Katri Saarikiven kolumni: Potkaisisitko koiraa vai pesisitkö Suomen lipulla vessan? Arvoeroja voi mitata, mutta yhteisen löytäminen on sitäkin tärkeämpää

Kuinka paljon täysin vastakkaisia arvoja ihmisillä todellisuudessa on, kysyy aivotutkija Katri Saarikivi. 

Moraaliset arvot
Katri Saarikivi
Juha Kivioja / Yle

Kuinka paljon sinulle pitäisi maksaa, jotta

  • Suostuisit plastiikkakirurgiseen operaatioon, jossa sinulle rakennetaan muutaman sentin häntä?
  • Pesisit Suomen lipulla huoltoaseman vessanpytyn?
  • Haukkuisit julkisesti netissä itsellesi tärkeää ryhmää, vaikkapa omaa jumppakerhoasi ja sen jäseniä?
  • Potkaisisit koiranpentua, kovaa?

Nämä vastenmieliset kysymykset ovat osa testiä, jolla mitataan arvoihin liittyviä tabuja. Erään teorian (siirryt toiseen palveluun) mukaan perusarvoja on viisi: huolenpito tai suojelu, reiluus, uskollisuus, auktoriteettien kunnioittaminen, pyhyys tai puhtaus.

Kysymyksillä mitataan, kuinka voimakkaasti näihin perusarvoihin liittyvät tabut herättävät vastustusta. Voi olla, että jotain listan asioista et tekisi mistään hinnasta. Useimmille löytyy kuitenkin jokin, edes teoreettinen, summa. Näiden summien eroja vertailemalla voidaan katsoa, mitä vastaaja arvostaa enemmän ja mitä vähemmän.

Esimerkiksi Suomen lipun häpäisyyn tarvittava summa voi jollekin olla suurempi kuin koiran potkimiseen. Tällöin ajatellaan, että vastaajalle on tärkeämpää auktoriteettien arvostaminen kuin huolenpito ja suojelu. Tämä ei tarkoita, että huolenpito ei olisi tärkeää vastaajalle, mutta jos pitää laittaa arvot järjestykseen, eroja löytyy.

Toisten arvojen ymmärtäminen ja heidän puhuttelunsa heille tärkeiden asioiden kautta ei ole myötäilyä tai luovuttamista. Se on sen tunnustamista, että itse ei välttämättä tiedä, mikä toisen mielestä on tärkeintä.

Arvojen eroja voi olla vaikeaa ymmärtää, sillä ne ovat lähellä henkilökohtaisten mieltymysten eroja.

Sillinvihaajasta ei tule kalan ystävää kuuntelemalla väitteitä siitä, kuinka hyvältä happamassa liemessä hyytyneet kalanrötkäleet maistuvat. Ihmisen kokemusta siitä, mikä on hyvää tai oikein on vaikeaa muovata argumenteilla, jotka perustuvat toisen eriävään kokemukseen.

Jos tavoitteena on vaikuttaa toisiin, täytyy miettiä, miten puhuttelisi ihmisiä heille tärkeiden arvojen kautta. Esimerkiksi, on havaittu, että Yhdysvalloissa liberaalit pitävät huolenpidon, suojelun ja reiluuden arvoja konservatiiveja tärkeämpinä, ja konservatiivit pitivät lojaliteetin, auktoriteetin ja puhtauden arvoja tärkeimpinä. Kun esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumista perustelee konservatiiville, olisi siis fiksua tuoda esiin tarve estää kotimaan puhtaan luonnon tärväytyminen. Liberaalille kannattaisi tällä logiikalla tuoda esiin tarve vähentää eläinten ja ihmisten kärsimystä ja suojella luonnon monimuotoisuutta.

Suomalaistutkijoiden (siirryt toiseen palveluun) mukaan samankaltaisia arvoeroja on liberaalien ja konservatiivien välillä Suomessa, ja hieman samansuuntaisia löytyy myös vasemmiston ja oikeiston välillä.

Nämä arvoerot tulevat ilmi esimerkiksi siinä, mitä puolueet painottavat tarvittavissa ilmastotoimissa. Kokoomuksen (siirryt toiseen palveluun) ilmasto-ohjelmassa korostetaan yksilön ja elinkeinonharjoittajan vapauden puolustamista, vasemmistoliiton (siirryt toiseen palveluun) ohjelmassa puolestaan eriarvoisuuden vähentämisen ja valtarakenteisiin puuttumisen tärkeyttä.

