Maarit Talvitie selvisi rajusta kolarista, vaikka päänahka irtosi ja kolme raajaa murtui – luunsirpaleista koottu nainen kävelee jälleen

Onnettomuudesta kuntoutumiseen tarvitaan niin herkkyyttä kuin ronskia huumoriakin. Läheisten ja ammattilaisten antama tuki on "puoli hoitoa".

terveys
Maarit Talvitie kotipuutarhassaan Ilmajoella.
Maarit Talvitie on kuntoutunut puolessa vuodessa niin, että hän on pystynyt nauttimaan syksystä omassa puutarhassaan.Päivi Rautanen / Yle

Maarit Talvitie katsahtaa peiliin. Nykyään hän tekee niin joka aamu.

– Onneksi siellä on joku!

Otsakiehkuran alta pilkottava arpi ei haittaa peilikuvaansa katsovaa.

– Arpi jäi, mutta pää pysyi. Arpi tavallaan korostaa eloonjäämistäni.

Toisinkin olisi voinut käydä.

Maanantai-illalla 11. maaliskuuta 2019 Aamulehti julkaisi (siirryt toiseen palveluun) nettisivuillaan onnettomuusuutisen. Se pysäytti lukijan ehkä minuutiksi. Onnettomuuden uhrille tuo uutinen merkitsee erilaista loppuelämää.

Luunsirpaleista koottu nainen ei ehkä enää lähde metsälle raivaussahan kanssa, mutta hän nauttii elämästä ja uskaltaa jo ajaa autoa rekkojen lomassa. Tie kuntoutumiseen on ollut pitkä ja se jatkuu.

Maarit Talvitie on ikuisesti kiitollinen siitä, että läheisiltä, hoitajilta ja lääkäreiltä löytyivät oikeat sanat hänen toipumisensa motivointiin. Ortopedi käänsi lääketieteen suomeksi ja sai toipilaan ymmärtämään, miksi oikea jalka kannattaa ruuvata kuukausiksi hankalaan rautakehikkoon.

Kuntoutuksen alkuvaiheessa potilas vielä epäili, pystyykö hän enää kävelemään. Fysioterapeutti ei antanut muita vaihtoehtoja.

Muutaman sekunnin kohtalon hetki

Maaliskuisena iltana Maarit Talvitie oli työmatkalla Etelä-Pohjanmaalta Ilmajoelta kohti Tuusulaa. Tarkoitus oli mennä ensin sisaren luokse yöksi. Ajokeli oli paha. Kolmostie oli niin liukas, että Jalasjärven jälkeen kukaan ei lähtenyt ohittelemaan, ei edes ohituskaistoilla.

Ehdin ajatella, että nyt mä kuolen ja sitten tömähti.

Maarit Talvitie

Hämeenkyrössä vastaantulevan rekan perävaunu lähti luisuun ja ajautui poikittain Maaritin auton eteen.

– Ehdin ajatella, että nyt mä kuolen ja sitten tömähti, Maarit Talvitie muistaa.

Maarit Talvitien otsa-arpi muistuttaa maaliskuun liikenneonnettomuudesta.
Muutama päivä onnettomuuden jälkeen Maarit Talvitie jo hymyili peilikuvalleen. Suurin osa päänahan arvesta kulkee hiusrajassa.Maarit Talvitien kotialbumi

Ensimmäinen yö tikattiin päätä

Maarit Talvitie tuli osittain tajuihinsa jo silloin, kun pelastuslaitos yritti saada hänet turvallisesti pois autoromusta. Auttajat kielsivät uhria yrittämästä itse ulos autosta, mutta Talvitiellä oli pakottava halu oikaista jalkojaan.

– Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, että päänahkani oli rullautunut irti takaraivolle saakka ja verta oli joka puolella. Keskityin vain jalkoihini, jotka tuntuivat kummallisilta.

Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa tikattiin ensimmäinen yö Maaritin päätä: sulavilla tikeillä ensin monikerroksisesti sisältä ja ulkoa noin 50 tikillä. Arpi on jäänyt hiusrajaan niin, että kiinni kursitusta päänahasta kertoo vain otsan palkeenkielen arpi.

Maarit Talvitie päätti kertoa onnettomuudesta ja kuntoutumisestaan avoimesti sosiaalisessa mediassa. Ensimmäinen kommentti on kirjoitettu onnettomuusillan jälkeisenä päivänä. Hänen Facebook-seinällään lukee: ”Elossa”.

Jalkojen luita pirstaloitui pahasti

Maarit Talvitie oli onnekas. Hän ei saanut päävammoja, ei edes aivotärähdystä. Sen sijaan neljästä raajasta kolme murtui. Hän jäi yhden terveen käden varaan. Vasemman käden ranteessa oli hyvänlaatuinen murtuma, joka kipsattiin. Vasenkätiselle tilanne vaati opettelua.

