Energiakriisistä kärsivä Kuuba uudistaa varovasti hallintoaan – Miguel Díaz-Canel jatkaa presidenttinä

Yhdysvaltain taloussaarto on tiukentunut. Polttoainepula koettelee kuubalaisia.

Kuuban politiikka
Miguel Díaz-Canel vierailee Moskovassa.
Miguel Díaz-Canel vieraili Moskovassa viime marraskuussa.Alexei Nikolsky / AOP

Kuuban kansalliskokous valitsee tänään torstaina maan toimeenpanevan johdon.

Kuuban presidenttinä jatkaa 59-vuotias Miguel Díaz-Canel. Hän nimittää myöhemmin maalle pääministerin ja kansalliskokous vahvistaa nimityksen.

Kuuban vuonna 2016 edesmennyt pitkäaikainen johtaja Fidel Castro toimi pääministerinä 1959–1976., minkä jälkeen virka lakkautettiin.

Nyt tehtävä palautettiin uudessa perustuslaissa. Kuubalaiset hyväksyivät uuden perustuslain kansanäänestyksessä helmikuussa.

Perustuslaki rajaa presidentin virkakaudet kahteen viisivuotiskauteen. Se myös avaa varovasti yksityiselle yrittäjyydelle. Poliittista vapautumista uusi laki ei juuri edistä: kommunistipuolue on edelleen ainoa sallittu puolue Kuubassa.

Presidentin on tarkoitus jatkaa maltillisia uudistustoimia, mutta hänellä on käsissään kaksi toisiinsa kietoutunutta ja kiireistä ongelmaa: Yhdysvaltain talouspainostus saarivaltiota vastaan on jyrkentynyt, ja Kuuba kärsii vakavasta polttoainepulasta – läheisen liittolaisensa ja öljyntoimittajansa Venezuelan vaikeuksien takia.

Mies, joka ei ole Castro

Miguel Díaz-Canel nousi presidentiksi 19. huhtikuuta viime vuonna. Ensi kertaa lähes kuuteenkymmeneen vuoteen valtionpäämiehen sukunimi ei ollut Castro.

Täysin Castrojen aika ei vielä loppunut, sillä 88-vuotias Raúl Castro jatkaa edelleen Kuuban kommunistipuolueen ja armeijan johdossa.

Castro on sanonut johtavansa puoluetta vuoteen 2021, jolloin Díaz-Canelin odotetaan nousevan hänen tilalleen myös tuossa tehtävässä.

Raul Castro
Raúl Castro jatkaa Kuuban kommunistipuolueen johdossa.

Lähtölaukaus sukupolvenvaihdokselle

Vuonna 1960 syntynyt Miguel Mario Díaz-Canel Bermúdez edustaa pitkään viipynyttä sukupolvenvaihdosta Kuuban johdossa. Aiemmin Kuuban johto oli tiukasti vallankumoussodan veteraanien käsissä.

Díaz-Canelin syntyessä Fidel Castro oli toiminut jo yli vuoden ajan Kuuban pääministerinä.

Sähköinsinööriksi opiskellut Díaz-Canel aloitti poliittisen uransa 20-vuotiaana kommunistien nuorisojärjestön riveissä Santa Clarassa.

Miguel Díaz-Canel
Miguel Díaz-Canel valittiin jatkamaan Kuuban vallankumouksen perinnettä.Etienne Laurent / EPA

Santa Clara oli Kuuban vallankumouksen viimeinen taistelupaikka vuonna 1959. Kaksitoista tuntia kaupungin kukistumisen jälkeen diktaattori Fulgencio Batista pakeni Kuubasta.

Díaz-Canel nousi vakaasti kommunistipuolueen riveissä maakuntatasolla.

Díaz-Canelin kerrotaan johtaneen provinssia suhteellisen vapaamielisin ottein. Santa Clarassa sijaitsee sukupuolivähemmistöjen kulttuurikeskus El Mejunje, mikä ei välttämättä olisi ollut mahdollista ilman Díaz-Canelin tukea.

"Ei mikään nousukas"

Vuonna 2003 Díaz-Canel nousi Kuuban kommunistipuolueen johtoportaaseen, politbyroon riveihin. Vuonna 2009 hänestä tuli korkeakouluista vastaava ministeri ja 2013 varapresidentti.

Díaz-Canelista tuli Raúl Castron oikea käsi. Castro kehui Díaz-Canelia siitä, että tämä on ideologisesti luja eikä mikään nousukas.

Presidenttinä Díaz-Canel on pyrkinyt esittäytymään kansan pariin jalkautuvana johtajana, nuoren Fidel Castron malliin.

Kun Havannassa tapahtui viime vuoden toukokuussa tuhoisa lentokoneturma, jossa kuoli 112 ihmistä, Díaz-Canel saapui nopeasti onnettomuuspaikalle koordinoimaan pelastustoimia ja lohduttamaan surevia omaisia.

Presidentti meni someen

Toisaalta Díaz-Canel on ottanut näkyvän roolin sosiaalisessa mediassa, kun Kuuba hiljalleen avaa internetiä kansalaisille.

Viime vuoden lokakuussa presidentti avasi Twitter-tilin ja on patistanut myös ministereitään sosiaaliseen mediaan.

Kuuba kehittää informaatioteknologiaa: 3G-polven mobiilipalvelut avattiin joulukuussa. Kuuban 11 miljoonasta asukkaasta 1,8 miljoonalla on nyt kännykkäyhteys internetiin.

