Pilleri päivässä suojaa seksityöntekijä June Favour Andayita hiv-tartunnalta – Kenia aikoo estää uudet tartunnat kymmenessä vuodessa

Kenia tunnetaan maailman neljänneksi pahimmasta hiv-epidemiasta. Nyt maassa uskotaan, että virus saatetaan sittenkin saada pian kuriin.

HIV
June Favour Andaiy talonsa ulkopuolella.
Seksityöntekijä June Favour Andayi käyttää hiv-estolääkitystä. Estolääkityksen käyttäjiä on Keniassa noin 50 000. Fredrik Lerneryd / Yle

KISUMU 33-vuotias June Favour Andayi ajattelee aidsiin kuollutta parasta ystäväänsä päivittäin.

Myös neljällä Andayin kaverilla on hiv-tartunta. Seksityössä oleva Andayi itse on tehnyt kaikkensa, jotta hän ei saisi virusta. Suojautuminen tartunnalta on kuitenkin välillä haastavaa, koska osa asiakkaista ei halua käyttää kondomia.

Andayi on työskennellyt seksityöntekijänä yhdeksän vuotta.

– Lähdin seksityöhön, koska halusin huolehtia lapsistani. Myin ennen käytettyjä vaatteita, mutta sillä ei paljoa tienaa, hän kertoo.

Slummialue Kisumussa
Hiv-positiiviset äidit tartuttavat enää harvoin virusta vauvoihinsa. Tauti saattaa kuitenkin nähdä uuden nousun, jos kasvava nuoriso ei suojaudu tartunnalta.Fredrik Lerneryd / Yle

On keskipäivä. Andayi pesee nyrkkipyykillä vaatteita kotiovensa edustalla Kisumun kaupungin slummialueella Victorianjärven rannalla. Töihin hän lähtee vasta illalla.

Hän ei ota asiakkaita vastaan kotonaan, vaan hänellä on erillinen huone toisessa asunnossa sitä varten. Vakioasiakkaita on paljon. Moni seksityöntekijä löytää asiakkaita myös Kisumun kaduilta. Niin tekee toisinaan myös Andayi.

Andayin oma kahden huoneen koti sijaitsee naapuruston ulkokäymälän vieressä. Ihmisiä kävelee ohi tiheään. Kana noukkii nokkaansa syötävää pölyiseltä polulta.

Olohuoneessa television vieressä pöydällä lojuu kirjaversio Henrik Ibsenin näytelmästä Nukkekoti. Se on Andayin 17-vuotiaan pojan lainakirja, jota hän lukee lukiokurssilla. Andayilla on myös 13-vuotias tytär.

– Poikani tulee pian kotiin, mutta ei haittaa, jos olette silloin vielä täällä. Hän tietää kyllä työstäni, hän sanoo.

Tartuntaa ehkäisevä lääke hälvensi huolia

Ystävä houkutteli Andayin mukaan seksityöhön, kun hän oli 24-vuotias. Nyt ystävä on kuollut, ja Andayi myy sekä vaatteita että seksipalveluja.

Kaikkina näinä vuosina hän on tehnyt parhaansa hiv-tartunnalta suojautuakseen: käyttänyt liukuvoiteita ja kondomeja.

Neljä kuukautta sitten hän sai vielä uuden aseen.

Tuolloin hän aloitti niin kutsutun prep-lääkityksen. Se on lyhenne englanninkielisestä termistä pre-exposure prophylaxis. Lääkettä tarjotaan hiv-negatiivisille ennaltaehkäisevänä lääkityksenä.

Käytännössä prep-lääke tekee toimintakyvyttömäksi erään entsyymin, jota hi-virus tarvitsee pystyäkseen lisääntymään elimistössä. Virus ei siksi pääse tartuttamaan estolääkityksellä olevaa henkilöä.

Välillä lääke aiheuttaa vatsavaivoja ja väsymystä, mutta se on sen arvoista, Andayi sanoo.

Syömällä pillerin päivässä hän pystyi lopettamaan lähes kokonaan hiv-tartunnasta huolehtimisen.

– Olen ollut todella huolissani. Kaikkia meitä huolettaa, että saisimme tartunnan, hän sanoo ja viittaa seksityöntekijöiden yhteisöön.