Jalat eivät koskaan palaudu entiselleen.

– Vasemmasta jalasta murskaantui kantaluu. Se on ollut aika pieninä paloina. Nyt se on jäykistetty ylempään kantaluuhun saakka. Se on tunnoton ja kylmä, mutta toimii. Pystyn kävelemään, Maarit Talvitie sanoo. Hän ontuu edelleen vasenta jalkaansa.

Tuohon jalkaan ei koskaan enää laiteta kaunista korkokenkää, ei tavallista kävelykenkää saati lenkkaria. Eteisestä löytyvät nyt mittatilaustyönä valmistetut erikoiskengät.

Hoitaja auttaa Maarit Talvitietä sairaalavuoteella.
Kun joutuu pitkäksi aikaa vuodepotilaaksi, keuhkojakin täytyy voimistuttaa.Maarit Talvitien kotialbumi

Elämää rautajalan kanssa

Oikeaa jalkaansa Maarit Talvitie puhuttelee rautajalaksi. Jalassa oli pirstaleinen sääriluun yläosan murtuma ja ortopedi Antti Ylitalo Tampereen yliopistollisesta keskussairaalasta käytti murtuman hoidossa ulkoista kiinnityslaitetta eli rinkifiksaattoria.

Tähän hoitomuotoon päädyttiin, jotta molemmista jaloistaan loukkaantunut potilas saatiin mahdollisimman nopeasti ylös pyörätuolista ja varaamaan nimenomaan oikealle jalalle. Jo pelkkä rautarenkaiden kanssa eläminen vaati pinnistelyä. Viimeiset raudat lähtivät Maaritin jalasta elokuussa.

Toipumisensa aikana Maarit Talvitie on tavannut melkoisen määrän lääkäreitä. Hän ei voi olla erikseen mainitsematta juuri ortopedi Antti Ylitaloa.

– Hän kontrolloi kehitystäni hienosti. Tapasimme harvoin, mutta oli vaikuttavaa, miten sitoutuneesti hän hoiti rautajalkaani.

Hauska tapahtuma piristi sairaalaeloa. Eräänä sunnuntaina ennen leikkausta ortopedi juoksi potilashuoneeseen, tervehti ja tutki jalkaa. Ylitalo kipaisi paikalle verkkariasu yllään. Hän halusi varmistaa vielä jotain ennen tärkeää leikkausta.

Maarit Talvitiellä oli juuri samaan aikaan vieraita, jotka ihmettelivät, kuka tämä verkkariasuinen ”vierailija” oli.

– Minua nauratti, kun sain sanoa, että hän leikkaa polveni huomenna!

Maarit Talvitien oikeaa jalkaa hoidettiin rinkifiksaattorilla.
Metallisen rinkifiksaattorin käyttö murtuman hoidossa vaati käyttäjältään pitkää pinnaa. Viimeiset raudat lähtivät oikeasta jalasta elokuussa.Maarit Talvitien kotialbumi

Antti Ylitalo muistaa myös hyvin potilaansa, vaikka hoidosta on kulunut kuukausia ja välissä on ollut kymmeniä muita leikkauksia.

– Maarit jäi toki mieleen. Ensinnäkin hän oli hyvin positiivinen, vaikka vammat olivat vaikeat. Toiseksi käytin hänen jalkansa operoimiseen tekniikkaa, joka ei ole ihan arkipäiväistä.

Miten se valkoinen takki vaihtui lääkärillä verkkareihin?

– Jokin asia tulevasta leikkauksesta on jäänyt vaivaamaan. Palasin sitten juoksulenkiltä katsomaan ja tarkistamaan.

Huolellisuuttaan Antti Ylitalo selittää yksinkertaisella syyllä.

– Jos komplikaatioita syntyy, niiden kanssa joutuu itsekin elämään. Siksi työ pitää tehdä riskit minimoiden.

Mitä motivoituneempi potilas itse on, sitä helpompaa toipuminen on.

Antti Ylitalo

Maarit Talvitie arvostaa sitä, että ortopedi jaksoi selittää kaiken ymmärrettävästi. Sitä ei välttämättä tapahdu aina, kun potilas ja lääkäri kohtaavat.

– Mitä motivoituneempi potilas itse on, sitä helpompaa toipuminen on, Antti Ylitalo kiteyttää.

”Itkeä piti mennen tullen”

Sairaalakiertue Tampereelta Seinäjoen kautta Jalasjärvelle ja takaisin Seinäjoelle kesti runsaat kolme kuukautta.

Maarit Talvitie muistaa kauhulla ja kauneudella sairaalajaksojen kotikäynnit. Ensimmäisellä kotikäynnillä rautajalkaista potilasta pyörätuoleineen ei edes saatu omaan kotiin tiukan ovikäännöksen vuoksi, koska jalka ei taipunut.