Mies katsoo kännykkäänsä Havannassa.
Internetin käyttö lisääntyy Kuubassa.AOP

Kolikon kääntöpuoli on, että hallinto pyrkii myös suitsimaan verkkomediaa. Valtio kontrolloi perinteistä mediaa, mutta riippumaton journalismi on levinnyt internetissä, kun yhä useampi kuubalainen on päässyt käyttämään internetiä.

Kuuban viranomaiset ovat jossain määrin sietäneet uusia julkaisuja, mutta viime aikoina on raportoitu painostuksen lisääntymisestä.

Syyskuussa 55 riippumatonta journalistia, bloggaajaa ja aktivistia julkaisi vetoomuksen, jossa syytettiin hallintoa median tukahduttamisesta ja vaadittiin lehdistönvapautta.

Ihmisoikeusjärjestöt ja Yhdysvallat ovat vaatineet Kuubaa vapauttamaan journalisti Roberto Quiñonesin, joka kirjoitti Floridassa päämajaansa pitävälle CubaNet-uutissivustolle. Quiñones sai elokuussa vuoden vankeustuomion viranomaisten vastustamisesta.

CubaNet saa Yhdysvaltain rahoitusta.

Yhdysvallat painostaa taas

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump keskeytti Barack Obaman kaudella aloitetun liennytyksen.

Yhdysvallat on entisestään kiristänyt Kuuban taloussaartoa ja pyrkinyt iskemään kiilaa Kuuban ja Venezuelan liittolaissuhteeseen.

Washington haluaisi Kuuban hylkäävän Venezuelan presidentin Nicolás Maduron sosialistihallinnon.

Venezuela on Kuuballe elintärkeä liittolainen.

Syvän talouskriisin ja Yhdysvaltain pakotteiden kourissa Venezuela on vähentänyt polttoainetoimituksiaan Kuubaan.

Kuubalaiset jonottavat polttoainetta Havannassa.
Polttoainekriisi kasvattaa jonoja Kuubassa.Ernesto Mastrascusa / EPA

Kuuban oma öljyntuotanto vastaa arviolta 40 prosenttia sen tarpeista, loput se on saanut pitkälti Venezuelasta. Kuuba on vastineeksi öljyntoimituksista lähettänyt Venezuelaan lääkäreitä ja sairaanhoitajia.

Lääkärivienti on ollut Kuuballe tärkeä tulonlähde. Niinpä Yhdysvallat vaatii kaikkia maita lopettamaan kuubalaisen sairaanhoitohenkilöstön käytön ja syyttää Kuubaa lääkärien ihmiskaupasta.

Viime vuonna Brasilian äärioikeistolainen presidentti Jair Bolsonaro kutsui kuubalaisia tohtoreita orjatyövoimaksi ja Kuuba veti maasta 8 300 sairaanhoitotyöntekijää.

Kuubassa vieraillut Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev lupasi Kuuballe tukea energiakriisissä. Medvedev uskoi, että löydetään keino auttaa Kuubaa saamaan öljyä ja öljytuotteita.

Kuuba on myös lähentynyt Kiinaa hakeakseen vastapainoa Yhdysvaltain paineelle.

Energiakriisi iskee arkeen

Pula energiasta näkyy voimakkaasti kuubalaisten arjessa.

Kuuba on alkanut käyttää maatilojen vetotöihin härkiä traktorien sijaan ja puuta kaasun sijaan valtion leipomoissa. Hallitus on kehottanut kansalaisia säästämään sähköä.

Joukkoliikennettä on leikattu, mikä on johtanut tuntikausien jonoihin. Kansalaiset yrittävät selvitä pulasta parhaansa mukaan

– Olen ajatellut hankkia polkupyörän, opettaja Yanet Sanchez sanoi uutistoimisto Reutersille syyskuussa, kun hän oli joutunut odottamaan bussia kolme tuntia. Tavallisesti matka olisi kestänyt 20 minuuttia.

Kuubalainen maanviljelijä työskentelee härän kanssa.
Härkien rooli vetojuhtina korostuu jälleen polttoainepulasta kärsivässä Kuubassa.AOP

Keskusjohdetun talouden etuja on, että hallitus kykenee ohjaamaan resurssit ensisijaisen tärkeisiin kohteisiin.

Hallitus on ilmoittanut, että polttoaine keskitetään kriittisen tärkeiden palveluiden käyttöön kuten sairaaloihin ja toisaalta Kuuballe tärkeän turismin ylläpitämiseen.

Presidentti Díaz-Canel on vakuuttanut, että polttoainepula ei merkitse samanlaista kriisiä kuin 1990-luvun alussa, kun Kuuban keskeinen tukija Neuvostoliitto hajosi. Kuuban talouden pitäisi nyt olla monipuolisempi kuin tuolloin.

Presidentti on sanonut, että Kuuba on turvannut riittävät polttoainetoimitukset lokakuulle.

Aiheesta aiemmin:

Kuubassa askel kohti perustuslakiuudistusta3.6.2018

Kuuban valtapuolue valitsi presidentiksi odotetusti Miguel Díaz-Canelin – Castro: Kuuban ja Venäjän suhteet lähentyneet19.4.2018

Castrojen 59 vuotta kestänyt kausi päättyy Kuubassa – 5 kysymystä siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi19.4.2018

Kuuba valmistelee uutterasta puoluemiehestä internet-ajan presidenttiä 28.11.2016

Fidel Castro 1926 - 201626.11.2016

Lähteet: AFP, AP, Reuters