Kenian seksityöntekijöistä jopa kolmasosa on hiv-positiivisia. He kuuluvat suurimpaan riskiryhmään. Riskiryhmässä ovat myös suonensisäisten huumeiden käyttäjät ja miehet, joilla on seksiä miesten kanssa.

katunäkymää Kisumussa
Kisumun kaupungissa noin joka kuudennella on hiv-tartunta. Koko Keniassa yksi kahdestakymmenestä kantaa virusta.Fredrik Lerneryd / Yle

Hiv-tartuntojen määrä laskenut kolmanneksella

Kisumu on Kenian kolmanneksi suurin kaupunki. Kaupungissa ja sen lähialueilla tartunnan saaneita suhteessa väkilukuun oli pitkään nelinkertaisesti verrattuna koko Kenian keskiarvoon. Koko maassa noin viidellä prosentilla on tartunta.

Mutta täällä, kuten koko maassa, hiv-tartuntojen määrä on laskussa. Ennen Kisumun asukkaista 19 prosenttia oli hiv-positiivisia, nyt enää runsaat 16 prosenttia.

Kymmenessä vuodessa uusien tartuntojen määrä on laskenut Keniassa vajaasta 80 000:sta vuodessa reiluun 50 000:een. Laskua on ollut yli kolmannes. Samassa ajassa Kenian väestö on kasvanut yli kymmenellä miljoonalla.

Hiv-positiiviset äidit tartuttavat enää harvoin vauvojaan. Moni tartunnan saanut ei lääkityksen ansiosta tartuta tautia eteenpäin.

Myös Etelä-Afrikassa tapahtuu edistysaskeleita, vaikka maassa on eniten hiv-positiivisia maailmassa – jopa 7,2 miljoonaa eteläafrikkalaista kantaa virusta. Tänä päivänä kymmenen kertaa enemmän nuoria (siirryt toiseen palveluun) tartunnan saaneita syö lääkkeitä kuin vuonna 2010.

Etelä-Afrikassa kamppaillaan silti yhä ennakkoluulojen kanssa. Jopa puolet hoitoon hakeutuneista lopettaa lääkkeiden ottamisen. Moni pelkää, että klinikat eivät varjele heidän yksityisyyttään.

Aids-epidemia oli Etelä-Afrikassa pahimmillaan 2000-luvun alkupuolella. Tauti saattaa nähdä uuden nousun, jos kasvava nuoriso ei suojaudu tartunnalta. Suurin osa (siirryt toiseen palveluun) uusien tartuntojen saaneista on nuoria naisia.

Onko maailma onnistunut kukistamaan aidsin? Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa käydään Kenian lisäksi Venäjällä ja kuullaan, miten seksuaalivalistus onnistuu Venäjän konservatiivisessa ilmapiirissä.

Prep-lääkitys tuli markkinoille vuonna 2012, uutena keinona taistelussa hiv-epidemiaa vastaan. Keniassa yli 50 000 ihmistä syö nyt June Favour Andayin tapaan estolääkitystä.

Kenian hallituksen tavoite on nostaa estolääkitystä käyttävien määrä puoleen miljoonaan kolmessa vuodessa.

Vielä kunnianhimoisemman tavoitteen (siirryt toiseen palveluun) Kenia yrittää saavuttaa vuoteen 2030 mennessä. Silloin uusien tartuntojen on tarkoitus olla nollassa.

Lääkitystä mainsotava juliste
Juliste mainostaa tartuntaa ehkäisevää prep-lääkitystä Kisumun seksityöntekijöiden yhdistyksen seinällä.Fredrik Lerneryd / Yle

Estolääkkeitä ilmaiseksi halukkaille

Kisumun terveysviranomaisten toimisto löytyy korkean talon seitsemännestä kerroksesta. Talossa ei ole hissiä, mutta porraskäytävän ikkunoista on upea näköala järvelle.

Hiv:n ja muiden seksitautiasioiden koordinaattorin Leon Nyangwaran huoneen seiniä peittävät julisteet.

Yhdessä niistä taapero julistaa tuimailmeisenä: Find a cure before I grow boobs!

Eli: Löytäkää hoitokeino ennen kuin tissini kasvavat!

Nyangwara tuskin löytää hoitokeinoa, mutta resursseja taudin leviämisen pysäyttämiseksi hänellä kyllä on.