– Menin miesystäväni luokse. Itkeä piti tietysti mennen tullen. Katkerana muistan vieläkin, kuinka kauheaa oli lähteä takaisin sairaalaan. Kotikäynniltä oli aina vaikea palata takaisin.

Maarit Talvitie pääsi lopullisesti kotiin juhannukseksi. Kuntoutus jatkuu nyt kotipaikkakunnalla Ilmajoella.

Kipua oppi pelkäämään

Vaikka Maarit kertoi somessa avoimesti toipumisestaan, jotain hän jätti kertomatta. Valtavat kivut. Vaikka lääkitys oli hyvä, kipu velloi kehossa erityisesti leikkausten jälkeen. Useampaan otteeseen toipuja jouduttiin viemään Tampereella kipupoliklinikalle saamaan lisälääkitystä.

– Aika kovat mömmöt sain!

Kipuhoitajan näkeminen sai Maaritin itkemään, mutta ei kivusta vaan ilosta.

– Aina kun näin hänen saapuvan, tiesin, että pian saan avun, jolla kipu lähtee välittömästi.

Maarit Talvitie oppi pelkäämään kipua.

– Sairaalassa alkuaikoina jo seisomaan nouseminen ahdisti, kun tiesin, että ottaa kipeää. Edelleen, jos tehdään jotain, mikä voi koskea, minua pelottaa. Onneksi kipuja ei enää oikeastaan ole.

Hyvät vuorovaikutustaidot puolet hoitoa

Perheellä, läheisillä ja ystävillä on ollut suuri merkitys Maarit Talvitien toipumisessa. Kaikki ovat pysyneet rinnalla. Kuntoutuja ei ole jäänyt yksin.

– En olisi ikinä uskonut, että minulla on näin paljon hyviä tuttavia, sukulaisista ja perheestä puhumattakaan. Heistä on ollut niin iso apu ja henkinen tuki, että en voi kylliksi kiittää.

Fysioterapeutti Heljä Peltola Seinäjoen keskussairaalan käytävillä.
Fysioterapeutti Heljä Peltola arvioi, että hoitohenkilökunnan hyvillä sosiaalisilla taidoilla voidaan saavuttaa jopa puolet hoitotuloksesta.Päivi Rautanen / Yle

Samanlaista tukea Maarit Talvitie kokee saaneensa myös suurelta osalta häntä hoitaneilta ammattilaisilta. Tärkeä suhde syntyi Seinäjoen keskussairaalan vaativan kuntoutuksen osastolla fysioterapeutti Heljä Peltolan kanssa.

– Hänen otteensa kuntoutukseen oli reipas eikä hyssyttelevä. Hän vaati paljon, mutta kuunteli minua. Hän sai minut uskomaan, että tästä selvitään.

Heljä Peltola kuvaa alkua haastavaksi. Osastolle tuli moniongelmainen kuntoutuja, jonka kanssa piti tarkkaan miettiä mitä tehdä.

Fysioterapeutti toimii lääkäreiden ohjeiden mukaan, mutta terapeutin ja kuntoutujan keskinäinen luottamus täytyy ensin rakentaa pala palalta. Kohti lopputulosta edetään pienin askelin välietappien kautta.

– Maaritin kuntoutus eteni kuitenkin huimalla vauhdilla. Pääsimme tavoitteeseen, joka alussa näytti kuntoutujasta mahdottomalta.

Heljä Peltolan mukaan tiedon jakaminen kuntoutujalle on hoitotyön onnistumisen edellytys. Hyvällä kanssakäymisellä voidaan saavuttaa jopa puolet hoitotuloksesta.

Maaritin kuntoutus eteni kuitenkin huimalla vauhdilla. Pääsimme tavoitteeseen, joka alussa näytti kuntoutujasta mahdottomalta.

Heljä Peltola

– Kuntoutujalle pitää olla rehellinen. Tavoitteet on asetettava yhdessä kuntoutujan kanssa ja kuntoutujan on tiedettävä, mikä on realistista ja mikä ei. Täytyy myös nähdä kuntoutuja kokonaisuutena, eikä vain tuijottaa vammaan.

Sosiaaliset taidot syntyvät eletystä elämästä

Vaikka Heljä Peltola hyödyntää työssään koko elämänkokemustaan, kemiat eivät siitä huolimatta aina heti kohtaa. Näin saattaa käydä juuri vakavaan onnettomuuteen joutuneen kuntoutujan kanssa.

– Tutustun kuntoutujaan kokonaisvaltaisesti ja yritän pohtia, mitä taustalla on, miksi hän käyttäytyy niin kuin käyttäytyy ja pelkääkö hän jotain, jonka vuoksi hän torjuu auttajan.