Arvoeroihin keskittyminen voi kuitenkin olla haitallista, jos pitäisi tehdä yhteistyötä. Jos arvoerot jakavat ihmisiä joukkoihin, ja erilaisten arvojen ymmärtäminen voi olla miltei mahdotonta, mitä tehdä silloin kun pitäisi saada kaikki kansalaiset osallistumaan? Vaikkapa ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Ehkä yksi hyvä tapa on miettiä, kuinka paljon täysin vastakkaisia arvoja ihmisillä todellisuudessa on. Se, että joku arvostaa kotimaata tai yksilön vapauksia enemmän kuin luonnonsuojelua ei tarkoita sitä, että luonnonsuojelu olisi hänelle yhdentekevää. Se, että toinen arvostaa tasa-arvoa ja luonnonsuojelua auktoriteettien kunnioittamista enemmän ei tarkoita sitä, että kotimaa olisi hänelle yhdentekevä juttu.

Ja jos on tarve saada laajoja joukkoja liikkeelle, parasta olisi keksiä argumentteja, jotka puhuttelevat samaan aikaan kaikkia. Toimivaa on myös esittää argumentteja, jotka eivät uhkaa toisille tärkeitä arvoja. Luonnonsuojelutoimia, jotka perustuvat pelkästään yksilön vapauksien karsimiseen on vaikeaa perustella ihmisille, jotka pitävät vapautta tärkeänä.

Toisten arvojen ymmärtäminen ja heidän puhuttelunsa heille tärkeiden asioiden kautta ei ole myötäilyä tai luovuttamista. Se on sen tunnustamista, että itse ei välttämättä tiedä, mikä toisen mielestä on tärkeintä. Jos pitäisi kuitenkin tehdä yhteistyötä, ehkä välillä on hyvä miettiä, mistä kaikesta ollaan samaa mieltä.

Tämän kolumnin julkaisupäivänä tulee kuluneeksi 25 vuotta Suomen EU-kansanäänestyksestä. Päätimme taannoin liittyä joukkoon, jota yhdistää samanlaiset arvot.

Nämä, EU:n arvot ovat:

ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen,

vapaus,

kansanvalta,

tasa-arvo ja

oikeusvaltio.

Moni näistä asioista on meille suomalaisille itsestäänselviä. Maailman mittakaavassa nämä ovat kuitenkin arvoja, joiden puolesta moni joutuu edelleen taistelemaan, tai sellaisia, joiden edelle asetetaan muita, vaikkapa uskonnollisia arvoja. Arvot elävät vuorovaikutuksessa. EU:n arvojen säilyminen edellyttää sitä, että ne yhdistävät meitä tarpeeksi.

EU:ssa, ja monen EU-maan sisällä tapahtuu tällä hetkellä jakautumista. Yhdysvalloissa arvoerojen uurtamat jakolinjat ovat niin syviä, että moni sanoo ettei halua olla missään tekemisissä “niiden toisten” kanssa.

Kun keskitytään arvojen painotuseroihin, jää huomaamatta että monet ihmiset arvostavat hyvin paljon samoja asioita. Ja voi jäädä huomaamatta että niitä itsestäänselviäkin jaettuja arvoja täytyy nykymaailmassa yhä puolustaa.

Katri Saarikivi

Kirjoittaja on tutkija, joka johtaa empatian ja laadukkaan vuorovaikutuksen mekanismeja selvittävää projektia Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä. Hän haluaa ymmärtää paremmin todellisuutta, ei olla oikeassa.

Aiheesta voi keskustella keskiviikkona 16.10. klo 16.00 asti.

Lue myös:

Matti Mörttisen kolumni: Koomikko piristää politiikkaa – mutta pelle vaihtuu pian pelottelijaan, ja silloin on itku naurua lähempänä

Katri Saarikiven kolumni: Ongelmanratkaisu politiikassa tyssää jengimentaliteettiin

Roope Lipastin kolumni: Joskus kannattaisi kokeilla olla väärässä