– Kun katson Kenian lukuja, olen optimistinen. Me pystymme siihen, hän sanoo.

Nyangwara viittaa tavoitteeseen painaa uudet tartunnat nollaan vuoteen 2030 mennessä.

Uusia tartuntoja tuskin pystytään täysin ehkäisemään. Tavoite katsotaankin saavutetuksi, jos enää alle viisi prosenttia hiv-positiivisten äitien vauvoista saa tartunnan, hän selittää.

Nyangwara yrittää saada etenkin nuoria syömään estolääkitystä. Vuodesta 2017 Kenian viranomaiset ovat jakaneet prep-lääkkeitä ilmaiseksi halukkaille.

Seksityöntekijöiden järjestön johtaja Dorothy Agalla toimistollaan
Seksityöntekijöiden järjestön johtaja Dorothy Agalla on huomannut, että moni seksityöntekijä lopettaa estolääkityksen käytön lyhyen ajan jälkeen.Fredrik Lerneryd / Yle

Pari korttelia teveysviranomaisten päämajasta löytyy kadunkulmasta ränsistynyt vaaleanvihreäksi maalattu talo. Talossa sijaitsee Kisumun seksityöntekijöiden yhdistys.

Illalla alueen kaduilla liikkuu paljon naisia myymässä seksiä. Päiväsaikaan kadunkulmassa kaupataan hedelmiä, puheaikaa kännyköihin ja kylmiä juomia. Vilkkaalla tiellä ohi ajelee moottoripyöriä, autoja ja tuktukeja.

Seksityöntekijöiden järjestön johtaja Dorothy Agalla välittää seksityöntekijöille tietoa prep-lääkityksestä ja auttaa heitä saamaan lääkkeitä. Hän on kuitenkin huomannut, että moni lopettaa käytön lyhyen ajan jälkeen.

– Tavalliset ihmiset eivät ole kuulleet prep-lääkityksestä, Agalla sanoo.

Hän kertoo, että prep-lääkkeen purkki näyttää samanlaiselta kuin hiv-lääkkeiden purkit. Siksi moni luulee, että lääkkeiden ottaja on hiv-positiivinen.

June Favour Andayi pitelee lääkepurkkia kotonaan
June Favour Andayi on työskennellyt seksityöntekijänä yhdeksän vuotta. Slummialueen asukkaiden ei ole helppoa löytää töitä.Fredrik Lerneryd / Yle

Ennakkoluulot hellittämässä

Vaikka hiviin liittyvät ennakkoluulot ovat hellittämässä, moni jättää mieluummin ennaltaehkäisevät lääkkeet syömättä kuin joutuu naapureiden juoruilun kohteeksi. Seksityöntekijälle epäily tartunnasta saattaa tarkoittaa myös asiakaskatoa.

Kisumun slummialueella June Favour Andayi ripustaa juuri pesemiään poikansa puhtaita paitoja kuivumaan pyykkinarulle auringossa.

Hän huikkaa tervehdyksen käymälälle päin kävelevälle naapurille valkoisen paidan takaa. Hän ei välitä naapureiden puheista.

– Jotkut kavereistani kysyvät, eikö minua haittaa, jos naapurit näkevät lääkepurkkejani. Sanon vain, että tämä on minun elämäni enkä välitä, mitä naapurit ajattelevat. Jos joku kysyy, niin selitän. Jos joku juoruaa, niin juorutkoon.

Andayi on myös ollut avoin ja kertonut teini-ikäiselle pojalleen, miksi hän käyttää lääkkeitä.

–Haluan, että hänkin söisi lääkkeitä, jotta ei saisi tartuntaa. Hän sanoo olevansa vielä nuori, mutta olen varma, että hänellä on jo tyttöystäviä, vaikka hän väittääkin muuta, Andayi sanoo.

Sunnuntaina 1.12. vietetään maailman aids-päivää. Maailman terveysjärjestön WHO:n vuonna 1988 käynnistämän teemapäivän tarkoitus on muistaa tautiin kuolleita ja tuoda esiin hiv:n vastaista työtä.

Lue myös:

Uusien hiv-tartuntojen määrä laskussa Itä-ja Etelä-Afrikassa – Itä-Euroopan ja Keski-Aasian tilanne huolestuttava