkueen kesken yhteistyö on otettu hyvin vastaan.

– Kaikki osaavat arvostaa sitä, että tässä ollaan liikkeellä yhteisen hyvän asian puolesta, Hokin viestintä- ja tapahtumapäällikkö Jere Saastamoinen kertoo.

Hokin pelaajat eivät aio luovuttaa verta, sillä luovuttaminen vaikuttaa sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä urheilulliseen suorituskykyyn.

– Tästä syystä Mestis on suositellut, että pelaajat eivät osallistu luovuttamiseen. Organisaatiosta ja kannattajista varmasti luovuttajia on tulossa, Saastamoinen muistuttaa.

Luovutettua verta tarvitaan päivittäin ympäri Suomen ja luovuttajista on jatkuva pula. SPR Veripalvelun yhteistyömarkkinoinnin koordinaattori Kaisu Maijalan mukaan uusia verenluovuttajia tarvitaan vuosittain noin 20 000 ja hengenpelastajiin kaivattaisiin erityisesti lisää miehiä.

– Tämä on merkittävä mahdollisuus löytää elintärkeän avun ketjuun uusia säännöllisiä verenluovuttajia.

Tällä kaudella yhteistyön pohjalta on käynnistetty myös Hengenpelastajaliiga, jonka avulla seurataan joukkueiden kannattajien sekä koko Mestis-yhteisön verenluovutusaktiivisuutta tutun sarjataulukon muodossa.

Kauden päätyttyä aktiivisin seurayhteisö palkitaan Vuoden hengenpelastaja -palkinnolla. Hengenpelastajaliiga tuo kuvioon mukaan myös pientä leikkimielistä kilpailua, joka on otettu ilolla vastaan Hokissa.

– Jokaista sarjaa lähdetään aina voittamaan, Saastamoinen vakuuttaa.

Yhteistyö näkyy myös konkreettisesti peleissä, kun yhteistyön merkkinä yhden pelaajan päässä nähdään aina Veripalvelun Punakypärä. Hokissa punakypärää kantaa lokakuussa Markus Still, jonka joukkue itse valitsi kypärän kantajaksi.

– Markus on joukkuepelaaja isolla j:llä, joka tekee joka ilta kaikkensa joukkueen voiton eteen. Hän on esimerkillinen pelaaja jäällä ja myös sen ulkopuolella, Saastamoinen perustelee.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)