Helsingin metroliikenne kulkee taas normaalein vuorovälein – Keskustan asemat ruuhkautuivat henkilövahingon takia

Helsingin metroliikennettä haittasi aamulla Keilaniemessä tapahtunut henkilövahinko.

Helsingin metro
metrostation
Carolina Husu / Yle

Helsingin ja Espoon metro kulkee taas normaalein vuorovälein, kertoo HSL. Metro kulki epäsäännöllisin vuorovälein aamukahdeksasta pitkälle päivään asti.

Metroliikenne pysähtyi HSL:n mukaan kokonaan noin vartin ajaksi hieman ennen kahdeksaa aamulla Keilaniemen kohdalla tapahtuneen henkilövahingon vuoksi.

Yksi ihminen jäi Keilaniemen metroaseman kohdalla metron alle ja loukkaantui vakavasti, kertoo pelastuslaitos.

Paikalla olleen STT:n toimittajan mukaan aamulla pysähdys ehti aiheuttaa ruuhkaa ainakin Helsingin keskustan asemilla ja esimerkiksi Kampin asemalla odotettiin metroa yli puoli tuntia. Lisäksi pysähdys ruuhkautti bussiliikennettä.

Ruuhkabussi Kulosaaressa.
Aamun metroliikennettä haitannut onnettomuus ruuhkautti myös bussiliikennettä.Teijo Valtanen / Yle