Kylvöstä korjuuseen viikossa

Puutarha Miniverso viljelee auringonkukkaa, hernettä, rukolaa, retiisiä ja parsakaalia. Kurkista kasvihuoneeseen, jossa pieni on kaunista ja tuotanto vikkelää.

Aluksi siemenet kylvetään suoraan turpeeseen, jossa ne saavat itää pari päivää.

Itämisvaiheen jälkeen versot pannaan kasvihuoneeseen kasvamaan vielä muutamaksi päiväksi.

Aikaa kylvöstä sadonkorjuuseen kuluu vain viikko. Versoja kasvatetaan lämmitetyssä kasvihuoneessa ympäri vuoden.

Kylvöt tehdään kaksi kertaa viikossa. Uuden tuotteen potentiaalin voi saada nopeasti selville.

Tuuli Turkia, yrittäjä, Puutarha Miniverso

Lyhyt kierto auttaa meitä tuholaistorjunnassa. Kasveja ei tarvitse myrkyttää tai lannoittaa.

Tuuli Turkia

Miniversoyrittäjän työ on pitkälti käsillä tekemistä. Aikaa kuluu turpeen ja siementen levittämiseen sekä sadon leikkaamiseen, joka tehdään sirkkalehtivaiheessa.

Miniversot ovat yksi esimerkki sisäviljelystä, jossa pyritään tuottamaan lähiruokaa ympäri vuoden.

Sisäviljely kiinnostaa kansainvälisestikin, koska se säästää maapinta-alaa ja on ilmastoystävällisempää.

Sitran Urban Farm Lab -hanke (siirryt toiseen palveluun) haluaa tuoda ruuantuotannon kaupunkeihin ja vähentää ruuan kuljetusmatkoja ja pakkausmateriaalien tarvetta.

Hankkeessa kokeillaan ruuan kasvattamista teollisuushallissa pienemmällä energian- ja vedenkulutuksella perinteisiin kasvihuoneisiin verrattuna.

Miniversojen kasvattaminen ei vaadi niin paljon valoa kuin esimerkiksi tomaatin talvituotanto. Pelkät loisteputket riittävät. Ilmastoystävällisyys kiinnostaa myös kuluttajaa.

Tavanomaista viljelyä pienempi energiankulutus on monelle positiivinen asia.

Tuuli Turkia

Pienessä miniversoyrityksessä ympäristöystävällisyys korostuu. Esimerkiksi turve, jossa versot kasvavat, käytetään uudelleen tomaattipenkkien täytteenä.

Puutarha Miniverson toinen yrittäjä Ville Gullsten uskoo, että kilpailu alalla tulee kovenemaan. Tällä hetkellä yritys tuottaa lähiruokaa kymmeniin hämäläiskauppoihin.

Aluksi jouduimme selittämään mistä tässä on kyse. Miniversojen maku ja ravinnepitoisuus on erilainen kuin tavallisessa salaatissa.

Ville Gullsten

Miniversoista suosituin on tuttu herne. Miniversoyrittäjät kokeilevat jatkuvasti uusia kasveja.

Sinapinverso on meidän suosikki, mutta se ei jostain syystä mennyt hyvin kaupaksi. Ehkä koska se maistuu sinapilta.

Ville Gullsten

Tekijät

Lauri Rautavuori

Julkaistu 11.10.