Tommi Kinnusen kolumni: Kuka kouluissa opettaa ja mitä?

Vaatimusten peruskoulun uusiksi oppiaineiksi pitäisi pohjautua varmaan tietoon, sillä niiden toteuttaminen ei ole helppoa, kirjoittaa Tommi Kinnunen.

Oppiaineet
Tommi Kinnunen
Kalle Mäkelä

Peruskouluun tuntuu kohdistuvan paljon uudistamisvaateita. Jokainen, joka yhä vähänkin muistaa omat kansakouluaikansa, tuntuu tietävän nykykoulun puutoskohdat, ja osaa sujuvasti vaatia opetettavaksi sellaisia taitoja, joita ilman on itse joutunut elämänsä kulkemaan. Vaateet tuntuvat suuntautuvan kahteen suuntaan, opetussuunnitelmaan sekä oppiaineiden jakoon.

Nykyistä peruskoulun opetussuunnitelmaa laadittaessa eri yhteisöt saivat ottaa kantaa siihen, mitä kouluissa tulisi opettaa. Karkeasti arvioiden ehdotukset jakaantuivat käsittämättömän laajoihin ja kiinnostavan yksityiskohtaisiin. Suomen Akatemian mukaan lapsille pitäisi opettaa intuitiota ja erään elämäntapavalmentajan mielestä taas kouluissa tulisi kertoa, miten toteuttaa unelmat ja löytää elämän tarkoitus. Kiinteistöliitto ehdotti opetettavaksi asunto-osakeyhtiön toimintaa ja päätöksentekoa perustamalla kouluihin kuvitteellisia asunto-osakeyhtiöitä ja käymällä läpi niiden vuosikalentereita. Ehdotettu on myös seuratansseja, vanhustenhoitoa, tunneälyä ja alkoholietikettiä.

Yhteistä aloitteille tuntuu olevan se, ettei niiden ehdottajilla ole ajantasaista tietoa siitä, mitä kouluissa tällä hetkellä oikeasti opetetaan.

Myös oppiaineiden joukkoon on viime aikoina ehdotettu tuotavaksi ihan uusia, kuten draama- ja kuluttajakasvatusta sekä uskontotietoa. Viimeisimmäksi ja ehkä eniten huomiota saaneeksi on noussut taloustiedon eriyttäminen erilliseksi oppiaineeksi (siirryt toiseen palveluun).

Yhteistä aloitteille tuntuu olevan se, ettei niiden ehdottajilla ole ajantasaista tietoa siitä, mitä kouluissa tällä hetkellä oikeasti opetetaan. Esimerkiksi ilmaisutaitoa käytetään opetusmenetelmänä monessa oppiaineessa, eikä sen nostaminen omaksi aineekseen ole mielestäni kovin perusteltua. Samoin taloustiedon osuutta on uusimmassa, kolme vuotta sitten hyväksytyssä opetussuunnitelmassa nostettu. Koska ops tuli voimaan lopullisesti vasta tänä vuonna, kannattaisi ehkä ensin tutkia, miten se on vaikuttanut peruskoulunsa päättäneiden taloustaitoihin, ja tehdä päätelmiä vasta sitten. Mutu on kovin huono keino koululaitoksen kehittämiseen.

Uuden oppiaineen luomista on helppo vaatia, mutta sen toteuttaminen ei olekaan niin yksinkertaista. Siihen ei riitä se, että asia kirjataan opsiin ja jätetään toteutus opettajien vastuulle, vaan uudelle oppiaineelle pitäisi määritellä vuosiluokittainen sisältö sekä arviointikriteerit. Sen päälle tulee vielä kysymys pätevyydestä.

Harva luokanopettaja on niin kaikkivoipainen, että osaisi tuosta vain opettaa uutta oppiainetta, ja yläkoulun puolella törmätään oppiainekohtaiseen pätevyysvaatimukseen.

On pitkä tie perustaa ensin uuden aineen opintoja antava taho, kuljettaa niiden läpi muutama ikäluokka, huolehtia heidän jakautumisestaan koko Suomeen ja vasta sitten aloittaa opetus. Edellisen kerran näin tehtiin terveystiedon opetuksen kanssa, joka erotettiin omaksi oppiaineekseen (siirryt toiseen palveluun)vuonna 2001. Siirtymäaikana sitä saivat opettaa kotitalouden, liikunnan ja biologian opettajat, mutta sen jälkeen enää vain uudet kelpoisuusvaatimukset täyttävät.

Aina ei kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Aikoinaan ilmaisukasvatuksen eriyttämistä omaksi oppiaineekseen pidettiin aikoinaan niin varmana, että ymmärtääkseni 1990-luvun alussa sitä varten ryhdyttiin kouluttamaan ilmaisukasvatuksen opettajia. Sen lisäksi 1997 aloitettiin valtakunnallisesti amk-tasoinen teatteri-ilmaisunohjaajan koulutus, koska ilmaisukasvattajia ei tulisi olemaan riittävästi. Lopulta koko oppiainetta ei kuitenkaan perustettu (siirryt toiseen palveluun) ja opiskelijoiden suorittamat tutkinnot eivät pätevöittäneetkään siihen, mihin niiden piti. Kaikkien teatteri-ilmaisua opiskelleiden piti yrittää työllistyä muille aloille.

Vaikka pienestä lapsesta siltä vaikuttaa, toivoisin aikuisten muistavan, ettei opettaja oikeasti ole omnipotentti. Harva luokanopettaja on niin kaikkivoipainen, että osaisi tuosta vain opettaa uutta oppiainetta, ja yläkoulun puolella törmätään oppiainekohtaiseen pätevyysvaatimukseen. Kuka opettaisi teineille draamaa tai kuluttajakasvatusta, ja millä koulutuksella? Kukaan tuskin tahtoo, että vaikkapa taloustietoa opettaisi se ope, jolle eivät muuten tule opetustunnit täyteen.

Järkevämpää olisi siis raaputella opetussuunnitelmista pois turhat, vanhat painolastit ja uudistaa niiden sisältöjä – sitäkin vain tutkimukseen pohjautuen. Kannattaa myös muistaa, että aikuisenakin voi oppia aikuisuudessa tarvittavia taitoja – vaikkapa seuratansseja ja asunto-osakeyhtiön toimintaa.

Tommi Kinnunen

Kirjoittaja on Kuusamossa syntynyt äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori sekä kirjailija. Häntä kiinnostavat teatteri, remontointi ja nikkarointi. Hän on vakuuttunut, että ainoastaan Koillismaalla on oikean näköistä metsää.

Aiheesta voi keskustella 06.01. klo 17.00 asti.

Lue myös:

Paula Takion kolumni: Tarvitseeko putkimiehen osata ruotsin kieltä?

Tommi Kinnusen kolumni: Kun kutsumusammattilaisilta katoaa kutsumus

Linda Liukkaan kolumni: Ruutuaika on osa pidempää leikin jatkumoa