Jormuan ja Vuolijoen koulujen sulkemista pohditaan taas, kun Kajaani etsii säästöjä – "Koulukysymys on kipein asia"

Kajaani aikoo etsiä säästöjä esimerkiksi rakenteellisilla uudistuksilla ja tehostamalla toimitilojen käyttöä.

koulut
Jormuan koulu
Jormuan koulun kohtaloa on tarkasteltu usein, kun Kajaani on etsinyt säästöjä. Arkistokuva.Timo Sihvonen / Yle

Kajaanissa selvitetään mistä löytyisi viiden miljoonan edestä säästöjä. Kaupunginhallituksen mukaan säästöt voidaan tehdä palveluja vaarantamatta, mutta samaan aikaan tarkastellaan mahdollisuutta sulkea Jormuan ja Vuolijoen koulut.

– Koulukysymys on kipein asia, joka on selvittelyssä mukana. Se on ihan totta, että jos palvelut menevät kauemmas, se hankaloittaa kyläläisten elämää, mutta ketään ei jätetä ilman koulutusta, sanoo Kajaanin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Hatva (kesk.).

Kaupunki järjestää jormualaisille ja vuolijokelaisille kuulemistilaisuuden loka–marraskuun aikana. Jormuan ja Vuolijoen koulut ovat olleet aiemminkin lakkautusuhan alla.

Ensisijaisesti Kajaani pyrkii sopeuttamaan taloutta rakenteellisilla uudistuksilla, myös palvelujen tasoa ja hinnoittelua tarkistetaan. Kaupunki aikoo tehostaa toimitilojen käyttöä ja luopua tyhjäksi jäävistä tiloista. Teuvo Hatvan mukaan Kajaanin kaupungilla on 400 000 neliötä toimitiloja.

– Kaupungin tarkoitus ei ole suojella seiniä. Rakennuskantaa per asukas on paljon.

Yksi ratkaistavista asioista on teatterin tilat. Pieni näyttämö Sissilinna ei ole nyt käytössä sisäilmaongelmien takia. Mikä teatteriratkaisu tulee olemaankaan, hinnan pitää Hatvan mukaan jäädä reilusti alle 20 miljoonan.

Kaupunginvaltuusto päättää joulukuussa talouden sopeuttamisohjelmasta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!