Tympäiseekö talvirenkaiden vaihto? Autokauppojen rengasruletissa työtä vasta riittääkin

Suurimmissa vaihtoautoliikkeissä vaihdetaan vuosittain renkaat satoihin autoihin. Työ on ulkoistettu rengasfirmoille.

talvirenkaat
Nastarengas valmiina allelaitettavaksi.
Yksityisautoilijoiden lisäksi moni autokauppa turvautuu ammattilaisten apuun renkaiden vaihdossa. Arkistokuva.Antti Karhunen / Yle

Talvirenkaiden vaihto on kiireistä aikaa myös autokaupoissa.

Etenkin vaihtoautoliikkeissä on käynnissä nyt iso urakka, kun kaikkiin myytäviin autoihin pitää vaihtaa renkaat. Renkaiden vaihto työllistää autoliikkeiden lähellä olevia rengasliikkeitä tai muita autokauppojen rengaskumppaneita.

Vaikka autokaupoilla olisi omaakin huoltotoimintaa, niin rengasruletti on helpompi ja kannattavampi pyörittää ulkopuolisella yhtiöllä, kertoo Ville Tikkanen Oulun Point S -liikkeestä.

– Renkaiden kausivaihto ulkoistetaan usein autoliikkeissä. Mekin vaihdamme renkaat joka kevät ja syksy satoihin vaihtoautoihin, Tikkanen toteaa.

Kausivaihtourakka näkyy myös rengasliikkeiden työntekijämäärissä. Esimerkiksi Oulun Point S -liikkeessä on nyt ruuhkaa purkamassa yli 40 työntekijää eli kaksinkertainen määrä normaaliin vahvuuteen verrattuna.

Kuluttaja-asiakkaiden lisäksi jonossa ovat myös monien autoliikkeiden autot, kertoo Ville Tikkanen.

– Autoliikkeet tuovat meille niin sanottuun puskuriin tuohon autoja, josta otamme sitten aina sellaisen sopivaan väliin.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)