Maarit Talvitie nautti Heljä Peltolan huumorintajusta. Huumorin käyttö hoitotilanteessa vaatii hyvää tilannetajua.

– Huumorilla saadaan etäisyyttä vammaan ja sairastumiseen. Arvioin tarkkaan, millaista huumoria käytän, käytänkö ollenkaan vai etenenkö asiapohjalla, Heljä Peltola selvittää.

Mielikuvaharjoituksilla takaisin auton rattiin

Auton rattiin uudelleen tarttuminen ei ole onnettomuuden uhrille helppoa, ei Talvitiellekään. Kun hän sai elokuussa loputkin raudat pois oikeasta jalastaan, hän osti automaattivaihteisen auton.

Maarit Talvitie teki mielikuvaharjoituksia liikenteeseen palaamisestaan jo keväällä Jalasjärven terveyskeskuksessa.

– Sieltä näkyy kolmostielle, jolla kulkee rekkoja koko ajan. Istuin ulko-oven vieressä ja katselin lasiovesta ulos ja mietin, tohdinko mennä tuonne. Päätin tohtia!

Elämä helpottui. Nyt on taas vapaus mennä ja tulla. Pitkille ajomatkoille Maarit tosin ei ole vielä lähtenyt. Hän ajaa kauppaan, fysioterapiaan, uimaan, kuntosalille ja läheisten luokse.

– Täällä ei pääse julkisilla. Jos ei uskalla kulkea autolla, sitten jää kotiin.

Autoa tarvitaan myös työmatkoilla. Maarit Talvitie työskentelee Ruduksella myyntineuvottelijana. Työhönpaluu tuskin on ajankohtaista vielä loppuvuonnakaan.

– Ehkä osa-aikaisesti.

Poliisi välitti vastapuolen pahoittelut

Liikenneonnettomuuden oikeuskäsittely on vielä edessä. Siellä käsitellään onnettomuuden uhrille koituneita, pysyviä haittoja ja vastapuolen rangaistusta. Näillä näkymin Maarit Talvitie ei ole menossa oikeudenkäyntiin, vaan lähettää sinne asianajajansa. Näin on neuvottu.

Hän on ottanut minuun yhteyttä poliisin kautta, pahoitellut kovin tilannetta ja ollut aika järkyttynyt myös.

Maarit Talvitie

Vastaantulleen raskaan ajoneuvon kuljettaja on ulkomaalainen, eivätkä osapuolet ole kohdanneet eikä heillä ole edes yhteistä kieltä.

– Hän on ottanut minuun yhteyttä poliisin kautta, pahoitellut kovin tilannetta ja ollut aika järkyttynyt myös, Maarit Talvitie kertoo.

Onnettomuuspaikalle ensimmäisten joukossa saapunut auttaja on Maarit Talvitien tietojen mukaan ollut hiljattain ajokortin saanut nuori mies.

– Hän on soittanut seuraavana aamuna tehovalvontaosastolle ja kysynyt selviytymistäni. Annoin hoitajalle luvan kertoa. Tilanne onnettomuuspaikalla on varmasti ollut auttajalle hurjan näköinen.

Merja Riikinen kyläilee Maarit Talvitien luona.
Merja Riikonen (oik.) saapui tervehtimään kotona toipuvaa Maarit Talvitietä ja otti hänet mukaansa Ilmajoki-seuran asioiden hoitoon.Päivi Rautanen / Yle

”Ei tartte auttaa”

Maarit Talvitie ryhtyy kahvinkeittoon. Tarjoudun apuun.

– Ei tartte auttaa, sitkeä kuntoutuja tuumaa.

Silläkö on menty eteenpäin?

– Sairaanhoitajiakin olen lyönyt näpeille ja sanonut, että ”Älä auta mua”. Kuntoutumiseni alkumetreiltä olen ajatellut, että täytyy yrittää tehdä kaiken itse mitä pystyn – paitsi imuroinnin. En tykkää siitä, enkä vieläkään pysty sitä tekemään, Maarit Talvitie virnistää.

Sen sijaan hän pelkää, pystyykö enää koskaan tarttumaan raivaussahaan.

Maarit on kulkenut pikkutytöstä isänsä kanssa metsässä. Viime vuosina hän innostui työskentelemään raivaussahan kanssa – siitä kehittyi tärkeä harrastus. Kuntoutujan mielessä välkkyy ajatus päivästä, jolloin hän vielä tarttuu sahaan.

– Raivaussahasta luopuminen olisi iso juttu, mutta olen elossa ja kaikkea muuta voi fiilailla sen mukaan mitä pystyy. En mene kuolema edellä. Kyllä tässä mennään elämä edellä!